Columbia (avaruussukkula)

Nasan sukkulalaivaston ensimmäinen avaruuskelpoinen avaruussukkula

Columbia (Nasan avaruussukkuloiden (orbital vehicle) luokituksessa OV-102) oli Nasan sukkulalaivaston ensimmäinen avaruuskelpoinen avaruussukkula. Ennen Columbiaa oli valmistunut testisukkula Enterprise, mutta se pystyi ainoastaan ilmakehässä tapahtuviin koelentoihin. Sukkulan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1975. Columbian ensimmäinen lento (STS-1) tapahtui 12. – 14. huhtikuuta 1981 ja viimeinen (STS-107) 16. tammikuuta1. helmikuuta 2003. Sukkula tuhoutui palatessaan Maan ilmakehään, surmaten samalla sen koko seitsenhenkisen miehistön.

Avaruussukkula Columbia
Columbiaa siirretään laukaisualustalle
Columbiaa siirretään
laukaisualustalle
Yhteenveto
Lyhenne OV-102 (OV eli Orbital Vehicle)
Valtio Yhdysvallat
Rakennussopimus 26.7.1972
Tila tuhoutui 1.2.2003
Ensilento STS-1 12.–14.4.1981
Viimeinen lento STS-107 16.1.–1.2.2003
Lentoja 28
Avaruuslentäjiä 160
Aika avaruudessa 300 päivää 17 h 40 min 22 s
Kierretty maapalloa 4 808 kertaa
Kuljettu matka 201 497 772 km
Satelliittilaukaisuja 8
Telakointeja
Miriin
0
Telakointeja
ISS:ään
0
Avaruussukkula Columbia lähtöalustalla.

Lennot

muokkaa

Avaruussukkula Columbia lensi 28 lentoa, oli avaruudessa 300,74 päivää, kiersi kiertoradan 4 808 kertaa ja lensi kaikkiaan 201 497 772 kilometriä. Se ei kertaakaan vieraillut aikanaan toiminnassa olleilla avaruusasemilla eli Mirillä tai ISS:llä.

 
Columbian laukaisu lennolle STS-1. Valkoiseksi maalattu ulkoinen tankki erottuu selvästi.
 
Columbian laukaisu sen viimeiseksi jääneelle lennolle.

Onnettomuus

muokkaa

Avaruussukkula Columbia tuhoutui 1. helmikuuta 2003 28. lennollaan. Sukkula hajosi ilmakehään palaamisen aikana Texasin yläpuolella lennolla STS-107. Onnettomuudessa sai surmansa sukkulan koko seitsemän hengen miehistö. Onnettomuuden jälkeen kaikki sukkulat olivat kaksi vuotta lentokiellossa.

Onnettomuuden syyksi todettiin, että polttoainetankin lämpöeristeestä irtosi vaahtomuovin palanen lähtönousun aikana ja se vaurioitti yhtä sukkulan lämpösuojan paneeleista siiven etureunassa. Hauraaseen keraamiseen materiaaliin jäi tällöin reikä, josta kuuma plasma pääsi aluksen rakenteeseen sen palatessa takaisin ilmakehään. Varioituminen havaittiin tutkimalla videokuvaa lähdöstä aluksen ollessa kiertoradalla.[1]

Onnettomuuden jälkeen tehtiin arvioita mahdolliselle pelastussuunnitelmalle. Hiilidioksidin kertyminen alukseen asetti aikarajan, jonka puitteissa pelastamista olisi pitänyt yrittää. Kansainvälinen avaruusaseman (ISS) kiertoradalle siirtyminen telakoitumista varten olisi vaatinut moninkertaisesti enemmän energiaa kuin mitä Columbialla oli käytettävissä eikä siten ollut mahdollinen.[1]

