Tira on pääasiassa arabien asuttama kaupunki Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Kaupungin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 26 162.

Tira
Näkymä kaupunkiin.
Näkymä kaupunkiin.
vaakuna
vaakuna

Tira

Koordinaatit: 32°13′56″N, 34°56′54″E

Valtio Israel
Hallintoalue Keski-Israel
Väkiluku (2018) 26 162









Maantiede muokkaa

 
Kasviksia ja hedelmiä kadun varrella.

Tira sijaitsee Israelin Keski-Israelin hallintoalueella Saaronin tasangon eteläosassa. Kfar Saban kaupunki sijaitsee Tiran luoteispuolella.[1]

Historia muokkaa

Nykyisen Tiran uskotaan olevan sama paikka, johon 300-luvulla elänyt anonyymi Bordeaux’n pyhiinvaeltajaksi kutsuttu kirjailija viittasi nimellä Mutatio Betthar.[1]

Egyptin mamelukkien valtakaudella Tirassa oli karavaaniseralji eli paikallisesti khān.[1]

Tira jäi Israelin puolelle rajaa Israelin itsenäisyyssodan päättyessä vuonna 1948.[1]

Talous muokkaa

Tiraa ympäröivällä maaseudulla kasvatetaan esimerkiksi sitrushedelmiä, muita hedelmiä, kasviksia ja viljaa. Kaupungissa on myös pienimuotoista teollisuutta.[1]

Väestö muokkaa

Tiran asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 26 162.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 19 300 , vuonna 1968 7 100 ja vuonna 1948 noin 2 000. Kylän asukkaat ovat arabeja ja uskonnoltaan pääasiassa muslimeja.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 19 Som-Tn, s. 729. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Tire) Central Bureau of Statistics. Viitattu 14.10.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa