Goldberg-muunnelmat
- Tämä artikkeli käsittelee J.S. Bachin sävellystä. Goldberg-muunnelmat on myös George Taborin kirjoittaman näytelmän nimi.
Goldberg-muunnelmat (tai Goldberg-variaatiot), BWV 988, ovat Johann Sebastian Bachin vuonna 1741 tai 1742 julkaistu klaveeriteos, jonka alkuperäinen nimi oli Clavier-Übung - Aria mit verschiedenen Veränderungen. Teos koostuu alussa ja lopussa soitettavasta teemasta (aria) sekä sen kolmestakymmenestä muunnelmasta. Teos on saanut yleisemmin tunnetun nimensä Bachin oppilaan, cembalisti Johann Gottlieb Goldbergin (1727 - 1756) mukaan.
Goldberg-muunnelmat ovat laajin klaveerille sävelletty teos, joka julkaistiin barokin aikana ja se on lähes ensyklopedinen aikansa musiikin tyylisuuntien ja tekniikoiden esittely. Se kokoaa yhteen koko barokkimuunnelmien historian, samoin kuin Beethovenin Diabelli-muunnelmat tekevät klassismin ajan musiikille. Musiikkitieteilijä Johann Nikolaus Forkel kutsui sitä "malliksi, jonka mukaisesti kaikki muunnelmat tulisi kirjoitta".
On myös esitetty arveluita, että Bach sävelsi Goldberg-muunnelmat musiikilliseksi vasta-argumentiksi Johann Adolph Scheibelle (1708 - 1776), joka hyökkäsi Bachia ja hänen sävellystyyliä vastaan vuonna 1737 syyttäen häntä akateemisen tiedon ja "musiikin todellisen pohjan ja sen kauneuden" puuttesta. Teorian mukaan Bach esitteli Goldberg-muunnelmissa kykyään säveltää eri aikansa tyylisuuntien ja muotivirtausten mukaista musiikkia.
Goldberg-muunnelmat päättävät Bachin Leipzigin kauden tuotannon, johon kuuluvat säveltäjän suuret klaveerimusiikkikokoelmat Clavier-Übung I - III. On epäselvää, miksi Bach ei nimennyt muunnelmia Clavier-Übung IV:ksi. Goldberg-muunnelmien voidaan katsoa myös aloittavan säveltäjän loppukauden tuotannon, johon kuuluvat mm. suurteokset Musikalisches Opfer (BWV 1079) ja Die Kunst der Fuge (BWV 1080). Tänä aikana Bach kehitti kontrapunktiin perustuvan polyfonisen musiikin ja erityisesti kaanonmuodon huippuunsa. Teos kestää esityksestä riippuen yleensä noin tunnin, jos muunnelmat esitetään ilman kertauksia, ja vajaat puolitoista tuntia kertausten kanssa. Teos on aikansa mittapuulla teknisesti varsin vaativa, ja Bachin arvellaan saaneen tässä suhteessa vaikutteita Domenico Scarlattilta, jonka vuonna 1739 julkaistut sonaatit olivat niin ikään vieneet cembalomusiikkia eteenpäin teknisellä tasolla.
Teoksen historia
Bachin ensimmäisen elämänkerran kirjoittaja Johann Nikolaus Forkel (1749 - 1818) kertoo Bachin säveltäneen teoksen unihäiriöistä kärsinyttä dresdeniläistä suojelijaansa kreivi Keyserlingkiä varten, joka halusi cembalistinsa Johann Gottlieb Goldbergia soittavan unettomina öinä jotain "rauhoittavaa ja hyväntuulista" musiikkia. Tarinan todenperäisyyttä on epäilty mm. siitä syystä, ettei teoksesta löydy minkäänlaista omistuskirjoitusta toisin kuin muista Bachin suojelijoilleen säveltämistä teoksista (esimerkiksi Musikalisches Opfer, BWV 1079, joka on omistettu Fredrik Suurelle).
Teos julkaistiin Nürnbergissä Balthasar Schmidin toimesta joko vuonna 1741 tai 1742.
BWV 1087
Vuonna 1974 Strasbourgista löytyi Bachin Goldberg-muunnelmien ensipainoksen työkappale (Handexemplar), joka sisälsi säveltäjän käsin tekemiä merkintöjä. Lisäksi Bach oli kirjoittanut nuottien takasisäkanteen neljätoista kaanonia aarian bassolinjan kahdekseksasta ensimmäisestä sävelestä (Verschiedene Canones über die ersteren acht Fundamental = Noten vorheriger Arie, BWV 1087). Kaksi kaanoneista oli jo aikaisemmin tunnettuja, ja vaikka niiden yhteiset piirteet oli havaittu, ei läheisempää yhteyttä Goldberg-muunnelmiin osattu epäillä. Bachin arvellaan lisänneet kaanonit nuotteihinsa vuosien 1742 ja 1746 välillä.