Toinen sukkula Atlantis oli valmisteltavana seuraavaa lentoa varten, mutta sen käyttöön saamiseen ajoissa olisi pitänyt normaalisti viikkojen pituiset valmistelut puristaa valmiiksi paljon lyhyemmässä ajassa. Valmistelussa olisi myös pitänyt onnistua kerralla ilman virheitä. Aluksen laukaisun olisi onnistuttava ilman samaa vaahtomuovin irtoamista ja osumista kriittiseen paikkaan. Kiertoradalla olisi tehtävä vaikea operaatio miehistön siirtämiseksi aluksesta toiseen. Avaruuspuvun käyttö ei onnistu ilman avustajaa, joka olisi myös hidasta ja vaikeaa. Columbia-alusta ei olisi voitu pelastaa, koska eräitä toimintoja ei voinut ohjata etänä.[1]

 
Columbian viimeinen miehistö

Lennon miehistö

muokkaa

Lennot

muokkaa
Laukaisu Laskeutuminen Tunnus Tehtävä ja muita huomioita Lähde
12. huhtikuuta 1981 STS-1 ensimmäinen sukkulalento
12. marraskuuta STS-2 ensimmäinen miehitetyn avaruusaluksen uudelleenkäyttö
22. maaliskuuta 1982 STS-3 ensimmäinen lento maalaamattomalla ulkoisella tankilla
27. kesäkuuta STS-4 sukkulan viimeinen koelento
11. marraskuuta STS-5 ensimmäinen nelihenkinen miehistö ja ensimmäinen kaupallisen satelliitin laukaisu
28. marraskuuta 1983 STS-9 ensimmäinen kuusihenkinen miehistö ja ensimmäinen Spacelab-laukaisu
12. tammikuuta 1986 STS-61-C Yhdysvaltain edustajainhuoneen edustaja Bill Nelson mukana lennolla ensimmäisenä poliitikkona ja viimeisin onnistunut lento ennen Challengerin lentoa STS-51-L.
8. elokuuta 1989 STS-28 KH-11 vakoilusatelliitti.
9. tammikuuta 1990 STS-32 LDEF:n takaisinhaku
2. joulukuuta STS-35 useiden röntgen- ja UV-teleskooppien kuljettaminen
5. kesäkuuta 1991 STS-40 viides Spacelab biologia
25. kesäkuuta 1992 STS-50 Yhdysvaltojen mikrogravitaatiota tutkiva Laboratory 1 (USML-1)
22. lokakuuta STS-52 Laser Geodynamic Satellite II:n laukaisu
26. huhtikuuta 1993 STS-55 saksalainen Spacelab D-2 mikrogravitaatiotutkimus
18. lokakuuta STS-58 Spacelab Life Sciences
4. maaliskuuta 1994 STS-62 Yhdysvaltain mikrogravitaatiotutkimus – mikrogravitaatio hyötykuorma-2 (USMP-2)
8. heinäkuuta STS-65 Kansainvälinen mikrogravitaatiolaboratorio – International Microgravity Laboratory (IML-2)
20. lokakuuta 1995 STS-73 Yhdysvaltain mikrogravitaatiolaboratorio (USML-2)
22. helmikuuta 1996 STS-75 Tethered Satellite System Reflight (TSS-1R) ja USMP-3
20. kesäkuuta STS-78 biologia ja mikrogravitaatio Spacelab (LMS)
19. marraskuuta STS-80 Wake Shield Facilityn (WSF) kolmas lento ja pisin sukkulalento (2006)
4. huhtikuuta 1997 STS-83 mikrogravitaatiolaboratorio (MSL)
1. heinäkuuta STS-94 MSL
19. marraskuuta STS-87 Yhdysvaltojen mikrogravitaatiohyötykuorma (USMP-4)
13. huhtikuuta 1998 STS-90 Neurolab – Spacelab
23. heinäkuuta 1999 STS-93 Chandra-avaruusröntgenobservatorion laukaisu
1. maaliskuuta 2002 STS-109 Hubble-avaruusteleskoopin huoltotehtävä (HSM-3B)
16. tammikuuta 2003 STS-107 lukuisia mikrogravitaatio ja maatieteiden tutkimustehtäviä
1. helmikuuta Sukkula tuhoutui ilmakehään paluussa ja seitsenhenkinen miehistö kuoli.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Lee Hutchinson: The audacious rescue plan that might have saved space shuttle Columbia arstechnica.com. 1.2.2023. Viitattu 2.4.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa