Ero sivun ”Syntetisaattori” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Moog ja varhaiset syntetisaattorit: Image/File/Kuva -> Tiedosto per pyyntö using AWB |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 79:
Nykyään monista ohjelmistosyntetisaattoreista on kasvanut kokonaisia virtuaalistudioita eli softastudioita, jotka sisältävät jo itsessään kaikki äänen syntetoimisen, säveltämisen ja signaaliprosessoinnin toiminnot. Tällaisia ohjelmia ovat mm. [[FL Studio]], [[ReBirth RB-338]], Reason, [[Orion (musiikinteko-ohjelmisto)|Orion (Platinum)]] ja [[Jeskola Buzz]] (Tracker), joilla voi periaatteessa tehdä kappaleen alusta loppuun koti-PC:ssä ilman mitään ulkoisia ohjelmia tai laitteita. Tietokoneohjelmina on olemassa myös virtuaalisia VSTi syntetisaattoreita. Ne ovat plugineita joiden käyttämiseen tarvitaan jokin virtuaalistudio.
== Syntetisaattoreiden käyttö musiikissa ==
Syntetisaattoreita alettiin käyttää 1960-luvun lopussa populaarimusiikissa enimmäkseen muiden soittimien lisänä studiossa silloin tällöin. Tuohon aikaan [[Wendy Carlos]]in levyt, joissa [[barokkimusiikki]]a oli sovitettu moog-syntetisaattoreille, toivat syntetisaattorit kuitenkin lujasti yleisön tietoisuuteen. Jonkin verran jo 1960-luvulla ilmestyi popmusiikin levyjä, joissa syntetisaattorit olivat pääosassa. Ajan tunnetuin tällainen kappale oli kaiketi [[Gershon Kingsley]]n "Popcorn" (1969), joka nousi hitiksi vuonna 1972 Hot Butter -yhtyeen levyttämänä. Syntetisaattoreiden käyttöä rajoitti vielä niiden kallis hinta ja suuri koko sekä paljon vaivannäköä vaatinut äänenmuokkaus.
1970-luvulla tunnetuimpia syntetisaattoreihin erikoistuneita artisteja olivat ranskalainen [[Jean-Michel Jarre]], klassista musiikkia sovittanut japanilainen [[Isao Tomita]], myöhempää konemusiikkia ennakoinut saksalaisyhtye [[Kraftwerk]] ja elokuvamusiikkiakin tehnyt kreikkalainen [[Vangelis]]. Syntetisaattoreita alettiin käyttää 1970-luvulla yhä säännöllisemmin esimerkiksi osana afroamerikkalaista rytmivetoista musiikkia. Vuonna 1977 ilmestyi käänteentekevä disco-kappale, [[Donna Summer]]in "[[I Feel Love]]" (tuottajina ja säveltäjinä [[Giorgio Moroder]] ja [[Pete Bellotte]]), joka oli kokonaan "koneilla" tehty. Erillinen laite, kuten [[vocoder]] tai [[talkbox]], syntetisoi usein etenkin disco-kappaleiden vokaaliraidat. Perinteisessä rock-musiikissa syntetisaattori alkoi näihin aikoihin olla usein yksi soitin muiden rinnalla.
1970- ja 1980-luvun vaihteessa populaarimusiikin keskeisimpiin ilmiöihin nousivat [[synthpop]] -yhtyeet, joiden musiikki perustui syntetisaattoreihin. Vaikka synthpop-yhtyeissäkin käytettiin usein perinteisiä soittimia, alkoi 1980-luvulla ilmestyä pop-levyjä, jotka oli tehty lähes täysin syntetisaattoreilla laulua lukuunottamatta. 1980-luvun lopussa syntyneet underground-musiikin genret, kuten [[tekno]] ja [[house]] perustuivat täysin tai ainakin hyvin pitkälle koneilla tehtyihin soundeihin tai sampleihin. Syntetisaattorit eivät syrjäyttäneet perinteisiä soittimia, joihin perustunut musiikki säilytti pintansa yleisön suosiossa, mutta niiden käyttöä vietiin yhä laajemmalle.
== Tunnettuja syntetisaattoreiden valmistajia ==
| |||