Teoksen rakenne
Teoksen avaava teema, ariaksi kutsuttu 32-tahtinen sarabande, on Bachin varhaisempaa tuotantoa. Se esiintyy jälkimmäisessä kahdesta Clavier-Büchleinista, jotka olivat Bachin vaimolleen Anna Magdalenalle vuonna 1725 kokoamia pieniä klaveerikirjasia ja tarkoitettu ilmeisesti yhteisiä perhemusisointihetkiä varten. On myös mahdollista ettei aria ole lainkaan Bachin sävellys, vaikka muuta säveltäjää ei voida suoranaisesti osoittaa. Arian bassokulku, joka laskee asteittain g:stä, sekä kappaleen sointukulku ovat lähes identtisiä Jean-Henry d'Anglebertin vuonna 1689 säveltämän menuetin ja Henry Purcellin 1600-luvun lopulla säveltämän Ground in Gamutin kanssa.
Barokin aikaisissa muunnelmasarjoissa oli tavallista, että muunnelmat eivät perustuneet suoraan teeman melodiaan vaan sitä tukevaan harmoniaan, kuten Goldberg-muunnelmissakin. Kolmekymmentä muunnelmaa on järjestetty kolmen muunnelman ryhmiksi siten, että joka kolmas muunnelma aina 27:een asti on kaanon. Näistä ensimmäinen on unisonokaanon, toinen sekuntikaanon, kolmas terssikaanon ja niin edelleen aina yhdeksänteen asti. Kolmaskymmenes muunnelma (jonka olettaisi olevan desiimikaanon) onkin quodlibet, joka sisältää ensimmäisen säkeen kahdesta aikansa suositusta laulelmasta Kraut und Rüben haben mich vertrieben (kaalit ja nauriit ovat ajaneet minut karkuun) ja Ich bin so lang nicht bei dir gewest (Olen niin pitkään ollut sinusta erossa). Teoksen päättää uudelleen esitettävä aria.
Muut kuin kaanonmuotoiset muunnelmat edustavat monia eri musiikkityylejä. Joukossa on fughettoja, ranskalaisia alkusoittoja, hitaita aarioita ja virtuoosimaisia kappaleita soitettavaksi klaveerilla, jossa on kaksi sormiota. Toisistaan huomattavasti poikkeavien muunnelmien yhteinen tekijä on sama bassokuvio ja harmonia. Lisäksi ne on järjestetty symmetrisesti kaanonien ympärille.
Muunnelmat 1 - 9
Ensimmäinen muunnelma on tunnelmaltaan hilpeä, aivan kuten suuri osa teoksesta. Melodian hypyt ja vasemman käden rytmi ensimmäisessä tahdissa ovat ilon affekteja. Toinen muunnelma on miltei kaanonmuotoinen ja muistuttaa D-duuri preludia BWV 936. Siinä kaksi ääntä ovat jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään.
Ensimmäisessä kaanonissa, muunnelmassa 3, äänet aloittavat samasta nuotista yhden tahdin erolla. tahtilaji on 12/8. Neljännen muunnelman tahtilaji on 3/8 ja siinä kolmen nuotin mittainen lyhyt melodia hyppii äänestä toiseen synkooppirytmissä. Viidennessä muunnelmassa esittäjän oikea ja vasen käsi menevät toistuvasti ristiin. Muunnelma 6, on sekuntikaanon, jota cembalisti Ralph Kirkpatrick kuvailee "lähes nostalgisen herkäksi".
Bach oli tehnyt vuonna 1974 löytyneeseen Handexemplariin (kts. yllä), mm. muunnelmaan 7 tempomerkinnän al tempo di Giga, eli se on tarkoitettu soitettavaksi aikaisemmin luultua nopeammassa tempossa. Seitsemäs muunnelma on gigue ja pisteellisine rytmeineen tyyliltään hyvin samanlainen kuin ranskalaisen overtyyrisarjan BWV 831 gigue. Kahdeksannessa muunnelmassa on jälleen paljon kohtia, jossa esittäjän kädet menevät ristiin koskettimistolla. Yhdeksäs muunnelma on lyyrisen kaunis terssikaanon, jossa on ilmaisuvoimainen, aikaisempia kaanoneita aktiivisempi bassolinja.
Muunnelmat 10 - 18
10. muunnelma on neliosainen fughetta, jota seurava 11. muunnelma on 12/16-tahtilajissa kulkeva giguea muistuttava toccata. Siinä käytetään risteäviä sävelasteikkokulkuja sekä yllättäviä arpeggioja ja trillejä. 12. muunnelma on ensimmäinen vastakaanoneista, joissa toinen ääni kulkee vastakkaiseen suuntaan ensimmäiseen nähden. Siinä myös kaanonin äänten järjestys muuttuu kappaleen aikana, eli kaanonin johtava ääni muuttuu seuraavaksi ja päinvastoin. Teoksen alkuosan enimmäkseen tanssinomaisia kappaleita seuraava 13. muunnelma on hidas ja herkkä sarabande, jota voidaan pitää teoksen tunnelman käännekohtana. 14. muunnelma on sen sijaan virtuoosimainen, nopea kappale, jossa on suuria intervallihyppyjä. 15. muunnelma, kvinttikaanoni, on ensimmäinen mollissa soitettava muunnelma. Sen esitysmerkintä on andante ja tahtilaji 2/4.
