Wikipedia

Rumble in the Jungle

nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruusottelu 1974
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. marraskuuta 2010 kello 23.07 käyttäjän Gopase+f (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

The Rumble in the Jungle oli nyrkkeilyottelu, joka käytiin 30. lokakuuta 1974 Stade du 20 mai-stadionilla Zairen pääkaupungissa Kinshasassa. Ottelussa kohtasivat raskaansarjan maailmanmestari George Foreman ja haastaja Muhammad Ali. Ottelua pidetään yleisesti yhtenä koko nyrkkeilyhistorian parhaimmista,[1] vaikka sen on sanottu olleen tapahtumiltaan varsin vähäinen.[2]

The Rumble in the Jungle
Päivämäärä 30. lokakuuta 1974
Paikka Stade du 20 mai, Kinshasa, Zaire
Panoksena WBA:n/WBC:n raskaansarjan maailmanmestaruus
George Foreman vs. Muhammad Ali
Big George The Greatest
Katsaus
Marshall, Texas Kotipaikka Louisville, Kentucky
40–40–0
KO 37		 Tilastot 46–44–2
KO 31
190 cm Pituus 191 cm
100 kg Paino 92 kg
WBA:n/WBC:n raskaansarjan maailmanmestari Mestaruus
Lopputulos Ali voitti tyrmäyksellä 8. erässä

Ottelun promoottori oli uraansa aloittellut Don King. Hän lupasi molemmille ottelijoille viiden miljoonan dollarin ottelupalkkion, jonka Zairen presidentti Mobutu Sese Seko takasi sillä ehdolla, että kamppailu käytäisiin hänen maassaan.[3]

Ottelu kesti kahdeksan erää, joiden aikana altavastaajana otteluun lähtenyt entinen maailmanmestari Muhammad Ali väsytti vastustajansa antamalla tämän lyödä itsensä uuvuksiin. Viimeisessä erässä Ali kaatoi Foremanin kanveesiin iskusarjalla kasvoihin, ja voitti maailmanmestaruuden tyrmäyksellä. Ali oli toinen nyrkkeilijä, joka pystyi voittamaan kerran menettämänsä mestaruuden takaisin.

Ennen ottelua

Taustaa

Muhammad Ali oli menettänyt ottelulisenssinsä ja maailmanmestaruutensa 1967 kieltäydyttyään suorittamasta asepalvelustaan. Vuonna 1970 hän teki paluun kehään ja voitti Jerry Quarryn sekä Oscar Bonavenan ennen kuin pääsi haastamaan maailmanmestari Joe Frazierin ottelussa, joka tunnetaan nimellä Fight of the Century. Ali koki uransa ensimmäisen tappion ja hävisi 15-eräisen ottelun Frazierille pisteillä. Tämän jälkeen hän jatkoi uraansa ja onnistui nousemaan NABF:n mestariksi. Hän menetti tittelinsä kerran Ken Nortonille, mutta saatuaan sen takaisin hän pääsi vihdoin kohtaaman Frazierin uusintaottelussa. Frazier oli tällä välin menettänyt maailmanmestaruutensa nuorelle George Foremanille. Voitettuaan Frazierin pistein Ali pääsi ottelemaan maailmanmestaruudesta Foremania vastaan.

George Foreman oli voittanut kultamitalin vuoden 1968 olympialaisissa ja kohonnut ammattilaiseksi. Hän osasi hyödyntää loistavasti suurta kokoaan (190 cm ja 100 kg[3]), iskuvoimaansa ja koon tuomaa psyykkistä ylivoimaansa. Häntä pidettiin pelätyimpänä maailmanmestarina sitten Sonny Listonin.[4] Frazierin valmentajat olivat sanoneet tälle, että Foreman on niin hidas, että Frazier pystyisi väistämään tämän iskut. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Frazier oli menettänyt mestaruutensa nuorelle tulokkaalle kaatumalla kanveesiin kuusi kertaa kahden erän aikana, ennen kuin tuomari oli keskeyttänyt ottelun. Frazierin kanssa käymänsä ottelun jälkeen Foreman puolusti mestaruuttaan, ensin José Romania vastaan, joka tuli tyrmätyksi ensimmäisessä erässä; sekä Ken Nortonia vastaan, joka hävisi tyrmäyksellä toisessa erässä.[5] Ali oli aiemmin kohdannut tasaväkisissä kamppailuissa sekä Frazierin että Nortonin, ja oli kokenut heitä vastaan myös siihenastisen uransa ainoat tappiot. Kun Foreman oli voittanut molemmat ottelijat ylivoimaisesti, pidettiin häntä selvänä ennakkosuosikkina kohtaamisessaan Alia vastaan.[3]

Foreman oli ajautunut lähes vararikkoon sekä avioeronsa[4] että entisten rahoittajiensa takia. Hänen Roman-ottelun palkkiostaan pidätettiin 250 000 dollaria, ja Norton-ottelun palkintorahansa Foreman käytti kokonaisuudessaan velkojen maksamiseen ja kalliiseen elämään. George Foreman tarvitsi rahaa ja Muhammad Ali halusi voittaa toisen maailmanmestaruuden.[6] Lisäksi Foreman oli vielä kohtuullisen tuntematon maailmanmestari ja julkisuudessa paljon esiintyneen Muhammad Alin kohtaamisen tiedettiin tuottavan paitsi rahaa, myös kunnioitusta nuorelle maailmanmestarille.[4] Ottelun järjesti uraansa vasta aloitteleva nyrkkeilypromoottori Don King, jolla oli vain vähän aiempaa kokemusta suurten otteluiden järjestämisestä. Hänen ainoa suuri ottelunsa ennen The Rumble in the Junglea oli Foremanin ja Ken Nortonin välisen ottelun järjestäminen, mutta jo tuolloin Alin ja Foremanin kohtaamisen järjestäminen oli hänen suunnitelmissaan.[7] King lupasi molemmille ottelijoille ennätykselliset viisi miljoonaa dollaria (urheiluhistorian suurin yksittäinen palkkio[4]), mikäli he suostuisivat otteluun. Koska hänellä ei kuitenkaan ollut kyseistä summaa, joutui hän turvautumaan ulkopuoliseen rahoittajaan. Zairen presidentti Mobutu Sese Seko suostui takaamaan ottelun rahoituksen sillä ehdolla, että kamppailu käytäisiin hänen maassaan.[3] Kaikkiaan Zairen johtajan panos ottelun järjestämiseen oli 11,4 miljoonaa dollaria.[8]

Odotuksen ottelun tuotoista olivat suuret. Sille odotettiin satoja miljoonia televisio-katsojia yli 75 maasta, minkä lisäksi teatteriesitysten hinnat olivat korkeat. Syy TV-katsojalukujen korkeisiin odotuksiin oli, että itse Stade du 20 mai-stadionille ei odotettu monia maksavia asiakkaita, minkä takia ottelun uskottiinkin olevan ensimmäinen nyrkkeilyn maailmanmestaruusottelu nykyaikana, johon kaikki katsojat pääsivät ilmaiseksi.[4]

Aika Zairessa

Foreman ja Ali saapuivat kesällä 1974 Zaireen valmentautumaan ja totuttautumaan Afrikan trooppiseen ilmastoon, joka tulisi verottamaan heidän voimiaan 15 eräisen kamppailun aikana. Ottelu oli alun perin tarkoitus järjestää jo syyskuussa, mutta sitä jouduttiin siirtämään kuusi viikoa eteenpäin lokakuuhun, sillä Foreman oli saanut silmäkulmaansa haavan sparratessa.[3] Tämä ei kuitenkaan haitannut Foremania sen enempää, sillä haavan ja ottelun siirtämisen myötä hän sai itselleen lisää harjoitusaikaa, jota häneltä oli monien paineiden takia puuttunut.[9] Foreman koki koko Zairessa vietetyn ajan olevansa poliittinen vanki, ja hänen majapaikkansakin sijaitsi vanhassa armeijan tukikohdassa.[3] Ali taas nautti tilanteesta ja hurmasi paikalliset, jotka ottivat hänet nopeasti omakseen.[3][6] Hän pääsi tapaamaan presidentti Mobutua presidentinlinnaan. Ali oli mielissään kutsusta, sillä hän ei ollut koko siihenastisen uransa aikana saanut kutsua Valkoiseen taloon.[3] Alia miellytti erityisesti se seikka, että koko maata piti pystyssä lähes yksinomaan mustista koostuva kansa.[3] Ottelu sai myös runsaasti huomiota, kun kesäkuun aikana Ali onnistui houkuttelemaan Foremanin julkiseen nahinaan, jossa kamppailijat päätyivät repimään toistensa vaatteita. Foreman kertoi myöhemmin katuneensa sitä, että oli käynyt käsiksi Aliin ja menettänyt malttinsa.[4]

