Alfred Nobel

Alfred Bernhard Nobel  kuuntele ääntämys ^(ohje) (21. lokakuuta 1833, Tukholma, Ruotsi – 10. joulukuuta 1896, San Remo, Italia) oli ruotsalainen kemisti, insinööri ja dynamiitin keksijä. Hän määräsi testamentissaan omaisuutensa jaettavaksi Nobel-palkintoa varten ja sitä hallinnoivan säätiön perustamisen.

Tiedosto:Alfred Nobel by Gösta Florman.jpeg

Alfred Nobel.

Sukutausta ja perhe

Pääartikkeli: Nobel-suku

Nobelin veljekset ylhäältä myötäpäivään: Robert, Alfred, Ludvig ja Emil (vauva).

Nobel-suvun juuret tunnetaan 1600-luvulle saakka. Alkujaan suvun jäsenten sukunimi ei ollut Nobel vaan Nobelius, mikä on latinankielinen muoto Skånessa sijaitsevasta Nöbbelövin pitäjästä. Ensimmäinen henkilö, jonka on tiedetty käyttäneen kyseistä sukunimeä, oli vuosina 1655-1707 elänyt Petrus Olai Nobelius.

Alfred Nobelin isoisä Immanuel Nobelius vanhempi vaihtoi sukunimensä Nobelliksi ja sen jälkeen Nobeliksi. Sukunimi "Nobel" esiintyykin ensimmäisen kerran Upplandin rykmentin, jossa Immanuel toimi aliupseerina, nimiluettelossa vuodelta 1786. 1878 Immanuel Nobel vanhempi meni naimisiin Anna Rosellin kanssa. Seuraavana vuonna Immanuel Nobel vanhempi muutti vaimoineen Uppsalaan. Vuonna 1800 hänet nimitettiin Gävlen apulaiskunnanlääkäriksi. Leskeksi 1795 jäänyt Immanuel Nobel vanhempi meni uudelleen naimisiin Brita Ahlbergin kanssa, joka synnytti 1801 Alfred Nobelin isän, Immanuel Nobel nuoremman.

1827 Immanuel Nobel nuorempi meni naimisiin Andriette Ahlsellin kanssa. Mentyään naimisiin Immanuel ja Andriette vuokrasivat asunnon Tukholmasta. Heidän ensimmäinen poikansa Robert Nobel syntyi kyseisessä asunnossa 1829. 1831 syntyi perheen toinen poika, Ludvig. Immanuel Nobel nuoremmasta oli samalla tullut suosittu rakennusmestari, minkä vuoksi hän sai useita hyviä töitä hoitaakseen. Urakoiden onnistumisesta johtuen Nobelien perheen talous pysyi vakaana. Immanuel epäonnistui monessa rakennustyössä, kuten sillan rakentamisessa, jonka aikana kolme rakennusaineita kuljettanutta proomua tuhoutui. Lisäksi Immanuelin kunnostaessa erästä taloa selvisi, että talon perustuksessa oli painumia. Tämän vuoksi talon omistaja vaati Immanuelia rakentamaan yhden siipirakennuksen kokonaan uudelleen. Näiden epäonnistumisien lisäksi Nobelien Långholmenilta ostama talo paloi maan tasalle vuoden 1832 uudenvuodenaattona. Näistä onnettomuuksista johtuen Immanuel Nobelin oli hakeuduttava konkurssiin. Lisäksi Nobelien perhe joutui muuttamaan entistä kotiaan vaatimattomampaan asuntoon Norrlandsgatan 11:een. Nobelien huonon taloudellisen tilanteen ollessa pahimmillaan, syntyi perheeseen kolmas poikalapsi 1833. Lapsi ristittiin Alfred Nobeliksi. 1843 syntyi vielä Emil Nobel, joka jäi perheen viimeiseksi lapseksi.

Syntymä ja nuoruusvuodet

Alfred Nobel syntyi keskelle Nobelien perheen huonoa taloustilannetta 21. lokakuuta 1833. Perheen isä Immanuel jatkoi kuitenkin yhä tilaisuutensa odottamista. Hän ei yrittänytkään hakea itselleen uutta työtä rakennusmestarin tilalle, vaan seurasi tarkkaavaisena tekniikan uusia keksintöjä toivoen pystyvänsä jotenkin hyötymään niistä. Kuultuaan skotlantilaisen Charles Macintoshin keksineestä kumitetutusta kudonnaisesta, josta valmistettiin sadetakkeja, Alfred Nobelin isä sai ajatuksen. Hän keksi valmistaa sotilaille vedenkestäviä selkäreppuja, joihin voitaisiin myös puhaltaa ilmaa ja tällöin käyttää ilmapatjoina vesistöjen ylistyksissä ja rakennuselementteinä ponttonisilloissa. Immanuel Nobelin onnistui saada itselleen rahoittaja projektilleen ja hän ryhtyi valmistamaan sotilasviranomaisia varten koekappaleita. Sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuineita Immanuel Nobelin keksinnöstä, joten tämä yritti soveltaa keksintöään lääketieteen ja teollisuuden tarpeisiin tässä kuitenkaan onnistumatta. Nobel sai kuitenkin uuden ajatuksen, sillä hän ymmärsi kuinka hyödyntää kumitettua ja joustavaa kangasta polkumiinoissa. Nobel esitteli jälleen sotilasviranomaisille suunnitelmiaan, mutta nämä eivät vieläkään kiinnostuneet miehen keksinnöistä.

Vaikka Ruotsin sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Immanuel Nobelin keksinnöstä, tämän onnistui löytää sopiva yhteistyökumppani. Venäjän Tukholmassa oleskelevan lähettilään, suomalaisen Lars Gabriel von Haartmanin, kehotuksesta Nobel jätti perheensä Ruotsiin ja siityi Turkuun kehittelemään keksintöään aikeinaan tarjota sitä Venäjän keisarikunnan armeijalle.

Immanuelin lähdettyä Turkuun 1837, joutui muu perhe selviytymään ilman hänen apuaan tilanteesta. Ensimmäisenä vuotenaan Turussa Immanuelin onnistui lähettää perheelleen sen verran rahaa, että vaimo Andriette pystyi avaamaan pienen maito- ja vihanneskaupan. Auttaakseen äitiään selviämään taloudellisesta tilanteestaan perheen lapset Robert, Ludvig ja Alfred joutuivat myymään tulitikkuja kadulla. Vaatimattomista oloista huolimatta Andriette halusi lastensa saavan hyvän koulutuksen, minkä vuoksi he kirjautuivat kukin vuorollaan kouluun, jota Jacobin seurakunta ylläpiti. Veljistä Alfred vietti koulussa vähiten aikaa, vain yhden vuoden. Hänen veljensä Robert kävi kyseistä koulua kolme ja puoli vuotta, kun taas Ludvig kolme. Vanhin veli Robert keskeytti koulunkäyntinsä 1841 voidakseen ryhtyä merimieheksi. Robert saikin paikan kaljuuttavahtina Etelä-Amerikkaan suuntaavasta laivasta.

