RMS Titanic
RMS Titanic oli aikansa suurin höyrylaiva sisarlaivansa RMS Olympicin ja Britannicin ohella. Se upposi aamulla 15. huhtikuuta 1912 törmättyään jäävuoreen Pohjois-Atlantilla. Laivan 2 224 matkustajasta 1 513 hukkui, muiden muassa kuuluisa miljonääri John Jacob Astor IV ja aluksen kapteeni Edward Smith, jonka oli tarkoitus jäädä eläkkeelle matkan jälkeen.
Maailman ylellisin laiva
Titanic oli aikansa ylellisin valtamerialus. Se oli niin ylellinen, että siinä oli jopa silloin vielä rikkaillakin harvinainen juokseva vesi ja maailman ensimmäinen astianpesukone. Laivan mäntämoottorit olivat maailman suurimmat. Titanicissa oli neljä savupiippua, joista viimeinen oli todellisuudessa ilmastointihormi, joka lisättiin vain parantamaan laivan ulkonäköä.
Yksi Titanicin tunnetuimmista paikoista oli pääportaikko, jonka katossa sijaitsevan lasikupolin läpi paikka tulvehti luonnonvalossa. Titanicilla oli myös muun muassa kolme hissiä, uima-altaita, kokoushuoneita, parturi ja voimistelusali. Ensimmäisen luokan hytit ja tilat olivat ennennäkemättömän loisteliaat ja toisen luokan hytit yhtä korkeatasoiset kuin muiden laivojen ensimmäisen luokan hytit. Myös Titanicin kolmas luokka oli poikkeuksellisen viihtyisä ja ylellinen matkustuspaikka ravintolasalonkeineen ja yleisine tiloineen.
Koska Titanic toimi myös postilaivana, aluksen nimen eteen lisättiin kirjaimet RMS, joka oli lyhenne englanninkielisistä sanoista Royal Mail Steamer eli suomeksi "Kuninkaallinen postilaiva". Niinpä Titanicin nimi oli kokonaisuudessaan Royal Mail Steamer Titanic.
Titanic oli julistettu uppoamattomaksi laipiojärjestelmänsä ansiosta. Jos laivaan tuli vuoto, aluksen laipiot estivät veden pääsyn muihin osastoihin ja laiva pysyisi pinnalla, vaikka ensimmäiset neljä tai kaksi keskellä olevaa osastoa olisivat täyttyneet vedellä.
Matkustajien ja miehistön mukavan liikkumisen helpottamiseksi laipiot ulottuivat vain E-kannen tasolle, jolloin onnettomuuden sattuessa vesi pääsi tulvimaan laipioiden yli ja upottamaan aluksen kun keulasta lukien viisi ensimmäistä vedenpitävää osastoa olivat täyttyneet.
Titanicissa oli kaksikymmentä pelastusvenettä. Vaikka niitä ei ollut tarpeeksi kaikille matkustajille, White Star Line laittoi Titaniciin kaksi ylimääräistä pelastusvenettä. Veneissä oli tilaa noin neljällekymmenelle ihmiselle. Koska Titanicia kuviteltiin uppoamattomaksi, jotkut pitävät pelastusveneitä turhina. Tärkein syy Titanicin kuolonuhrien paljouteen oli juuri se, ettei laivalla riittänyt tarpeeksi pelastusveneitä kaikille. Titanicin upottua kansainväliset merenkulkusopimukset määräsivät, että jokaisella laivalla piti olla tarpeeksi pelastusveneitä kaikille matkustajille ja miehistönjäsenille.
Titanicissa oli tilaa 899 miehistön jäsenelle ja 3 300 matkustajalle. Laiva oli 269 metriä pitkä, 28 metriä leveä ja 46 000 tonnia painava.
Titanicin rakentaminen
Ajatus Titanicin rakentamisesta sai alkunsa vuonna 1907 lordi Pierren asunnossa Lontoossa. Harland & Wolffin toimitusjohtaja J. Bruce Ismay oli siellä tuolloin illastamassa ja teki yhdessä Pierren kanssa suunnitelman kolmen uuden laivan rakentamisesta. Laivanvarustamo White Star Line oli vaikeuksissa, sillä sen kilpailijat menestyivät paremmin suurempien ja ylellisempien risteilyalustensa vuoksi. Niinpä White Star Line ryhtyi rakentamaan kolmea suurta risteilijää, joiden tärkein valtti oli koko ja ylellisyys.
Titanic oli toinen Olympic-luokan laiva ja se rakennettiin yhdessä sisaraluksensa RMS Olympicin kanssa Pohjois-Irlannin Belfastissa Harland-Wolffin telakalla. Se rakennettiin kuljettamaan matkustajia Pohjois-Amerikan ja Euroopan välisellä reitillä sekä lyömään kaksi pahinta kilpailijaansa, Cunard Linen loistoristeilijät Mauretanian ja Lusitanian. Rakennustyöt sujuivat hyvin ja kolossin runko laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911. Tammikuussa 1912 laivan sisätilat olivat valmiit ja se oli viimeistelyä vaille valmis lähtemään vesille.
Ttanicin suunnittelijana toimi Harland & Wolffin Thomas Andrews, joka oli aiemminkin ollut tekemisissä White Star Linen laivojen kanssa. Titanic oli lähes identtinen sisaraluksensa Olympicin kanssa, mutta se oli hieman painavampi ja sai sen vuoksi nimityksen maailman suurin laiva.
Titanicista tehtiin myös varsin turvallinen tuon ajan alukseksi, mutta huono onni ja muutamat puutteet veivät sen lopulta Atlantin pohjaan.
Matka
Titanic laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911. Silloin se oli maailman suurin laiva. Titanic aloitti surullisenkuuluisan neitsytmatkansa Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta 1912. Ennen Atlantin ylittämisistä Titanic oli käynyt Ranskan Cherbourgissa ja Irlannin Queenstownissa. Sieltä se lähti ensimmäiselle ja viimeiselle Atlantin ylitykselleen.
Titanic matkasi valtameren poikki täyttä höyryä tarkoituksenaan tehdä ainutlaatuisen loistelias neitsytmatka ja rikkoa Atlantin ylityksen nopeusennätys. Matka sujuikin ongelmitta aina huhtikuun 14. päivään asti. Sunnuntaiaamu valkeni sateisena, mutta päivän edetessä taivas kirkastui ja sää kylmeni. Titanic sai päivän aikana lukuisia jäävuorivaroituksia muilta lähistöllä olleilta laivoilta, mutta niihin ei kiinnitetty mitenkään erityistä huomiota. Iltaan mennessä sää oli muuttunut kirkkaaksi ja meri oli peilityyni. Taivas oli täynnä tähtiä, mutta kuuta ei taivaalla näkynyt. Tämä vaikeutti jäävuorten havaitsemista, sillä mikään ei valaissut sysimustaa merta. Lisäksi tyynessä meressä aallot eivät iskeneet jäävuorta vasten. Kapteeni Smith poistui komentosillalta hyttiinsä juuri kun laiva oli saapumassa jääalueen reunalle. Tästä huolimatta hän ei kertonut jäävuorivaroituksista perämiehille vaan käski pitää vauhdin tasaisena.
Kello kymmeneltä illalla ensimmäinen perämies William Murdoch aloitti työvuoronsa komentosillalla. Samaan aikaan myös tähystäjät George Symons ja Archie Jewell luovuttivat paikkansa vahtikopissa Frederick Fleetille ja Reginald Leelle.
Haaksirikko
Ilta kului aivan normaaliin tapaan aina kello 23.40 asti, jolloin tähystäjät havaitsivat uhkaavan jäävuoren n. 450 metrin päässä laivasta. Vaikka laivalla oli kiikareita, niitä ei ollut annettu tähystäjille. Jos jäävuori olisi huomattu vain sekunteja aikaisemmin, onnettomuus oltaisiin mahdollisesti vältetty. Tuona surullisena onnettomuusyönä Titanicin nopeus juuri ennen onnettomuutta oli peräti 21-22 solmua.
Fleet tarttui tähystyskopin puhelimeen ja soitti hälytyskelloa kolme kertaa, mikä tarkoitti jonkin olevan edessä. Kuudes perämies James Moody vastasi puhelimeen komentosillalla ja sai kuulla Fleetin historialliset sanat: "Jäävuori, suoraan edessä!" Moody huusi Fleetin sanat heti Murdochille, joka juoksi komentosillalle ja määräsi ruorit tyyrpuuriin ja koneet täydellä voimalla peruuttamaan. Laiva alkoikin kääntyä hiljalleen ja hetken aikaa näytti siltä kuin törmäys onnistuttaisiin välttämään, mutta laivan vauhti oli liian kova ja peräsimet liian pienet ja jäävuori osui täpärästi laivan kylkeen ja repi sitä lähes sadan metrin matkalta.
Murdoch määräsi vedenpitävät ovet suljettaviksi ja kapteeni Smith kiiruhti komentosillalle ottamaan selvää tilanteesta. Komentosillalla olleiden lisäksi vain harvat olivat huomanneet törmäyksen. Titanicin suunnittelija Thomas Andrews ja White Star Linen toimitusjohtaja Bruce Ismay haettiin komentosillalle. Laivan koneet oli pysäytetty ja neljäs perämies Joseph Boxhall ja laivan puuseppä lähetettiin tarkistamaan Titanicin saamat vauriot. Paljon ei tutkimusta tarvittu, kun Andrews pystyi jo muodostamaan tilanteesta kokonaiskuvan. Jäävuori oli repinyt aluksen kylkeen aukkoja viiden ensimmäisen osaston matkalta ja jokainen tulvi pahasti. Titanic oli suunniteltu varsin turvalliseksi, sillä se pysyi pinnalla, jos vettä tulvi neljään osastoon, mutta nyt vettä oli viidessä osastossa eli yhdessä liikaa. Laipiot ylettyivät vain E-kannelle asti, joten kun ensimmäiset osastot täyttyisivät, vesi tulvisi niiden yli kaikkiin laivan 16 osastoon. Andrews arvioi laivan uppoavan korkeintaan kahdessa tunnissa.
Titanicin pumput käynnistettiin, mutta ne eivät juurikaan auttaneet sisään tulvivaa vettä vastaan. Kapteeni Smith antoi sähköttäjille, Jack Phillipsille ja Harold Bridelle käskyn lähettää hätäsanoma muille laivoille. Aluksi nämä lähettivät perinteisen CQD-hätäkutsun, mutta käyttivät sen jälkeen uutta SOS-merkkiä. Carpathia oli lähin laiva, joka vastasi kutsuun, mutta sekin oli neljän tunnin matkan päässä Titanicista eli auttamatta liian kaukana. California oli ainoa kyllin lähellä Titanicia oleva laiva, mutta sen sähköttäjä oli jo mennyt nukkumaan.
Smith kehotti miehistöään jakamaan kaikille matkustajille pelastusliivit ja ohjaamaan naiset ja lapset pelastusveneisiin. Klo. 00.05 alettiin ensimmäisiä pelastusveneitä laskea mereen. Veneet lähtivät vain puolitäysinä, sillä osa matkustajista pelkäsi astua pelastusveneeseen. Monet pitivät Titanicia yhä turvallisempana aluksena kuin huteraa venettä. Matkustajia pelastusveneisiin ohjaavat miehistönjäsenet myös pelkäsivät, että liian suuret matkustajamäärät upottaisivat pelastusveneet, vaikka veneitä oli testattu Belfastin telakoilla paljon suuremmilla ihmismassoilla. Esimerkiksi veneessä no. 1. oli ainoastaan 12 ihmistä vaikka suurin osa veneistä oli tarkoitettu 60-70 ihmiselle. Laivan vasemmalla puolella noudatettiin tiukasti määräystä, ettei miehiä saanut laskea pelastusveneisiin, mutta oikealla puolella tämä sallittiin jos naisia ei ollut lähettyvillä. Lukuisten silminnäkijöiden mukaan ensimmäisen luokan matkustajia suosittiin pelastustöissä ja kolmannen luokan matkustajia estettiin rautaportein tulemasta ylemmille kansille. Osa näistä porteista murrettiin.
10 metriä kölin yläpuolella sijaitseva pieni squash-sali oli veden vallassa jo hieman keskiyön jälkeen, tuolloin laivasta oli jo suljettu lähes kaikki höyrykattilat. Neljäs perämies Joseph Boxhall näki laivan keulan vasemmalla puolella toisen laivan valot. Hän yritti antaa sille merkin morselampulla, mutta ei onnistunut. Hieman tämän jälkeen Titanicin majoituspäällikkö Rowe ampuu ensimmäisen hätäraketin. Ne eivät kuitenkaan olleet oikeita hätäraketteja vaan lähinnä ilotulitteita eivätkä lähistön laivat ymmärtäneet niiden tarkoittavan, että Titanic oli hädässä.
Mitä enemmän laiva kallistui, sitä enemmän paniikki valtasi matkustajia. Aluksi monet olivat uskoneet pääsevänsä pian pelastusveneistä takaisin laivaan, mutta nyt ihmiset tungeksivat niihin kauhun vallassa. Hiljalleen myös kolmannen luokan matkustajat alkoivat päästä vapaasti pelastusveneisiin ja laivan stuertit kiertelivät hyteissä herättelemässä niitä, jotka vielä nukkuivat.
Ensimmäisen luokan sisäänkäynnin luona, Titanicin orkesteri soitti iloisia sävelmiä estääkseen paniikin syntymisen ja onnistuikin tässä omalta osaltaan melko hyvin. He soittivat lähes laivan uppoamiseen asti, eikä kukaan heistä jäänyt henkiin.
Klo 1.20 oli vesi noussut laivan keulassa jo Titanicin nimen tasalle ja veteen oli laskettu yhteensä seitsemän pelastusvenettä (7, 5, 6, 3, 1, 8 ja 10). Niistä yksikään ei ollut täynnä. Hiljalleen paniikki laivalla alkoi yltyä ja venekansi täyttyi pelastusveneisiin pyrkivistä matkuistajista. Laivan miehistö joutui jopa turvautumaan tuliaseisiin estääkseen miehiä nousemasta veneisiin, jotka lastattiin nyt täydemmiksi. Näihin aikoihin ensimmäisen luokan rikas matkustaja Benjamin Guggenheim meni hyttiinsä vaihtamaan parhaimmat vaatteet ylleen ja palasi myöhemmin alas juomaan brandya ja "uppoamaan kuin herrasmies", edes yrittämättä pelastua.
Tilanne laivalla alkoi riistäytyä käsistä. Seuraavien kahdenkymmenen minuutin aikana laskettiin vesille pelastusveneet 9, 11, 13 ja 15. Numero 15 laskettiin liian nopeasti ja vene numero 13 oli vaarassa jäädä sen alle. Alla olevan veneen kannattimet saatiin kuitenkin leikattua viime hetkellä poikki.
Klo 1.30 viides perämies Lowe ampui varoituslaukauksen estääkseen miesjoukkoa hyppäämästä veneeseen nro 14, joka oli jo valmiiksi täynnä. Jotkut pelastuneet kertoivat myöhemmin, että ensimmäinen perämies Willian Murdoch ampui itsensä pelastustöiden aikana. Jotkut kuitenkin ovat väittäneet, ettei itseään ampunut merimies ollut Murdoch vaan purseri McElroy, johtava perämies Wilde tai peräti kapteeni Smith.
Kun viimeisiä veneitä jo laskettiin vesille, Titanicin sähköttäjät Phillips ja Bride jatkoivat yhä hätäkutsujen lähettämistä muille laivoille. Carpathia saa heiltä viimeisen viestin kello 1.45. Viesti kuuluu näin: "Konehuone on veden vallassa kattiloihin asti". Tämän jälkeen kapteeni Smith saapui sähköttäjien koppiin ja vapautti nämä töistään sanoen: '"Te olette jo täyttäneet velvollisuutenne. Nyt jokaisen täytyy huolehtia vain omasta hengestään". Kapteeni ei edes yrittänyt pelastautua vaan uppoaa laivansa mukana.
Kello 2.00 vesi oli enää vain kolmisen metriä kävelykannen alapuolella. Titanicin rikain matkustaja John Jacob Astor auttoi raskaana olevan vaimonsa viimeiseen puiseen pelastusveneeseen ja jäi itse odottamaan kuolemaa. Hänen pahoin vaurioitunut ruumiinsa löydettiin myöhemmin merestä. Laivan orkestrinjohtaja Wallace Hartley valitsi viimeiseksi soitettavaksi kappaleeksi virren "Nearer my God to thee", jonka hän omien sanojensa mukaan olisi halunnut soitettavan omissa hautajaisissaan. Virsi tunnetaan myöhemmin nimellä "Titanic-hymni".
Laivan suunnittelija Thomas Andrew upposi kapteeni Smithin tapaan laivan mukana yrittämättä lainkaan pelastautua. Bruce Ismay sen sijaan sai aikaan kohua nousemalla yhteen neljästä koottavasta pelastusveneestä, joita pyrittiin kiireesti täyttämään laivan upotessa yhä syvemmälle hyiseen veteen. Ismay oli yksi niistä harvoista miehistä, jotka pelastuivat Titanicilta ja joutui muiden tapaan elämään häpeässä lopun ikäänsä.
Koottavien pelastusveneiden vesillelasku tuotti paljon ongelmia. Vene B putosi väärin päin venekannelle, kun sitä yritettiin ottaa alas perämiesten hyttien katolta. Laivan uppoavassa keulassa sijatsevaa vene A:ta ei onnistuttu puolestaan täyttämmän, sillä vesi pyyhkäisi sen puolityhjänä irti laivasta. Vene kaatui ja siinä olleet ihmiset putosivat veteen, mutta monet onnistuivat kapuamaan turvaan veneen taivasta kohti sojottavan pohjan päälle.
Viimeiset hetket
Kun viimeiset pelastusveneet oli laskettu vesille, oli laivassa vielä 1500 matkustajaa, joilla ei ollut mitään toivoa pelastumisesta. Tunnelma laivalla oli jonkin aikaa varsin rauhallinen, kun sadat ihmiset eivät enää yrittäneet tungeksia pelastusveneisiin. Jotkut menivät nyt takaisin hytteihinsä odottamaan kuolemaa.
Laiva kuitenkin kallistui yhä enemmän ja kello 2.17 etummaisen savupiipun kiinnikkeet eivät enää kestäneet painetta. Valtava rakennelma kaatui ja surmasi veteen osuessaan kymmeniä ihmisiä. Laivalla alkoi taas syntyä paniikkia, kun ihmiset pakenivat nousevaa vettä laivan takaosiin. Jotkut hyppäsivät hyiseen veteen ja toivoivat jotenkin pelastuvansa.
Miehistö oli saanut pidettyä laivan valot päällä näihin hetkiin asti, mutta lopulta heidän ponnistelunsa eivät enää riittäneet: valot välkkyivät hetken ja sammuivat sitten kokonaan. Hetken aikaa laivalla oli aavemaisen hiljaista.
Titanicin perä kohosi koko ajan ylemmäs meren pinnasta ja lopulta sen rakenteet eivät enää kestäneet valtavaa painetta. Laiva katkesi keskeltä kahtia ja sen perä putosi takaisin normaaliin asentoon. Nyt jo toinenkin savupiippu kaatui mereen. Vedellä täyttynyt etuosa alkoi vajota nopeasti pohjaa kohti. Se veti perässään ihmisiä täynnä olevaa takaosaan, joka oli vielä tarttuneena siihen.
Pian peräosa sojotti jo kohtisuoraan taivasta kohti ja jotkut sinne kerääntyneistä ihmisistä alkoivat hyppiä ja putoilla kaukana alla häämöttävää merta kohti. Uppoava etuosa irtoaa viimein muusta laivasta ja irti päässyt perä kohoaa hieman korkeammalle merestä. Hiljalleen se kuitenkin alkaa vajota uudelleen vieden mukanaan satoja matkustajia ja jättäen yhtä monta räpiköimään hyiseen Atlantiin.
Kun laiva oli kadonnut kokonaan veden alle kello 2.21, jäljelle jäivät vain lukemattomat valittavat ihmiset, jotka kutsuivat pelastusveneitä apuun. Vesi oli kuitenkin jäätävää ja muutamassa minuutissa kylmä kangisti valittavat ihmiset. Puolessa tunnissa lähes kaikki olivat kuolleet.
Suurin osa matkustajista ei kuollut hukkumalla, vaan paleltumalla kuoliaaksi hyytävän kylmässä vedessä. Pelastusliivejä riitti kaikille, mutta ne eivät suojanneet kylmältä vedeltä. Kapteeni Smith luultavasti toivoi, että pelastusveneet tulisivat hakemaan veden varaan joutuneita, mutta vain yksi laivan kahdestakymmenestä pelastusveneestä palasi, ja sekin onnistui pelastamaan vain kuusi ihmistä. Muut pelastusveneet eivät uskaltaneet palata uppoamispaikalle, koska pelkäsivät laivasta tulevan pyörteen imaisevan heidät mukanaan tai veneisiin pyrkivien ihmisten kaatavan heidän veneensä.
Uppoamisen jälkeen
Kello 03.30 matkustajalaiva Carpathia saapui paikalle ja pelasti kaikki pelastusveneissä olleet ihmiset, mutta osa oli menehtynyt veneissä kylmyyteen. Kahdeksaan mennessä kaikki pelastuneet oli kerätty turvaan. Carpathian kapteeni ilmoitti sähkeitse Titanicia kohdanneesta onnettomuudesta. Laivan lääkäri tutki pahimmin kylmettyneet ja shokissa olevat matkustajat, muille annettiin lämmintä juotavaa ja hupia. Laivan matkustajat antoivat pelastuneille jopa omia vaatteitaan.
Carpathia oli matkalla Hollantiin, mutta palasi New Yorkiin viedäkseen Titanicin matkustajat määränpäähänsä. Myöhemmin paikalle tullut California jäi vielä turhaan etsimään mahdollisia eloonjääneitä. Pelastuttuaan Bruce Ismay lähetti White Star Linen New Yorkin toimistoihin viestin, jossa kertoi Titanicin uponneen ja vaatineen lukuisia ihmishenkiä.
Aluksi sanomalehdet yrittivät rauhoitella tilannetta kertomalla, ettei Titanicin haaksirikossa ollut kuollut ainuttakaan ihmistä. Näin suuren onnettomuuden tuhot eivät kuitenkaan pysyneet pitkään salassa, ja lopulta median oli myönnetävä, että kysessä oli kaikkien aikojen suurin rauhan ajan merionnettomuus, joka oli vaatinut 1500 uhria säästäen ainoastaan 700 ihmistä.
Myöhemmin kaikki löydetyt matkustajien ruumiit vietiin onnettomuuspaikalta maihin haudattavaksi. Monet eloonjääneet kolmannessa luokassa matkustaneet valittivat myöhemmin siitä, että laivan henkilökunta auttoi vain ensimmäisen luokan matkustajia jättämällä samalla kolmannen luokan matkustajat kuolemaan lukitsemalla ovet estäen näitä pääsemästä pelastusveneisiin, joita oli alkujaankin liian vähän. Tämä lienee osittain totta, ainakin yksittäistapauksissa.
Kaikki venekannelle asti päässeet kolmannen luokan naiset ja lapset, jotka veneisiin halusivat, sinne myös pääsivät. On kieltämättä totta, että ensimmäisen luokan miehiä pelastui enemmän kuin kolmannen luokan lapsia. Asia ei kuitenkaan ole aivan mustavalkoinen, sillä suuri osa kolmannen luokan matkustajista ei koskaan edes yrittänyt päästä veneisiin.
Titanicin haaksirikolla oli kaikessa hirvittävyydessäänkin merkittävä rooli matkustajalaivaliikenteen historiassa. Sen seurauksena tuli voimaan mm. määräys, että jokaisella laivalla on oltava kylliksi pelastusveneitä kaikille matkustajille.
Uppoamisen syitä
Titanicin uppoaminen herätti aikanaan ihmisten keskuudessa paljon pelkoa ja ennakkoluuloja laivalla liikkumista kohtaan. Olihan turma aikansa eniten kuolonuhreja vaatinut merionnettomuus.
Tutkijat ovat laskeneet, että jos Titanic olisi törmännyt suoraan jäävuoreen, törmäys olisi vahingoittanut laivan kolmea tai neljää ensimmäistä laipiota, ja surmannut lähes kaikki laivan keulaosassa olleet, mutta Titanic ei olisi uponnut. Laiva kuitenkin väisti, liian myöhään, jolloin jäävuoren vedenalainen osa repi sen kylkeen jopa viisitoista aukkoa, joista vesi pääsi tulvimaan. Legendan mukaan myöhemmin alueella nähtiin jäävuori, jossa näkyi mahdollisesti punaista maalia.
Uppoamisesta on useita teorioita. Vanhimman mukaan jäävuori repi kylkeen aukkoja, mutta myöhemmin on esitetty, että jäävuori väänsi laivan metallilevyjä pitäviä niittejä auki. Kummassakin tapauksessa vesi olisi päässyt sisään laivan kyljestä ja upottanut sen.
Tutkimukset ovat myös paljastaneet, että laivaan käytetyt metallilevyt olivat heikkolaatuisia ja helposti ruostuvia. Kylmä vesi saattoi hyvinkin haurastuttaa ne ja kenties huono teräs oli yksi osasyy laivan uppoamiseen.
Pohjavaurioteoria
Uusin teoria esittää, että historiankirjoituksessa perinteisesti esitetyt kylkivauriot — etenkin, jos teräs oli haurasta — olisivat kovin epätodennäköisiä. Veden pinnan nousu laivan sisäosissa viittaisi mieluumminkin siihen, että vauriot syntyivät sen pohjaan, ei kylkeen. Laiva oli kallellaan "väärälle" puolelle, mikäli kyljessä olisi ollut kuvatun kaltaisia aukkoja, eivätkä myöskään tiedot konehuoneiden vesitilanteesta tai matkustajien ja miehistön kuulema jatkuva raapiva ääni tue teoriaa. Kun kappale suurella nopeudella vedessä törmää kyljittäin itseään painavampaan esineeseen, se liike-energian vaikutuksesta siirtyy ensimmäisen törmäyksen myötä poispäin siitä, eikä toki heilu edestakaisin sataa metriä.
Onkin todennäköisintä, että Titanic itse asiassa ajoi jäävuoren vedenalaisen "hyllyn" yli, jolloin laivan pohja sen keulaosassa sai vuotoja. Tämä selittää myös sen, että vuoresta putosi paljon jäätä laivan kansille - laivan massa (vaikka onkin mitätön verrattuna jäävuoren massaan) ja nopeus näet kallistivat vuorta sen ylittäessä hyllyä jolloin vuoren ylemmät osat pääsivät kosketukseen ylempien kansirakenteiden kanssa.
Useiden todistajalausuntojen mukaan laiva pysähtyi törmäyksen jälkeen hetkeksi ja jatkoi sitten matkaansa vain hieman hitaammalla nopeudella kuin ennen törmäystä. Kapteeni Smith oli saanut konemestarilta liian optimistisen raportin vaurioista, eikä odottanut lopullista tietoa alas tarkistuskierrokselle lähettämältään upseerilta. Titanicin liikkuessa eteenpäin veden paine mursi laipiot ja vesi pääsi tunkeutumaan täydellä voimalla laivaan, eikä sitä voitu enää pelastaa.
Todennäköisesti paikallaan pysyminen olisi pelastanut jos ei itse laivaa, ainakin paljon suuremman osan sen matkustajista, koska pumppujen teho olisi riittänyt pitämään laivan pinnalla pitkään, ehkä jopa niin pitkään, että muut laivat olisivat ehtineet paikalle. Eteenpäin höyryäminen nopeutti tuhoa merkittävästi ja ensimmäiset hätäsanomat lähetettiin vasta, kun tuho oli väistämätön. Silloin oli jo liian myöhäistä.
Todellista uppoamissyytä ei voida täydellisesti todistaa, sillä laivan kylki on uponnut kauttaaltaan pohjamutaan eikä mahdollisia aukkoja tai repeämiä voida nähdä.
Hylyn löytäminen
Yhdysvaltalainen meritutkija Robert Ballard paikallisti hylyn 26. heinäkuuta 1985, kun vedenalainen kamera Argo löysi tiensä merenpohjalla makaavan jättiläislaivan konehuoneen kattilaan. Löytö herätti ymmärrettävästi paljon huomiota, kun 73 vuotta aikaisemmin uponnut loistoristelijä oli löydetty. Hylyn sijainnista oli ollut virheellisiä tietoja ja tämä seikka vaikutti osaltaan siihen, etei sitä löydetty ennen vuotta 1985.
Titanicin hylky makaa 560 kilometriä Newfoundlandin rannikolta Pohjois-Atlantin pohjassa 3 798 metrin syvyydessä. Laivan savupiiput irtosivat laivan upotessa, samoin paapuurin puoleinen potkuri kun alus tömähti meren pohjaan. Vedenpaine on murskannut lasikupolin muidenkin ikkunoiden tavoin pirstaleiksi, keulamasto on kaatunut ja voimistelusalin katto on romahtunut. Ruoste on peittänyt Titanicin nimikyltin ja muodostanut keulaan keulakuvan kaltaisen muodostelman, vaikka Titanicissa ei ollut keulakuvaa. Hylyn lähistöllä on paljon hylkytavaraa.
RMS Titanic -yhtö sai vuonna 1994 tuomioistuimen päätöksellä yksinoikeuden nostaa esineitä Titanicin hylystä. Vuoteen 2002 mennessä niitä oli nostettu pintaan jo noin 5000 kappaletta.
Titanicin haaksirikosta on kirjoitettu monta kirjaa ja tehty useampi elokuva, kuten James Cameronin Titanic vuodelta 1997, joka voitti 11 Oscar-patsasta. Samaan ovat pystyneet vain Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu ja Ben Hur.
Titanicin suomalaiset matkustajat
Titanicin onnettomuus oli aikanaan suuri uutinen myös Suomessa, sillä laivassa matkasi ainakin 63 suomalaista, 36 mies- ja 27 naismatkustajaa. Näistä vain 7 miestä, 11 naista sekä 2 pienokaista (2 v ja 8 kk) jäivät kertomaan jälkipolville tarinaa yön tapahtumista.
Titanicin suomalaiset olivat pääasiassa ns. siirtolaismatkustajia, joten valtaosa heistä matkasi laivan kolmannessa luokassa, joka yleisesti tunnettiinkin nimellä siirtolaisluokka. Kahdeksan matkusti laivan toisessa luokassa. Sen sijaan ensimmäisessä luokassa ei ollut suomalaisia. Laivan matkustajaluetteloita löytyy paitsi kirjallisuudesta myös useilta internetin Titanic-kotisivuilta.
| Nimi | Ikä/Syntymäaika | Koti-/lähtöpaikka |
|---|---|---|
| Pelastuneet | ||
| Abrahamson, August | 20 | Taalintehdas |
| Andersson, Erna | 17 | Ruotsinpyhtää |
| Backström, Maria Mathilda | 33 | Ruotsinpyhtää |
| Hakkarainen, Elin Mathilda | 24 | Kalvola/Helsinki |
| Heikkinen, Laina | 26 | Jyväskylä |
| Hirvonen, Helga | 22 | Taalintehdas |
| Hirvonen, Hildur | 2 | Taalintehdas |
| Honkanen, Eliina | 27 | Saarijärvi/Helsinki |
| Hämäläinen, Anna | 24 | Kiihtelysvaara |
| Hämäläinen, Wiljo | 8 kk | Kiihtelysvaara |
| Jussila, Erik | 32 | Elimäki/Helsinki |
| Lindqvist, Eino | 20 | Taalintehdas |
| Niskanen, Juho | 39 | Kivijärvi |
| Silvén, Lyyli Karoliina | 18 | Tornio |
| Sinkkonen, Anna | 30 | Parikkala |
| Sjöblom, Anna Sofia | 18 | Munsala |
| Stranden, Juho | 31 | Kitee |
| Sundman, Johan | 44 | Munsala |
| Turja, Anna Sofia | 18 | Oulainen |
| Turkula, Hedvig | 65 | Jalasjärvi |
| Hukkuneet | ||
| Alhomäki, Ilmari Rudolf | 12.3.1893 | Salo |
| Backström, Karl Alfred | 14.1.1880 | Ruotsinpyhtää |
| Berglund, Karl Ivar | 24.1.1890 | Finby,Sund,Ahvenanmaa |
| Collander, Erik Gustaf | 19.4.1884 | Mikkeli/Helsinki |
| Gustafsson, Alfred Ossian | 12.5.1892 | Karlby, Kökar, Ahvenanmaa |
| Gustafsson, Anders Vilhelm | 5.4.1875 | Ruotsinpyhtää |
| Gustafsson, Johan Birger | 15.6.1883 | Ruotsinpyhtää |
| Hakkarainen, Pekka Pietari | 1.1.1884 | Kuopio/Helsinki |
| Heininen, Wendla Maria | 7.6.1888 | Laitila/Turku |
| Hiltunen, Martta | 7.2.1894 | Kuopio/Utra, Kontiolahti |
| Ilmakangas, Ida Livija | 14.11.1884 | Paavola |
| Ilmakangas, Pieta Sofia | 4.3.1887 | Paavola |
| Johansson, Jacob Alfred | 11.6.1877 | Bonäs/Munsala |
| Jussila, Aina Maria | 21 | Paavola |
| Jussila, Katriina | 20 | Paavola |
| Kallio, Nikolai Erland | 18.12.1894 | Kauhajoki |
| Lahtinen, Anna | 26 (33?) | Kemi |
| Lahtinen, William | 23.4.1876 | Viitasaari/käymässä Kemissä |
| Laitinen, Kristina Sofia | 12.10.1873 | Kuopion msrk/Hki |
| Leinonen, Antti Gustaf | 32 | Välitaipale, Hki |
| Mäenpää, Matti Aleksanteri | 7.10.1889 | Kauhajoki |
| Mäkinen, Kalle Edward | 29 | Ikaalinen |
| Nieminen, Manta | 15.12.1882 | Karinainen |
| Panula, Eino Viljami | 10.3.1911 | Ylihärmä |
| Panula, Ernesti Arvid | 18.5.1895 | Ylihärmä |
| Panula, Jaakko Arnold | 8.12.1897 | Ylihärmä |
| Panula, Juha Niilo | 1.9.1904 | Ylihärmä |
| Panula, Maria Emilia | 1.12.1870 | Ylihärmä |
| Panula, Urho Abraham | 25.4.1909 | Ylihärmä |
| Pekoniemi, Edvard | 18.12.1890 | Heinolan mlk. |
| Peltomäki, Nikolai Johannes | 26.12.1886 | Lavia/Hki |
| Riihivuori, Susanna (Sanni) | 23.4.1889 | Ylihärmä |
| Rintamäki (-Kyyny), Matti | 4.2.1877 | Kauhajoki |
| Rosblom, Helena Wilhelmiina | 22.4.1870 | Kolla/Rauma |
| Rosblom, Salli Helena | 25.2.1910 | Kolla/Rauma |
| Rosblom. Victor Richard | 8.4.1894 | Kolla/Rauma |
| Salonen, Johan Werner | 39 (29?) | Karinainen |
| Sivola, Antti William | 21 | Ruotsinpyhtää |
| Strandberg, Ida Sofia | 22.11.1889 | Godby, Finström, Ahvenanmaa |
| Tikkanen, Juho | 24.6.1879 | Pielavesi |
| Wiklund, Jacob Alfred | 12.8.1893 | Vaasa/Munsala |
| Wiklund, Karl Johan | 1891 | Vaasa/Munsala |
| Äijö-Nirva (Ranta-Nirva), Iisakki | 28.12.1870 | Kauhajoki |
Titanicin uppoamisen jälkeen White Star Line palkkasi neljä alusta etsimään Titanicin uhrien ruumiita onnettomuuspaikan lähistöltä. Suomalaisista hukkuneista tunnistettiin ainoastaan viiden ruumiit: Ruotsinpyhtäältä kotoisin ollut Wilhelm Gustafsson (37) haudattiin mereen. 23-vuotias laitilalainen Wendla Heininen sai levätä pitkään Fairviewissa tunnistamattomana, mutta aivan äskettäin löytyi todistusaineistoa, joilla ruumis numero 8 tunnistettiin Wendla Heiniseksi. Hänen nimensä on nyt myös hautakivessä. Myös Munsalasta lähtenyt Alfred Johansson (34) ja vaasalaisista Wiklundin veljeksistä nuorempi, Jacob Alfred (18), lepäävät Fairviewissä. Marraskuussa 2002 tunnistettiin tuntemattomana haudattu pienokainen vainajan hampaasta otetusta dna-näytteestä suomalaiseksi Eino Panulaksi (1).
Onnettomuuden jälkiselvittelyt veivät vuosia. Suomalaisista viranomaisista keskeisessä asemassa olivat Senaatin siviilitoimituskunta ja Kenraalikuvernöörinkanslia. Vainajien sukulaisten esittämät korvausanomukset piti toimittaa Venäjän Lontoossa olevaan pääkonsulinvirastoon. Välikäsinä toimivat myös lääninhallitukset.