Ennen ottelua järjestetyissä lehdistötilaisuuksissa Ali oli puhunut runsaasti jalkatyön merkityksestä ja Foremanin voittamisesta tanssimalla. Hän oli kuitenkin jo Yhdysvalloissa Deer Laken harjoitusleirillään esittänyt valmentajilleen leikillään ajatuksen siitä, että voimakkaasti lyövä ja lyhyisiin otteluihin tottunut Foreman (hän oli otellut kokonaisen ottelun viimeksi vuonna 1970, silloinkin vain kymmeneräisen[9]) voitaisiin voittaa antamalla hänen väsyttää itsensä. Tämän idean käyttö vahvistui entisestään, kun Ali kävi seuraamassa Foremanin harjoituksia, joissa hän näki mestarin hyökkäävän suoraan kehän läpi harjoitusvastustajiensa kimppuun. Tuolloin Ali tajusi, että hän joutuisi käyttämään kaiken energiansa ottelussa vastustajansa pakenemiseen, ellei hän keksisi jotakin aivan muuta.[10] Zairessa vietetyn kesän ajan Ali keskittyikin harjoituksissaan erityisesti vatsalihaksiensa kehittämiseen, jotta kestäisi Foremanin voimakkaat vartaloiskut.[8]

Ottelu

Ottelu alkoi kello 4 aamulla Zairen aikaa. Ottelun aikaisessa alkamisajassa oli ajateltu Yhdysvaltojen lähetysaikaa. Paikan päällä Kinshasan Stade du 20 mai-stadionilla ottelua seurasi 60 000 ihmistä.[8] Vaikka Foreman oli ottelun voittajasuosikki suhdeluvulla 3–1,[2][8][10] uskottiin Alin tarjoavan hänelle kovimman vastuksen vuosiin.[4]

Ali aloitti ensimmäisen erän liikumalla tanssien tuttuun tyyliinsä eteenpäin, mutta samalla hän oli yllättävän aggressiivinen, ja iski Foremania erän aikana useita kertoja oikealla suorallaan. Hänen iskunsa saivat yleisön huutamaan. Foreman kuitenkin asteli iskuja päin ja sai Alin irvistämään iskettyään tätä voimakkaalla koukullaan vartaloon. Foreman sai myös ajettua Alin köysiin muutaman kerran erän aikana, mutta Ali pääsi joka kerta pois.[2] Erän jälkeen Alin kulmassa työskennelleet miehet kehottivat häntä tanssimaan ja pysymään ulkona köysistä, jolloin Ali tyytyi toteamaan, että hän tietää mitä tekee.[10] Tuossa vaiheessa hän viimeistään tajusi, ettei voisi voittaa Foremania perinteisellä nyrkkeilemisellä ja päätti sen sijaan hyödyntää iskunkestävyyttään.[11] Erätauon aikana Ali ehti vielä nostattaa yleisöä huutamaan nimeään heiluttamalla kättään ilmassa.[2]

Toisessa erässä Foreman lähti hyökkäämään ja sai Alin helposti köysiin. Tämä kuitenkin hallitsi lähitaistelutilanteet ja pystyi suojauksellaan pysäyttämään Foremanin pahimmat koukut. Tämän ansiosta Ali sai erän aikana merkittyä enemmän puhtaita osumia, kuin Foreman.[2]

Kolmas erä kulki samaan tapaan, kuin edellinen. Foreman sai tällä kertaa lyötyä enemmän koukkuja Alin vartaloon ja osui häntä kerran päähänkin. Köysiin nojaamista jatkanut Ali taas pyrki lyömään iskusarjoja Foremanin kasvoihin aina tilaisuuden tullen. Erä oli hyvin tasainen.[2] Palattuaan kulmaansa tauolle Ali totesi valmentajalleen Angelo Dundeelle, että Foremanin iskut olivat siedettäviä. Tämä tarkoitti, ettei hän enää muuttaisi taktiikkaansa, vaan jatkaisi vastustajansa väsyttämistä loppuun asti.[10]