Pietarissa

Vuonna 1838 Turusta Pietariin muuttanut Immanuel Nobel oli menestynyt hyvin. Hänen oli onnistunut vakuuttaa Venäjän sotilasviranomaiset ja itse tsaari Nikolai I miinojensa hyödyllisyydestä. Kolmentuhannen hopearuplan palkkion saanut Nobel oli laajentanut miinoja kehittelevää koepajaansa ja 1842 hän päätti kutsua perheensäkin Pietariin.

Perheen saapuessa Pietariin, Immanuel oli saanut peräti 25 000 hoperuplaa tsaari Nikolailta, pääosin erittäin onnistuneen räjäytysesityksen johdosta. Immanuel Nobelin liiketoiminta kukoisti ja hän omisti varsin varakkaan asunnon Pietarissa. Huolimatta perheen kohonneesta taloudellisesta tilanteesta Alfredia ja Ludvigia ei laitettu mihinkään pietarilaiseen kouluun, tosin heille palkattiin yksityisopettaja. Veljet saivat täysipainoista opetusta kirjallisuudessa, kielissä ja matemaattisissa sekä luonnontieteellisissä aineissa. Yksityisopetuksen sisällöstä ei ole ole paljon tietoa, mutta kaikesta huolimatta se osoittautui hyvin tulokselliseksi. Alfred ja Ludvig sekä meriltä palannut Robert osasivat suullisesti ja kirjallisesti äidinkielensä ruotsin lisäksi venäjää, ranskaa, englantia ja saksaa. Lisäksi veljekset perehtyivät kirjallisuuteen ja filosofiaan.

1840-luvulla Immanuel Nobelin liiketoimet sujuivat hyvin. Nobel pystyi lunastamaan yhtiökumppaninsa osuuden ja siirsi samalla toimintansa toiseen paikkaan samalla kun työtiloja laajennettiin suuresti. Lisäksi toiminimi muutettiin muotoon "Fondieres et Atélieres Mécaniques, Nobel & Fils" ("Valimo ja Mekaaninen Konepaja, Nobel & Pojat"). Immanuelin lapset pääsivätkin 1840-luvun jälkipuoliskolta lähtien työskentelemään isänsä alaisina. Jokainen pojista sai työskennellä ensin piirustuskonttorissa, minkä jälkeen heidät siirrettiin tilaus- ja tarjousosastolle, työnjohtajaksi valmistukseen ja yrityksen johtajien avustajaksi rahoitusta koskevissa kysymyksissä.

18-vuotiaana Alfred Nobel osoitti selvää kiinnostusta klassiseen kirjallisuuteen ja runouteen. Nobel kirjoitti jo nuorena 425 riviä pitkän englanninkielisen runon, jota voidaan pitää todisteena hänen kirjallisista taidoistaan. Nobelilla olisi ehkä ollut mahdollisuuksia myös kirjailijaksi tai runoilijaksi, mutta hän valitsi toisen alan elämänurakseen.

Luonnontieteellinen koulutus ja opintomatka ulkomaille

Vaikka ei olekaan tarkasti tiedossa, ketkä Nobelin veljeksiä opettivat Pietarissa humanistisissa aineissa, tiedetään kuitenkin suhteellisen hyvin heitä luonnontieteissä opastaneet yksityisopettajat. Veljeksien opettajina toimi kaksi kemian professoria, jotka Immanuel Nobel tunsi henkilökohtaisesti ja joiden kanssa tämä oli myös hyvissä väleissä. He olivat nimeltään Nikolai Zinin ja Yuli Trapp. Nämä miehet opettivat Alfred Nobelille ja tämän veljille kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Alfredia kiehtoi erityisesti kokeellinen kemia, joka oli hänen lempiaineensa. Vuoden 1850 aikoihin Alfred Nobel pääsi opettajansa Zininin kanssa Pariisiin, missä hän opiskeli vuoden ajan. Tällöin Nobel tapasi sen ajan tärkeimpiin eurooppalaisiin kemisteihin kuuluneen Théophile-Jules Pelouzen. Vuosi Ranskassa merkitsi Alfred Nobelille hänen kemistin opintojensa täydentymistä. Opintojensa lisäksi Nobel myös osallistui Pariisin seuraelämään ja tapasi "rakastettavan tytön", kuten hän itse asian ilmaisi kirjoittamassaan kirjoituksessa. Alfred Nobel joutui kuitenkin palaamaan takaisin Pietariin.

Alfred Nobel ei kuitenkaan viipynyt Pietarissa kauan, vaan päätti lähteä pitkälle opintomatkalle ulkomaille. Matkan ensimmäiset kohteet sijaitsivat Keski-Euroopassa ja Britanniassa. Matkansa aikana Nobel tutustui useisiin teollisuusyrityksiin, joihin Nobelien Pietarissa sijaitsevalla konepajalla oli yhteyksiä. Matkan ensisijainen tarkoitus oli tutustuttaa nuori Alfred Nobel eri maiden konepajoissa käytettyihin menetelmiin. Tämän lisäksi hänen tehtävänsä oli etsiä perheyritystä hyödyttäviä tuote- ja menetelmäuutuuksia. Matkattuaan jonkin aikaa Euroopassa Alfred Nobel siirtyi Yhdysvaltoihin New Yorkin kaupunkiin. Nobelin Amerikkaan suuntautuneen matkan yksityiskohtia ei tiedetä kovinkaan tarkasti, mutta hänen tiedetään vierailleen muutamaan kertaan ruotsalaisen John Ericssonin luona. Matkan tuloksena Alfred Nobel mm. toimitti Pietariin Ericssonilta saamansa lämminilmakoneen piirustuksia.

Jälleen Pietarissa ja ensikosketukset nitroglyseriiniin

Alfred Nobel palasi takaisin Pietariin 21. lokakuuta 1854, jolloin hän myös täytti 21 vuotta. Hän oli joutunut matkojensa aiheuttaman rasituksen vuoksi viettämään jonkin aikaa hoitolassa Saksassa. Matkalla Saksaan hän oli myös pysähtynyt asumaan joksikin aikaa enonsa luokse. Muutaman kuukauden jälkeen hän kuitenkin palasi Pietariin.

Nobelien perhe ansaitsi hyvin, sillä Krimin sotaan valmistautuva Venäjän keisari tilasi paljon uusia sotatarvikkeita. Nobelien perheyritys työllisti yli tuhat miestä ja tuotti hyvin. Alfred Nobelin isä Immanuel pääsi tsaarin suosioon ja pian häntä pidettiin yhtenä Venäjän parhaimmista insinööreistä. Hänelle myös myönnettiin suuri keisarillinen kultamitali.

