Ero sivun ”Suomenruotsi” versioiden välillä

Suomenruotsin murteet eivät ole mitenkään yhtenäisiä, vaan esimerkiksi Itä-Uudellamaalla puhutut murteet saattavat joidenkin piirteiden osalta edustaa päinvastaista kantaa kuin pohjalaiset. Huomattavin esimerkki tästä on k:n ja g:n palatalisoituminen. Pohjalaisten murteiden merkittävä piirre on velaariklusiilien {{IPA|/k g/}} palatalisoituminen etuvokaalien edellä myös sanan sisällä, ei vain alussa - niinpä ''kärringen'' voidaan Pohjanmaalla ääntää {{IPA|[tʃærndʒi]}}. On huomattava, että g ei siellä palatalisoidu {{IPA|[j]}}:ksi vaan {{IPA|[dʒ]}}:ksi, joten sana ''göra'' ääntyy {{IPA|[dʒæra]}}. (Tässä esiintyy myös ''göra''-verbin muoto ''gära'', joka on kadonnut ruotsin kirjakielestä mutta on tunnistettavissa esimerkiksi sanassa ''gärning'' ’teko’.) Toisaalta uusimaalaisessa ruotsissa g ja k jäävät klusiileiksi, joten esimerkiksi sanan ''kjol'' alkuosa ääntyy Itä-Uudellamaalla {{IPA|[kj]}}. Suomenruotsissa sanansisäiset [[aspiraatio (fonetiikka)|aspiroituneet]] k, [[p]] ja [[t]] ovat usein korvautuneet suomen kielen vaikutuksesta [[geminaatta]]-k:lla, -p:llä ja -t:llä. Tämä fennismi (suomalaisuus) on herättänyt [[fonetiikka|foneetikkojen]] huomiota.<ref>Hakulinen, Lauri: ''Suomen kielen rakenne ja kehitys'' (1941), s. 22.</ref> Suomenruotsissa on säilyneenä [[diftongi|diftongeita]] ja lyhyitä vokaaleita, jotka Ruotsin ruotsissa ovat kauan sitten muuttuneet pitkiksi vokaaleiksi.<ref>''Otavan iso tietosanakirja'', osa 7, p. 741–742.</ref>