Avaa päävalikko

Muutokset

p
Vaurio aiheutui todennäköisimmin siitä, että polttoainetankin ulkoisesta lämpöeristeestä irtosi [[vaahtomuovi]]n palanen nousun aikana sukkulan jo lentäessä suurella nopeudella ja tämä pala iskeytyi vasemman siiven etureunaan.{{lähde}} Tämä havaittiin onnettomuuden jälkeen, kun tutkittiin laukaisun aikana kuvattua videomateriaalia ja asiaa pyrittiin selvittämään.{{lähde}} Lennon aikana tuumailtiin, että muovin osuminen sukkulaan ei olisi aiheuttanut vaarallisia vauriota. Siiven etureunan [[lämpöeriste]] kuitenkin rikkoutui ja lämpöeristeen rikkoutumisen seurauksena ilmakehään paluun aikana reiästä siiven sisään päässeet kuumat kaasut hajottivat siiven.{{lähde}}
 
Columbian lento ei ollut varautunut normaaliin avaruuskävelyyn eikä mahdollisten vaurioiden tarkistustarkastus olisikaan tällä lennolla onnistunut.{{lähde}} Kaikki sukkulat ovat kuitenkin varautuneita hätätapauksessa sulkemaan lastiruuman ovet tai irrottamaan tietoliikenneantennin avaruuskävelyn avulla, eli tarvittavat varusteet avaruuskävelyn suorittamiseen olivat mukana. Myöskään [[Kansainvälinen avaruusasema|ISS]]:n kiertoradalle siirtyminen ja asemaan telakoituminen ei olisi ollut mahdollista. {{lähde}}Toista sukkulaa (seuraavana vuorossa ollut [[Atlantis (avaruussukkula)|Atlantis]]) ei olisi voitu lähettää ajoissa pelastamaan Columbian miehistöä. {{lähde}}Tuhon jälkeen NASA teki pitkällisen tutkimuksen (CAIB, Columbia Accident Investigation Board - sen raportti on NASA [[WWW]]-sivuilla) onnettomuuden syistä.
 
[[Tiedosto:STS-107 crew in orbit.jpg|thumb|right|250px|Columbian viimeinen miehistö]]