Krimin sodan aikana keisari Nikolai I kuoli ja hänen seuraajakseen tuli Aleksanteri II. Venäjä ei menestynyt sodassa ja sen sotatarvikkeiden toimitukset hoidettiin todella huonosti. Krimin sodassa palvelleille joukoille oli mm. toimitettu marssikenkiä, joiden pohjat olivat paperia ja ruudin sekaan oli lisätty jauhoja. Aleksanteri II erotti virkamiehensä, jotka olivat olleet mukana tällaisessa toiminnassa. Vaikkeivät Nobelit olleet sekaantuneet tähän, heiltä loppuivat tilaukset, koska tilauksia tekevät virkamiehet oli nyt erotettu. Immanuel Nobel yritti saada uusia asiakkaita perheyritykselle, mutta se oli vaikeaa, koska valtio oli köyhtynyt paljon sodassa. Perheen talousasiantuntijaksi muodotunut Alfred Nobel lähetettiin Lontooseen ja Pariisiin hankkimaan lainaa, mutta kaupunkien pankkiirit kieltäytyivät antamasta luottoa Nobelien yritykselle.

Kesällä 1859 Immanuel Nobel päätti jättää Pietarin ja palata takaisin Tukholmaan. Hän jätti konepajayrityksensä asioiden selvittämisen pojalleen Ludvigille, jota Alfred ja Robert avustivat asiassa. Immanuelin lähtiessä Turun kautta Tukholmaan, jäivät hänen poikansa Pietariin selvittämään yrityksen asiat loppuun. He onnistuivat tässä hyvin ja Ludvigin onnistui jopa perustaa oma yrityksensä. Samaan aikaan Robert ja Alfred olivat vuokranneet pienen huoneiston keskenään. Alfred Nobel vietti paljon aikaa huoneiston keittiössä, jonka hän oli sovittanut laboratoriokseen. Perheyrityksen jouduttua taloudelliseen kriisiin, Alfred Nobel oli etsinyt ystäviltään uusia ideoita mullistaviksi tuotteiksi. Tällöin Alfred oli kuullut entisiltä yksityisopettajiltaan uudesta räjähdysaineesta, nitroglyseriinistä. Uusi räjähdysaine oli hyvin räjähdysvoimainen, mutta aine oli vaikeaa saada räjähtämään. Tilannetta hankaloitti se, että aine räjähti herkästi valmistettaessa sitä, mistä johtuen tätä uutta räjähdysainetta pidettiin liian vaarallisena käytännön hyödyntämiseen. Alfred huomasi heti aineen mahdollisuudet, mikäli se saataisiin jotenkin turvallisemmaksi.

Lukuisten vaarallisten kokeiden jälkeen Alfred Nobelin onnistui keksiä tapa, jolla valmistaa tarpeeksi nitroglyseriiniä käytännön tutkimuksia varten. Seuraava ongelma oli saada nitroglyseriini räjähtämään hallitusti. Lopulta Alfred ja Robert keksivät ratkaisuksi sekoittaa nitroglyseriinin joukkoon tavallista mustaruutia ja räjäyttää se tavallisella sytytyslangalla. Myös Ludvig kiinnostui tässä vaiheessa nitroglyseriinin mahdollisuuksista ja veljekset suorittivat useita onnistuneita koeräjäytyksiä Pietarin ulkopuolella. Isänsä kehotuksesta Alfred patentoi nitroglyseriinin ja saikin ruotsalaisen patentin 14. joulukuuta 1863, samana vuonna kun hän muutti isänsä luo Tukholmaan.

Ruotsissa uudet patentit räjähdysainetekniikassa olivat harvinaisia, minkä vuoksi sotilasviranomaiset kiinnostuivat Nobelien patentista. Immanuel ja Alfred Nobel kutsuttiin sotilasviranomaisten luo antamaan tietoja keksinnöstä. He saivat tehtäväkseen järjestää räjäytysesityksen Karlsbergin linnoituksessa. Näytöstä saapui katsomaan sotilastoimikunta sekä useita siviiliasiantuntijoita. Alkuun tulos jäi kuitenkin laihaksi, sillä Nobelien nitroglyseriinipanokset räjähtivät suunnilleen samalla teholla kuin saman verran mustaruutia. Näytöksen aikana Alfred Nobel huomasi syyn. Nobel tajusi, että panosten räjähdysteho heikkeni ajan kuluessa, koska nitroglyseriini alkoi imeytyä ruutiin. Esitystä varten Nobelit olivat tehneet useita eri nitroglyseriinisekoituksia, jotka olivat liian vanhoja aiheuttaakseen suuria räjähdyksiä. Alfredin onnistui korjata asia jo esityksen aikana, joten hän pääsi räjäyttämään muutaman tunnin sisällä valmistetun nitroglyseriinipanoksen esityksen lopuksi. Räjähdys oli valtava, muttei tuottanut toivottua tulosta Ruotsin sotilasviranomaisten keskuudessa. Nämä ilmoittivat yksimielisesti aineen olevan aivan liian vaarallinen käytettäväksi sodassa.

Tutkimukset nitroglyseriinin parissa

Karlsbergissa pidetyn näytöksen tuloksena selvisi, ettei ruudin ja nitroglyseriinin seos tuota pysyviä ominaisuuksia. Tämä vaati Nobeleita palaamaan takaisin laboratorioon jatkamaan räjähdysaineen kehittelyä. Alfred suoritti ahkerasti tutkimuksiaan käyttäen apulaisenaan nuorinta veljeään, 20-vuotiasta Emiliä. Alfred keksi pian ratkaisun. Hän panosti koeputken ruudilla, laittoi siihen sytytyslangan ja upotti tämän nitroglyseriiniä sisältävään astiaan. Räjähdykset onnistuivat hyvin. Kokeessa käytetystä koeputkesta tuli prototyyppi sytytysnallille, jota useat räjähdysaineasiantuntijat pitävät nykyäänkin Alfred Nobelin tärkeimpänä keksintönä.

Keväällä 1864 Alfred Nobel lähti etsimään asiakkaita uudelle räjähdysaineelle. Räjähdysöljynä markkinoitu aine sai pian asiakkaita kaivosteollisuudesta. Nobel sai esitellä keksintöään useille eri henkilöille, minkä vuoksi hän tarvitsi yhä enemmän räjähdysainetta. Hänen keksimänsä vanha nitroglyseriinin tuotantoon käytetty menetelmä korvattiin uudella menetelmällä. Näin voitiin tuottaa enemmän nitroglyseriiniä, vaikkakin uusi menetelmä teki prosessista riskikkäämmän.

Nobelin tuotteille oli useita hyödyntämistapoja, mutta ennen aineen suurta hyödyntämistä Alfred Nobel tarvitsi rahaa, sillä oli hankittava laitteita ja raaka-ainetta sekä patentoitava keksintö myös ulkomailla. Nobelien suvulla ei kuitenkaan ollut tarjota tarpeeksi pääomaa Alfredille, joten oli otettava lainaa. Tässä vaiheessa Alfred Nobel hyötyi suuresti tekemästään opintomatkasta Keski-Eurooppaan, koska oli sen aikana oppinut tuntemaan useita hyviä pankkeja. Alfred matkusti Ranskaan ja hänen onnistui saada pariisilaiselta Crédit Mobilier -pankilta 100 000 frangia lainaa. Tämä oli huomattava summa 1860-luvulla.