Neljännessä erässä Foreman alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja Ali pystyi jopa horjuttamaan häntä iskuillaan. Foremanin iskut eivät olleet enää yhtä tarkkoja ja hän osui monia kertoja Alia käsivarsiin vartalon sijaan.[2] Tämän lisäksi haastaja alkoi ärsyttää mestaria kuvailemalla hänen iskujaan tyttömäisiksi.[10] Ali voitti erän.[2]

Foreman alkoi turhautua Alin ärsyttämiseen ja aloitti uupumuksestaan huolimatta viidennen erän hyökkäävästi, pyrkien ratkaisemaan ottelun nopeasti. Hän löi paljon voimaiskuja Alin vartaloon ja sai osan niistä jopa hänen suojauksensa läpi. Erän lopulla Ali pystyi jälleen lyömään Foremania iskusarjoilla, jotka saivat hänet huojumaan. Tästä huolimatta aktiivisempi Foreman voitti erän nimiinsä.[2]

Viidennen erän jälkeen Foreman väsyi ja Ali onnistui voittamaan nimiinsä seuraavat kaksi erää. Foreman yritti turhaan saada Alia iskuetäisyydelle ajamalla häntä takaa, jolloin Ali iski häntä suoralla kasvoihin saaden monia puhtaita osumia. Haastajaa kannustanut yleisö alkoi huutamaan Ali, bombaye-kannushuutoaan yhä kovemmin erien aikana.[2]

Kahdeksannen erän alussa uupunut Foreman oli kaatua ulos kehästä ohimenneen iskunsa vuoksi. Hän onnistui lyömään Alia puhtaammilla iskuilla kuin aiemmissa erissä. Erän Ali päätti ratkaista ottelun ja löi sarjan iskuja Foremanin kasvoihin. Ottelun viimeiseksi jäänyt isku Foremanin leukaan ratkaisi kamppailun ja Foreman kaatui kanveesille. Ali jäi katsomaan tilannetta oikea kätensä vielä koholla. Kehätuomarina toiminut Zach Clayton laski Foremanin ulos ottelusta, vaikka tämä yrittikin vielä nousta ylös kanveesista.[2] Kehän laidalla Foremania tukenut entinen maailmanmestari Archie Moore yritti ohjeistaa tätä kääntymään vatsalleen ja nousemaan ylös jaloillaan, mutta turhaan.[10] Foreman sanoi pian ottelun jälkeen, että hänen mielestään tuomari laski hänet ulos liian nopeasti, vaikka videokuva todisti tämän väitteen vääräksi.[8] Erä päättyi ajassa 2 : 58, eli kaksi sekuntia ennen päättymistään, ja Muhammad Alista tuli toinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruuden kahdesti voittanut nyrkkeilijä.[2]

Ottelun jälkeen

Molemmat ottelijat tienasivat kamppailusta ennätykselliset 5 miljoonaa dollaria ottelupalkkiona.[12][8] Koska Muhammad Ali sai ottelupalkkionsa lisäksi erinäisiä korvauksia voitostaan, on hänen palkkionsa laskettu nousseen peräti 5,85 miljoonaan dollariin.[13] Ottelun järjestäjät tienasivat 12 miljoonaa dollaria pelkästään televisio-oikeuksista, mutta kamppailun elokuvateatteri-esitysten katsottiin jääneen kauas asetetusta 40 miljoonan dollarin tavoitteesta.[8]