Teoksen jälkimmäisen puoliskon avaava 16. muunnelma on jälleen ranskalaisen alkusoiton tyyliin sävelletty kaksiosainen teos. Ensimmäinen osa sisältää juoksevia asteikkoja, trillejä ja pisteellisiä rytmejä. Kuten ranskalaisessa alkusoitossa yleensä, jälkimmäinen osa on fuugamuotoinen ja nopeammassa tempossa. 17. muunnelma on kevyt toccata, jossa on havaittavissa vaikutteita Antonio Vivaldilta ja Domenico Scarlattilta. 18. muunnelma on sekstikaanoni, jonka hilpeä bassolinja kulkee kahden kaanonäänen alapuolella.
Muunnelmat 19 - 30
19. muunnelma on passepied, 3/8-tahtilajissa kulkeva tanssi, jota seuraa teknisesti teoksen vaikeimpana osana pidetty 20. muunnelma, tunnelmaltaan iloinen, ehkä jopa humoristinen toccata. G-molliin sävelletty koraalimainen septimikaanoni (21. muunnelma) on edellisen vastapainoksi rauhallisempi ja sisältää kromaattisia bassolinjoja. 22. muunnelma palaa G-duuriin ja sisältää paljon Bachin barokkimoteteille tyypillistä äänien vuoropuhelua. 23. muunnelma on puolestaan eräs teknisesti haastavimmista teoksen osista ja aiheuttaa vaikeuksia pianolla esitettynä, jossa on vain yksi rivi koskettimia (alun perinhän teos on sävelletty kaksisormioiselle klaaverille). 24. muunnelma on oktaavikaanoni 9/8-tahtilajissa.
Monet pitävät muunnelmaa 25 hienoimpana koko teoksesta. Se palaa teoksen avaavan aarian rytmiin (merkitty adagioksi Bachin kopiossa), ja siinä on paljon kromaattisia sävelkulkuja. Hitaasta temposta johtuen se kestää pitempään kuin yksikään toinen muunnelma, vaikka se ei sisällä enempää tahteja. 26. muunnelma kulkee sarabanden rytmissä, vaikka paljon nopeammin. Melodia on merkitty 18/16-tahtilajiin ja sitä säestävät soinnut 3/4-tahtilajiin. Viimeisessä kaanonissa, muunnelmassa 27, äänet aloittavat noonin päässä toisistaan. Tämä on kaanoneista ainoa, jossa Bach ei käytä bassolinjaa tukemaan kaanonin ääniä.
28. muunnelma sisältää Bachin auki kirjoittamia trillejä ja rytmiä korostavia kellomaisia nuotteja. Viimeinen toccata, muunnelma 29, alkaa raskailla, rytmikkäillä soinnulla, joita seuraavat laskevat arpeggiokuviot. Muunnelmaosuuden päättävän 30. muunnelman odottaisi olevan desiimikaanon, mutta se onkin kahta kansansävelmää yhdistelevä quodlibet.
Levytykset
Katso myös Luettelo Goldberg-muunnelmien levytyksistä.
Historiallisesti kenties merkittävimmän äänityksen Goldberg-muunnelmista teki cembalisti Wanda Landowska Pariisissa vuonna 1933. Äänityksen aikaan muunnelmat tunnettiin laajemmin vain musiikkitieteilijäpiireissä, mutta Landowskan äänitys teki niistä tunnetumpia laajemman yleisön joukossa. Muutettuaan toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin hän myös valitsi Goldberg-muunnelmat debyyttilevytyksekseen.
Nykyisin epäilemättä tunnetuin Goldberg-muunnelmien taltiointi sekä yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista taidemusiikin levytyksistä ylipäätään on Glenn Gouldin vuoden 1955 ensilevy, jossa Gouldin tekninen taitavuus oli ennennäkemätöntä. Gould levytti muunnelmat uudelleen juuri ennen kuolemaansa vuonna 1981. Monet pitävät ensimmäistä levytystä parempana, vaikka myöhemmän tulkinnan katsotaankin olevan kypsempi ja värikkäämpi. Gouldin tulkinta teoksesta on hyvin omaperäinen ja se on jakanut voimakkaasti mielipiteitä. Varsinkin vuoden 1955 levytyksessä hän käyttää hyvin nopeita tempoja.
Yhtenä parhaista perinteisemmistä Goldberg-tulkitsijoista pidetään Rosalyn Tureckia, joka nauhoitti muunnelmat uransa aikana kuusi kertaa. Tureck esitti ja levytti vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana paljon Bachin tuotantoa ansaiten leikkisän lempinimen "Bachin ylipapitar".
Golberg-muunnelmia on sovitettu ja äänitetty pianon ja cembalon lisäksi monilla muilla soittimilla ja kokoonpanoilla, mm. jousitriolla, sinfoniaorkesterilla, kitaralla ja harmonikalla. John ja Mirjana Lewisin levyllä The Chess Game esitetään jokainen muunnelma ensin cembalolla, jonka jälkeen seuraa samasta muunnelmasta johdettu improvisaatio jazz-pianolla.