Huonosta alusta onnistumiseen

Alfred Nobel.

Palattuaan takaisin Tukholmaan Alfred Nobel aloitti tuotannon lisäämisen. Hänen laboratorionsa sai kelvata tehdastilana. Isä Immanuel ja veli Emil auttoivat Alfredia, mutta tämä palkkasi myös nuoren ja vastavalmistuneen siviili-insinöörin C. E. Hertzmanin avukseen. Lisäksi Alfred palkkasi muutaman apumiehen. Emil asensi uudet laitteistot ja kokeilut voitiin aloittaa.

3. syyskuuta tapahtui onnettomuus. Nobelin laboratorio räjähti kappaleiksi, ja räjähdys tuntui koko Tukholmassa. Räjähdyksen sattuessa Emil Nobel ja Hertz olivat koekäyttämässä nitrauslaitteita. Todennäköisesti heidän varomattomuutensa aiheutti sen, että nitroglyseriini pääsi lämpenemään yli 180 celsiuksen lömpötilaan, mikä saa nitroglyseriinin räjähtämään itsestään. Räjähdys surmasi välittömästi Emil Nobelin, Hertzmanin, työntekijä Herman Nordin ja aputyttö Maria Nordstedtin sekä kartanolla työskennelleen puusepän. Räjähdyksen sattuessa Alfred Nobel oleskeli toisessa rakennuksessa keskustellen tuttavansa kanssa. Nobel kaatui räjähdyksen voimasta maahan ja sai vammoja hajonneen ikkunan sirpaleista, mutta säilyi hengissä. Myös Immanuel Nobel oli räjähdyksen sattuessa tarpeeksi kaukana ja selvisi ilman fyysisiä vammoja, mutta sai kuukauden kuluttua halvauskohtauksen joka mahdollisesti liittyi räjähdyksen aiheuttamaan järkytykseen.

Onnettomuus ei kuitenkaan järkyttänyt Alfred Nobelin uskoa nitroglyseriinin mahdollisuuksiin. Tilauksia tuli yhä ja Nobel suunnitteli jo yhtiön muodostamista. 22. lokakuuta 1864 osakkaat muodostivat Nitroglycerin Aktiebolag -nimisen yhtiön. Alfred myi nitroglyseriinin patentin yhtiölle saaden tästä satatuhatta Ruotsin kruunua ja yhtiön osakkeita. Yrityksen perustaminen oli nopeaa, mutta tuotannon aloittaminen hidasta. Tukholmassa sattuneen räjähdysonnettomuuden takia poliisiviranomaiset kielsivät nitroglyseriinin valmistamisen kaupungin alueella. Myöskään kaupunkin ulkopuolelta ei saatu paikkaa laboratoriolle, joka lopulta jouduttiin rakentamaan vuokratulle proomulle. Vuosien 1864 ja 1865 välisenä talvena Nobel työskenteli ahkerasti saadakseen nitroglyseriinin tuotannon käyntiin ja samalla markkinoi ainetta eri kaivosyhtiöille. Asiakkaita löytyi, mutta nitroglyseriinin valmistaminen oli yhä erittäin hankalaa. Mistään ei löytynyt tonttia tehtaalle, joten kaikki tuotanto oli tehtävä ympäriinä liikkuvassa ja talvella erittäin kylmässä proomussa. Tammikuun lopussa löytyi vihdoin tontti, jonka Nobelin yritys osti. Ostettu tontti oli vanha maatila, jonka talliin siirrettiin kiiresti kaikki nitroglyseriinin valmistukseen tarvittavat välineet. Tuotantorakennukset luonnosteltiin, minkä jälkeen Alfred Nobel jätti tulevan tehtaan hoidon liikekumppaneilleen ja matkusti Saksaan.

25. kesäkuuta 1865 perustettiin myös Norjassa nitroglyseriiniyhtiö. Alfred Nobel myi norjalaisen patenttinsa tälle yhtiölle saaden tästä 10 000 hopeataaleria. Tämä kauppa oli ainoa Nobelin elämässä, jolloin hän vaihtoi patenttinsa pelkkään käteiseen, mutta nyt hän oli rahan tarpeessa suunnitellun saksalaisen tehtaan vuoksi.

Alfred Nobel asettui asumaan Hampuriin. Hän perusti kaupungin satamaan pienen laboratorion, jossa saattoi valmistaa tarpeeksi nitroglyseriiniä näytösesityksiä varten. Monet kaivosyrittäjät kiinnostuivat Nobelin keksinnöstä ja nitroglyseriinistä kirjoitettiin artikkeleita useissa kansainvälisissäkin lehdissä. Kesäkuussa 1865, samoihin aikoihin kun Alfred Nobel myi patenttinsa Norjassa, perustettiin saksalainen nitroglyseriiniyhtiö "Alfred Nobel & Co." Ruotsin tapaan myöskään Saksassa ei oltu halukkaita antamaan maata räjähdysainetehtaan perustamista varten. Vasta vuoden 1865 lokakuussa yhtiö onnistui hankkimaan tontin tehtaalleen. Nitroglyseriinin tuotanto pystyttiin aloittamaan vasta 1. huhtikuuta 1866.

Vuonna 1865 Nobel kutsuttiin Yhdysvaltain Hampurin konsulttiin kuultavaksi. Syynä oli Nobelia vastaan kohdistettu väite, jonka mukaan tapa räjäyttää nitroglyseriiniä hallitusti oli keksitty jo aikaisemmin Yhdysvalloissa. Väitteen taustalla oli Nobelin patenttihakemus Yhdysvalloissa sekä Taliaferro Shaffner -niminen mies, joka oli 1864 yrittänyt ostaa Nobelin keksinnön pilkkahintaan. Suuttuneena Nobelin kieltävästä päätöksestä Shaffner oli yrittänyt turvautua teollisuusvakoiluun, mutta epäonnistui. Kuultuaan Nobelin hakevan keksinnölleen patenttia Yhdysvalloissa Shaffner väitti keksineensä Nobelin keksinnön ennen tätä. Nobelin onnistui kuitenkin osoittaa tehneensä keksinnön ensin, joten Shaffnerin vastalause hylättiin ja Nobel sai patentin keksinnölleen myös Yhdysvalloissa.

1866 Nobel yritti saada nitroglyseriinille kysyntää myös Britteinsaarilla, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Vaikka Nobelin järjestämät näytökset kiinnostivat ihmisiä ja kaivosteollisuutta, Nobelin ei onnistunut löytää halukkaita osaikkaita yhtiön perustamiseen. Epäonnistuttuaan Britanniassa Nobel päätti alkaa markkinoida räjähdysöljynä tunnettua keksintöään Yhdysvalloissa.

Alfred Nobel keksintöineen Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa Alfred Nobel joutui ongelmien eteen. Maassa oli sattunut kaksi suurta nitroglyseriiniräjähdystä, joita eri lehdet uutisoivat erittäin suurilla otsikoilla. Pääkaupungissa Washingtonissa suunniteltiin jo lakia, joka kieltäisi nitroglyseriinin käytön. Tästä johtuen Nobel päätti matkustaa Washingtoniin, missä hän tapasi lakialoitetta kannattavia poliitikkoja. Tapaamiset eivät kuitenkaan johtaneet toivottuihin tuloksiin, sillä kongressi päätti hyväksyä lain. Ennen lain hyväksymistä Nobel matkusti takaisin New Yorkiin, missä hän järjesti räjäytysesityksen nitroglyseriinillään. Tämä aiheutti ristiriittaisen vastaanoton. Lehtien mielipidekirjoituksissa kehotettiin Nobelia palaamaan Eurooppaan ja myös kutsuttiin häntä huijariksi. Nobelia myös varoiteltiin siitä, että hän joutuisi nitroglyseriinin kieltävän laian voimaantulon jälkeen hankaluuksiin viranomaisten kanssa.

Nobelin usko räjähdysöljyn eli nitroglyseriinin turvallisuuteen koki kolauksen hänen kuullessaan, että ainakin toisessa Yhdysvalloissa sattuneessa nitroglyseriiniräjähdyksessä räjähtänyt nitroglyseriini oli peräisin hänen omista tehtaistaan Euroopasta. Tästä syystä Nobel ryhtyi kehittelemään keinoja, joilla saada nitroglyseriini entistä turvallisemmaksi.

Nobelin avuksi ilmaantui yllättävä henkilö, Taliaferro Shaffner, joka oli aikaisemmin yrittänyt estää Nobelia saamasta keksinnölleen patenttia Yhdysvalloissa. Tämä tarjoutui nyt auttamaan Nobelia amerikkalaisen nitroglyseriiniyhtiön perustamisessa ja myös lupautui neuvottelemaan poliitikkojen kanssa nitroglyseriinin kieltävästä laista. Nobel ja Shaffner matkustivat Washingtoniin. Laihoista tuloksista huolimatta Nobel muutti suhtautumistaan Shaffneriin ja alkoi neuvotella tämän kanssa yhtiön perustamisesta. Neuvottelujen ollessa käynnissä Nobel sai tietää, että hänen yhtiönsä nitroglyseriinitehdas Saksassa oli räjähtänyt. Kuultuaan räjähdyksestä Nobel yritti kiirehtiä neuvotteluja yrityksen perustamisesta Shaffnerin kanssa. Lopulta Nobel luovutti Nobel luovutti Shaffnerille keksintönsä yhdysvaltalaisen patenttinsa yhden dollarin muodollista korvausta vastaan saaden tosin 2500 perustetun yhtiön osaketta. Samaan aikaan kongressi hyväksyi lopullisesti nitroglyseriinin käytön kieltävän lain. Laki tosin salli nitroglyseriinin kuljettamisen, mikäli tämä pakattiin "Vaarallista" -merkinnöillä varustettuihin säilytysastioihin. Nitroglyseriiniä ei kuitenkaan täysin kriminalisoitu, mikä mahdollisti nitroglyseriiniyrityksen perustamisen 27. heinäkuuta 1866. Nobel päätti palata pikaisesti Saksaan ja 10. elokuuta hän nousi maihin Hampurissa.

Dynamiitin keksiminen

Emil Östermanin maalaus Alfred Nobelista vuodelta 1915, eli Nobelin kuoleman jälkeen.

Palattuaan Saksaan Nobel tarvitsi laboratoriota, jotta voisi jatkaa tutkimuksiaan nitroglyseriinin saamiseksi turvallisemmaksi. Räjähtänyttä tehdasta jälleenrakennettiin Nobelin saapuessa Hampuriin, mutta räjähdyksessä myös tuhoutunut laboratorio oli käyttökelvoton. Tästä johtuen Nobel vuokrasi itselleen laboratorioksi proomun ja käynnisti heti tutkimukset. Kokeissaan Nobel huomasi, että nitroglyseriini imeytyi murskattuun puuhiileen, tosin seos ei ollut pysyvä. Nobel yritti saada pysyvän tuloksen tuottavaa tulosta aikaiseksi muillakin eri aineilla, muttei heti onnistunut. Hän kuitenkin tiesi nyt tarvitsevansa jotakin, joka imisi nitroglyseriiniä itseensä ja pitäisi sen sisällään. Kokeiltuaan mm. puujauhoja, sahanpurua, muurauslaastia ja murskattua tiileä Nobel päätti yrittää koetta piimaalla. Nobel kuivasi hiekan uunissa, jonka jälkeen se pystyi imemään itseensä noin kolme kertaa oman tilavuutensa verran nitroglyseriiniä. Näiden sekoituksesta tuli muovailtavaa massaa, jonka Nobel sai onnistuneesti räjähtämään. Nobel muotoili massasta sauvoja, jotka osoittautuivat erityisen turvallisiksi. Syksyllä 1866 Nobel testasi useaan otteeseen keksintöään ja totesi keksineensä turvallisen ja tehokkaan räjähdysaineen. Nobelin avustaja ja yhteistyökumppani Thomas Winkler ehdotti uuden räjähdysaineen nimeämistä "räjähdyskitiksi", mutta Nobel itse piti enemmän nimestä "dynamiitti". Uuden räjähdysaineen teho oli viidestä kahdeksaan kertaa suurempi kuin mustaruudilla ja lisäksi se oli nitroglyseriiniä huomattavasti turvallisempaa. Yli kymmenen vuoden tutkimusten jälkeen Alfred Nobel oli keksinyt, kuinka tehdä nitroglyseriinistä vaarattomampaa vähentämättä radikaalisti sen räjähdystehoa.

Dynamiitin keksimiseen liittyviä myyttejä ja legendoja

On myös olemassa dynamiitin keksimiseen liittyviä myyttejä ja legendoja, joista osan mukaan Alfred Nobel ei keksinyt dynamiittiä itse. Esimerkiksi erään legendan mukaan Nobelin saksalaisen yrityksen tehtaalla ollut työntekijä huomasi, kuinka kuljetuslaatikoista vuotava nitroglyseriini imeytyi piimaahan muodostaen puuromaista ainetta. Kuskin kerrotaan kiinnittäneen Nobelin huomion tähän ilmiöön. Toisen legendan mukaan Nobel kuuli erään kaivoksen johtajalta, jonka luona hän vieraili, että sekoittamalla nitroglyseriiniä hienoksi jauhettuun kiveen, aineesta tulee turvallisempaa käsitellä. Legendan mukaan Nobelin palattua takaisin laboratorioonsa hän halusi testata kaivoksen johtajan teoriaa, muttei saanut juuri silloin käsiinsä jauhettua kiveä. Legendassa Nobel päätti kokeilla korvata kiven hiekalla, jolloin syntyi dynamiitti.

Carl Dittmar -niminen Nobelin tehtaan rakennustöitä johtanut mies väitti jo Nobelin elinaikana keksineensä dynamiitin ennen tätä. Dittmar väitti ehdottaneensa Nobelille, että tämä koettaisi sekoittaa piimaata nitroglyseriiniin, ja olisi näin ollen dynamiitin todellinen keksijä. Nobel haastoi Dittmarin oikeuteen ja voittikin tämän pitkän prosessin jälkeen.

Dynamiitin keksimisen satavuotisjuhlien yhteydessä neuvostoliittolainen sovelletun kemian aikakauskirja julkaisi oman versionsa dynamiitin keksimisestä. Kertomuksen mukaan dynamiitin keksi alkujaan venäläinen eversti. Alfred Nobel taas näki asiaa koskevan uutisen eräässä teknisessä julkaisussa 1866, jonka perusteella hän laati patenttihakemuksensa.

Nobel markkinoimassa dynamiittia

Tiedosto:Alfred nobel statue oslo.jpg

Alfred Nobelin patsas Oslossa, Norjassa.

Britannia

Kuten useat muutkin keksintönsä, Nobel esitteli dynamiitin järjestämällä räjähdysesityksen lehdistön ollessa paikalla. Uudelle ja turvalliselle räjähdysaineelle riitti kysyntää ja Nobelin saksalaiselle tehtaalle lähetettiin kasoittain kyselyitä uudesta keksinnöstä. Alfred Nobelin suunnitelmat tehokkaasta ja turvallisesta räjähdysaineesta olivat toteutuneet, ja seuraavaksi oli aika alkaa markkinoida uutta keksintöä.

Vuoden 1867 keväällä Nobel matkusti Britanniaan. Saman vuoden toukokuussa hän sai brittiläisen patentin keksinnölleen. Kesällä Nobel järjesti räjäytysnäytöksiä, joissa hänen onnistui osoittaa selvästi dynamiitin hienoudet. Räjähdysaine oli erittäin turvallista, tehokasta ja lisäksi se ei aiheuttanut samanlaista pistävänhajuista savua kuten mustaruuti. Dynamiitin ominaisuukset huomattiin heti, ja Nobelin dynamiittiesityksiä kuvailtiin yksityiskohtaisesti useissa eri lehdissä. Nobelin päämääränä oli perustaa dynamiittitehdas Britanniaan, varsinkin kun Saksan ja Ruotsin tehtaat eivät enää riittäneet täyttämään dynamiitin lisääntynyttä kysyntää.

Nobelin saapuessa Britanniaan, parlamentti oli säätänyt lain, joka vaati varustamaan kaikki nitroglyseriiniä sisältävät lähetykset "erittäin vaarallista" -merkinnällä. Laki koski myös niitä räjähdysaineita, jossa nitroglyseriini oli osana. Myös Nobelin dynamiittiä sisältävät lähetykset oli siis varustettava varoitusmerkinnällä. Juuri tämän lain pykälän takia Nobelilla oli vaikeuksia löytää Britanniasta yhtiökumppaneita. Nobel yritti syksyn 1867 vakuuttaa parlamentin nitroglyseriinin ja dynamiitin eroista, mutta lakia ei kumottu. Nobelin Britanniassa kohtaama vastustus oli syynä siihen, että hän kokeili etsiä muita markkinoita suorittamalla kiertomatkan Eurooppaan. Hän kävi mm. Prahassa, Wienissä, Zürichissä ja Bernissä solmimassa yhteyksiä tulevaisuuttaan ajatellen. Kiertomatkansa jälkeen Nobel palasi Britteinsaarille, missä hän alkoi suunnitella tehtaan rakentamista Skotlantiin. Sielläkin yhtiön perustaminen vaikutti hankalalta ja hitaalta. Vasta 1869 Skotlannissa alettiin tosissaan kiinnostua dynamiitin kotimaisesta valmistuksesta. Tämä innostus sammui kuitenkin nopeasti, sillä parlamentti sääti The Nitro-Glycerine Act -lain, joka kielsi kaikkien nitroglyseriiniä sisältävien aineiden tuonnin maahan tai valmistamisen. Laissa oli kuitenkin kohta, jonka mukaan sisäministeriö saattoi myöntää poikkeusluvan joillekin tahoille. Nobel anoi tätä lupaa. Sisäministeriö antoi ainoaksi vaihtoehdoksi sen, että dynamiittiä voitaisiin alkaa valmistaa räjäytystyömaalla. Tämä ajatus oli hyvin epärealistinen, eikä sitä toteutettu.

Nobel sai pian selville, että lain takana oli sisäministeriön pääkemisti Sir Fredrik Abel. Nobelin dynamiitti oli paha kilpailija Abelin patentoimalla menetelmällä valmistetulle puuvillaruudillem minkä vuoksi oli Abelin etujen mukaista hidastaa dynamiitin saapumista Britannian markkinoille. Keväällä 1870 Nobel laati sisäministerille kirjelmän, joka osoitti selvästi dynamiitin turvallisuuden. Nobel mm. vetosi siihen, että maailmassa oli jo valmistettu 560 tonnia dynamiittia, jonka varastoinnissa tai kuljetuksessa ei ollut sattunut ainuttakaan onnettomuutta. Kirjelmä tehosi, sillä saman vuoden huhtikuussa dynamiitille myönnettiin erivapautus nitroglyseriinilaista. Tämän päätöksen ansiosta Nobel saattoi viimein perustaa dynamiittiyhtiön Britanniaan. Nobel sai uuden yrityksen osakkeista 300 perustajana sekä 900 korvauksena dynamiitin patentista, minkä ansiosta hän omisti puolet yrityksestä.

Ranska

Vaikka Nobel oli hyvin kiireellinen työskennellessään dynamiittitehtaan rakentamiseksi Britanniaan, hän lähetti kuitenkin muita henkilöitä perustamaan tehtaita ulkomaille puolestaan. Näiden henkilöiden kanssa Nobel sitten kävi tiivistä kirjeenvaihtoa suunnitellen dynamiitin markkinoiden ja myynnin kasvattamista.

Ongelmana dynamiittitehtaan perustamisessa Ranskaan oli se, että maassa valtiolla oli monopoliasema ruutiteollisuudessa. Nobelin yhdysmiesten ei onnistunut vuosiin saada lupaa tuoda dynamiittia maahan, joten kaikki Nobelin lähettämät dynamiittierät takavarikoitiin tullissa. Nobelin markkinoidessa dynamiittia Britanniassa hän kävi samalla myös neuvotteluja Ranskassa yhtiön muodostamisesta. Nobelin ranskalainen yhtiökumppani Paul Barbe yritti kirjeillään vedota suoraan Ranskan hallitukseen, mutta Preussia vastaan julistettu sota viivästytti hakemusta. Sodan jälkeen Ranskassa ymmärrettiin uuden ja tehokkaan räjähdysaineen käytön tarpeellisuus, minkä vuoksi Nobelin yhtiökumppani valtuutettiin aloittamaan dynamiitin suurtuotanto Ranskassa. Jonkin aikaa Ranskassa tuotettiin paljon dynamiittia, mutta vuonna 1871 annettiin määräys lopettaa kyseisen räjähdysaineen valmistus. Käskyn taustalla oli räjähdysaineiden valmistuksen ja kaupan kieltävä laki, joka oli säädetty samana vuonna.