Ottelun lopputulos yllätti kaikki, sillä Ali oli voittanut Foremanin tavalla, jonka oli sanottu johtavan hänen omaan tappioonsa. Ennen ottelua monet asiantuntijat olivat kirjoittaneet, että Alilla olisi mahdollisuuksia vain, mikäli hän pyrkisi välttelemään Foremania ja pysymään ulkona köysistä.[2] George Foreman ei ottelun jälkeen kyennyt muistamaan sen viimeisiä sekunteja, joiden aikana hänet tyrmättiin.[10] ja sanoi toimittajille, ettei hän ottelun aikana edes tuntenut oloaan väsyneeksi ja kuvitteli koko ajan hallitsevansa kamppailua.[10][8] Foreman sanoi noudattaneensa tarkkaan managerinsa Dick Sadlerin antamia ohjeita.[10] Hänen leirissään työskennelleet olivat tappiosta yhtä yllättyneitä. Dick Sadler on sanonut heidän harjoitelleen Foremanin kanssa yksinomaan hyökkäämistä ja vastustajan ajamista köysiin. Koska näin oli tapahtunut, hän sanoi Foremanin tehneen väärin yrittäessään lyödä yhtä ratkaisevaa voimakasta iskua, vaikka kulmauksen henkilökunta oli nimenomaan ohjeistanut hänet lyömään sarjoja vastustajaansa.[10] Kulmauksessa työskennellyt Archie Moore oli tästä eri mieltä ja suhtautui tappioon ymmärtäväisemmin. Hän korosti, ettei Foreman ollut ajanut Alia köysiin, vaan haastaja oli vetäytynyt niihin itse, mikä oli muuttanut koko tilanteen. Moore myös vertasi Alin ottelemista nuoren Jack Thompsonin otteluihin 1920-luvulla, joissa nyrkkeilijä oli käyttänyt köysiä taitavasti hyväkseen kamppailuissaan.[10] Muhammad Alin taktiikka sai myöhemmin nimen rope-a-dope.

Kuva Muhammad Alin oikealla suoralla iskemästä tyrmäysiskusta pääsi Sports Illustrated -lehden kanteen.[14]

George Foremanilla meni vuosia päästä yli The Rumble in the Junglessa kokemastaan ensimmäisestä tappiosta. Hän vihasi Alia ja jopa näki ottelusta painajaisia. Hän kiisti hävinneensä rehellisellä pelillä ja syytti tappiostaan myrkytettyä vettä,[15] Afrikan raskasta ilmastoa, johon hän ei ollut ehtinyt tottua, kehätuomarin liian nopeaa luvunlaskua ja Alin valmentaja Angelo Dundeen löysäämiä kehäköysiä.[1] Myöhemmin Foreman on kuitenkin tunnustanut tappionsa aitouden ja sittemmin hänestä ja Alista on tullut hyviä ystäviä. Lisäksi Foreman on kertonut että ottelu opetti hänelle nöyryyttä elämässä ja että hän on ylpeä saadessaan olla tärkeä luku Alin värikkäällä uralla.[3] Foreman on myös sanonut pitävänsä Muhammad Alia kaikkien aikojen parhaimpana nyrkkeilijänä.[16]

The Rumble in the Jungle on yksi kuuluisimmista nyrkkeilyotteluista, mitä on koskaan käyty.[1] Norman Mailer kirjoitti ottelusta reportaasikirjan The Fight (1975) ja Leon Gast ohjasi vuonna 1996 dokumenttielokuvan Kehäkuninkaat, joka voitti parhaan dokumentin Oscar-palkinnon.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c Goldstein, s. 109.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m Romppainen, Janne: Legendaariset ottelut: #2 Ali-Foreman Boxing.fi – Finnish Boxing Online. Viitattu 15.10.2010. (suomeksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j Goldstein, s. 108.
  4. ↑ a b c d e f g Sport: Violent Coronation in Kinshasa Time Magazine. Viitattu 16.11.2010. (englanniksi)
  5. ↑ Lounasheimo, s. 399 - 401
  6. ↑ a b Lounasheimo, s. 401
  7. ↑ Sport: From Killer to King Time Magazine. Viitattu 16.11.2010. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g h Sport: Muhammad on the Mountaintop Time Magazine. Viitattu 15.11.2010. (englanniksi)
  9. ↑ a b Lounasheimo, s. 402
  10. ↑ a b c d e f g h i j k Plimpton, George: Breaking A Date For The Dance Sports Illustrated. 11.11.1974. Viitattu 11.11.2010. (englanniksi)
  11. ↑ Acevedo, Carlos: Was Ali the Greatest Heavyweight? boxinginsider.com. 14.7.2008. BoxingInsider.com. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  12. ↑ Lounasheimo, s. 379
  13. ↑ Tiainen, Jorma O. ym. (toim.): Vuosisatamme kronikka, s. 1059. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.
  14. ↑ Sports Illustrated -kansi, 11. marraskuuta 1974 Sports Illustrated. 11.11.1974. Viitattu 11.11.2010. (englanniksi)
  15. ↑ Foreman pitää kiinni myrkytysteoriasta 23.5.2007. Helsingin Sanomat.
  16. ↑ Goldstein, s. 6–7.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rumble_in_the_Jungle&oldid=9396212”