Nobel ja tämän yhtiökumppani Barbe protestoivat käskyä. Varsinkin Barbe toimi aktiivisesti dynamiitin valmistuksen uudelleenaloittamisen puolesta. Vuoden 1872 alussa Ranskan sotaministeriö purki kaikki Nobelin ja Barberin kanssa tehneensä sopimukset ja aloitti dynamiitin valmistuksen itsenäisesti huolimatta Nobelin yhä voimassa olevasta patentista. Nobel katsoi, että Ranskan hallitus oli salaa pakkolunastanut hänen patenttinsa ilmoittamatta hänelle. Selvisi kuitenkin, että Nobelin ranskalainen patenttiasiamies oli unohtanut maksaa patentin vuosimaksun. Tämä unohdus oli tehnyt Nobelin ranskalaisesta dynamiittipatentista arvottoman.

Poliisivoimille annettiin pian käsky takavarikoida kaikki dynamiitti, joka ei ole valtion valmistamaa. Tilanne näytti Nobelin ja Barben kannalta huonolta, mutta tilanne muuttui. Kun huomattiin, että oli jo aiemmin säädetty laki, joka kielsi valtionmonopolia myymästä ruutia tuotantohintaa korkeammilla hinnoilla, yleinen mielipide kääntyi sotakorvauksien takia köyhtyneessä Ranskassa ruutimonopolia vastaan aloittaen poliittisen kiistan monopoliasemasta. Pitkän prosessin jälkeen dynamiitti ja kaikki muut nitroglyseriiniin perustuvat räjähteet päätettiin jättää monopolin ulkopuolelle. Tämän ansiosta Nobel ja Barbe saattoivat vihdoin perustaa dynamiittiyhtiön. 1875 perustettiin Société Générale de la Fabrication de la Dynamite.

Italia ja Sveitsi

Nobel oli jo varhain kiinnostunut Italian ja Sveitsin markkinoista, koska molemmissa maissa toteutettiin useita laajamittaisia julkisia rakennushankkeita. Esimerkiksi siltoja, satamia, rautateitä ja tunneleita rakennettaessa tehokkaalle ja turvalliselle räjähdysaineelle oli paljon kysyntää. 1871 Nobel haki dynamiitille patenttia Italiassa ja saikin sen saman vuoden joulukuussa. Kun dynamiitin valmistus kiellettiin 1872 Ranskassa, Nobelin yhtiökumppani otti yhteyttä Sveitsissä toimivaan urakoitsijaan Louis Favreen. Huomattavan omaisuuden hankkinut Favre saattoi maksaa tarvittavan takuusumman eli kahdeksan miljoonaa frangia, joten hänet houkuteltiin Sveitsiin perustettavan dynamiittiyhtiön osakkaaksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Nobel tosin lunasti Favren ulos yhtiöstä. Sveitsiin saatiin kuitenkin rakennettua dynamiittitehdas, joka aloitti ensimmäiset toimituksensa kesällä 1873.

Nobelin yhtiökumppanit Saksan tehtaissa saivat pian tietää, että Sveitsiin oli perustettu tuottoisa dynamiittitehdas, jossa he eivät olleet osakkaina. Tämä johti siihen, että Nobelin saksalainen yhtiökumppani haki Italiassa patenttia dynamiitin muunnokselle. Kuultuaan uudesta patentista Nobelin ranskalainen yhtiökumppani Barbe halusi ryhtyä koviin toimiin Nobelin saksalaisia yhtiökumppaneja vastaan, mutta Nobel kannatti enemmän neuvottelemista. Marraskuussa 1873 onnistuttiinkin neuvottelujen jälkeen perustaa Nobelin dynamiittipatenttiin perustuva yritys Societa Anonima Italiana perla fabbricazione della Dinamite - Brevetto Nobel, jonka osakeomistajina oli niin saksalaisia kuin ranskalaisiakin Nobelin yhtiökumppaneita. Nobel itse omisti puolet yrityksen osakkeista.

Ongelmia

Perustaessaan erilaisia dynamiittitehtaita ympäri Eurooppaa, Nobel yleensä perusti samalla uuden yrityksen. Yhtiökumppanit eri maissa olivat eri henkilöitä, minkä vuoksi eri tehtaat alkoivat kilpailla keskenään markkinoista. Nobel itse oli runsaan tusinan dynamiittiyhtiön ja kahdenkymmenen tehtaan hallituksen puheenjohtaja tai jäsen, joten hänen työtaakkansa oli suurta.

Lisäksi eri maiden markkinoille alkoi ilmestyä erilaisia nitroglyseriiniä sisältäviä räjähdysaineita. Nobelin dynamiittiyrityksellä oli Britanniassa käytännössä monopoliasema, mutta patenttilaista huolimatta 1875 saksalainen yritys Krebs & Co. yritti mukaan maan markkinoille. Yrityksen tuotteena oli 1872 markkinoille tuotu lithofracteur -niminen räjähdysaine, joka oli käytännöllisesti katsoen identtinen Nobelin dynamiitin kanssa. Nobel itse kutsui räjähdysainetta nimellä "dynamiitti valepuvussa" ja tämän yritys haastoikin saksalaisyrityksen johtajan oikeuteen. Alioikeudessa Nobel kärsi tappion, mutta ylähuone totesi, että patenttilakia on rikottu ja saksalaisyrityksen johtaja Krebs joutui maksamaan suuret vahingonkorvaukset Nobelille. Tämän ennakkotapauksen ansiosta Britannian markkinoille ei ilmestynyt muita "valedynamiittia" valmistavia yrityksiä.

Ballistiitti ja oikeudenkäynti

Fredrik Abel, joka sai Britanniassa patentin ballistiitin kanssa identtiselle aineelle. Asiasta seurasi huomiota herättänyt oikeudenkäynti.

Nobel joutui useiden vuosien ajan neuvottelemaan eri tehtaiden ja yritysten johtajien kanssa yhden ja yhtenäisen dynamiittiyrityksen perustamisesta. Nobelille kertynyt työtaakka oli erittäin suuri, koska hän joutui selvittelemään useiden dynamiittiyhtiöidensä ongelmia. Pitkien neuvottelujen jälkeen pystyttiin viimein lokakuussa 1886 muodostamaan yhtenäinen dynamiittiyritys nimeltä Nobel-Dynamite Trust Company. Nobel valittiin yrityksen kunniapuheenjohtajaksi, mitä virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka.

Ennen yrityksen muodostamista Nobel joutui suuren työtaakan alaiseksi, minkä vuoksi hän halusi jälleen keskittyä liikeyritysten muodostamisen takia keskeytyneeseen tutkimustyöhönsä laboratoriossaan. Tämän vuoksi Nobel teki jo ennen yhtenäisen dynamiittiyrityksensä perustamista jälleen tutkimustyötä. 1884 Nobel haki patenttia uudelle ruudin ampuma-aseissa korvaavalle räjähdysaineelle, jonka hän oli nimennyt ballistiitiksi. Uudelle aineelle oli tarjolla laajoja markkinoita sotateollisuudessa.

1889 Nobel sai tietää, että Fredrik Abel -nimiselle miehelle oli myönnetty patentti aineesta, jota Nobel piti täysin identtisenä oman ballistiittinsa kanssa. Ainoa ero ballistiitin ja nitroglyseriiniruudiksi kutsutun aineen välillä oli se, että Nobel oli patenttia hakiessaan käyttänyt ilmaisua "nitroselluloosa hyvin tunnetussa liukoisessa muodossa", kun taas Abel oli kirjoittanut hakemukseensa nitroselluloosan olevan liukenematonta. Nobel yritti aluksi neuvotella Abelin kanssa, mutta saatuaan tietää, että kyseiselle aineelle oli myönnetty patentti myös muissa maissa, hänen suhtautumistapansa muuttui kovemmaksi.

Abel myi patenttinsa Britannian Kruunulle, jota ei valtion lain mukaan voinut haastaa oikeuteen. Siksi Nobelin oli odotettava, että ensimmäinen ainetta valmistava tehdas rakennettiin. 1890 tehtaan johtaja haastettiin oikeuteen. Nobel hävisi, mutta vei asian ylähuoneeseen. Pitkän oikeudenkäynnin jälkeen hän hävisi 1895 myös tämän oikeusjuttunsa ja joutui maksamaan 22 000 puntaa oikeudenkäyntikuluja.

Kuolema ja Nobel-palkinto

Pääartikkeli: Nobel-palkinto

Alfred Nobelin kuolinnaamio.

Nobelin veljen Ludvigin kuollessa vuonna 1888, eräs ranskalaislehti julkaisi virheellisen kuolinilmoituksen Nobelista, jonka tarkoituksena oli tuomita dynamiitti. Lehtiartikkelin on sanottu vaikuttaneen Nobelin päätökseen jättää omaisuutensa tulevien polvien hyödyksi Nobelin palkinnon muodossa. Ilmoituksen nähtyään Nobelin on kerrottu halunneen säilyttää paremman muiston itsestään jälkipolville, ja hän kijoitti vuonna 1895 uuden testamentin, jonka mukaan suuri osa hänen omaisuudestaan käytettäisiin viiden palkinnon perustamiseen hänen kuolemansa jälkeen. Kyseinen testamentti oli kolmas Nobelin testamenteista ja samalla viimeinen. Testamentissaan Nobel lahjoitti 32 miljoonaa kruunua säätiölle, jonka tehtäväksi tulisi jakaa vuosittain palkinnot tietyillä tieteenaloilla vaikuttaneille henkilöille. Rahamäärä oli hyvin suuri kyseisen ajan mittapuun mukaan. Varmistaakseen rahojen riittävän myös tulevaisuudessa, Nobel määräsi testamentissaan, että säätiön olisi sijoitettava saamansa rahat valtion arvopapereihin. Alfred Nobel kuoli 10. joulukuuta 1896, San Remossa, Italiassa.

Nobelin elämän naiset

Nobelin suhde naisiin on ollut suosittu aiheena useille hänen elämänkertansa kirjoittajille ja aikakauslehtijutuille. Muut Nobelin veljeksistä menivät suhteellisen nuorina naimisiin, mutta Nobel pysyi poikamiehenä. Omaelämänkerrallisessa runossaan nimeltä Te sanotte, että minä olen arvoitus Nobel kuvaa Pariisissa kokemansa traagisen rakkaustarinan. Christopher Erik Ganter kuitenkin väitti 1947 ilmestyneessä kirjassaan Dynamit, Roman einer Erfindung, että paikkana olisi ollut Pietari. Hänen mukaansa 17-vuotias Alfred Nobel olisi tavannut nuoren naisen nimeltä Ilonka Popov, josta tuli hänen suuri rakkautensa. Ganterin mukaan Nobel ja Popov tekivät eräänä päivänä luisteluretken Neva-joelle, missä he joutuivat lumimyrskyn yllättämiksi. Molemmat selvisivät lopulta koteihina, mutta saivat jälkiseurauksena pahan vilustumisen. Toipumisvaiheessa Popov sairastui tulirokkoon ja kuoli muutaman päivän kuluttua. Ganterin kirjan tietojen paikkansapitävyyttä ei voida varmistaa. Lisäksi hänen kirjansa on kirjoitettu romaanin tyyliin, eikä elämänkerran.

Syksyllä 1876 Nobel tapasi kaksikymmenvuotiaan wieniläisen Sofia Hessin. Nobel järkyttyi kuultuaan tämän onnettomasta lapsuudesta. Nobel ja Sofia tapasivat tämän jälkeen useaan otteeseen ja ikäerosta huolimatta Nobel rakastui pian tähän nuoreen naiseen. Muutaman vuoden kuluttua Nobel hankki tälle arvokkaan huoneiston Pariisista. Sofia alkoi kuitenkin hankkia kalliita vaatteita ja muutenkin tämän tavat muuttuivat ylellisiksi. Näihin aikoihin Nobel alkoi listata Sofian rahankäyttöä otsikon Noita alle. Pian Sofie liittyi mukaan Euroopan seuraelämään, minkä vuoksi hän oli useasti poissa Pariisista. Sofie alkoi myös etsiä itselleen Nobelia nuorempia miehiä, mistä Nobel sai itsekin kuulla. Keväällä 1891 Sofie ilmoitti Nobelille, että hän oli raskaana ja lapsi kuului nkarilaiselle ratsumestarille. Nobelin vastauskirje oli kirjoitettu anteeksiantavaan sävyyn, ja hän mm. kehotti Sofieta antamaan lapselleen mahdollisimman hyvän kasvatuksen. Sofie menikin pian naimisiin kyseisen ratsumestarin kanssa. Nobelin kuoltua Sofie sai itselleen vain hyvin pienen testamenttilahjoituksen, mutta hänen onnistui kiristää Nobelin kirjoittamien kirjeiden avulla perinnön osapuolilta tuntematon määrä rahaa, jolla kirjeet lunastettiin häneltä.

Triviaa

• Synteettinen alkuaine nobelium on nimetty Alfred Nobelin mukaan.
• Alfred Nobel patentoi elämänsä aikana lähes sata keksintöä.
• Alfred Nobel uskoi kehittämällä dynamiitin lopettaneensa kaikki sodat, koska tehokkaiden räjähdysaineiden vuoksi yksikään sodan osapuoli ei uskaltaisi aloittaa sotaa valtavien miestappioiden pelossa. Nobel ei elänyt tarpeeksi kauan nähdäkseen ensimmäisen maailmansodan, joka osoitti hänen olleen aivan väärässä.
• Kuollessaan Alfred Nobel oli yksi maailman rikkaimmista ihmisistä.

Lähteet

Yleiset lähteet

• Sigvard Strandh: Alfred Nobel : Dynamiitinkeksijän elämä. Suomen Klassikkokustannus Oy, 2004. ISBN 951-98931-2-1.

Aiheesta muualla

• Nobelin e-museo (englanniksi)