Tiina Pyykkinen

Tiina Pyykkinen (s. 1983) on vuoden nuori taiteilija 2017. Saarijärvellä syntynyt Pyykkinen valmistui kuvataiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemiasta vuonna 2014. Hän on opiskellut myös Kokkolan Pohjoismaisessa taidekoulussa, Kankaanpään taidekoulussa sekä Hochschule für Grafik und Buchkunst -taidekorkeakoulussa Saksassa.

Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Pyykkinen piti Helsingissä vuonna 2011, minkä jälkeen hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Hänen teoksiaan löytyy muun muassa Saastamoisen ja Paulon säätiöiden kokoelmissa, Salon taidemuseossa ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa.[1][2]

Pyykkinen tutkii taiteessaan valoa ja sen heijastuksia. Pyykkistä kiinnostavat erityisesti valon taittuminen ja millaisia illuusioita matan ja kiiltävän maalin yhdistelmillä voi luoda. Valo, arkkitehtuuri ja tilaan sijoitellut esineet vaikuttavat näkymään. Kun katsoja vaihtaa kuvakulmaa, kokonaiskuva maalauksista muuttuu. Valoon, tilaan ja tilanteeseen nojaavan tyylinsä Pyykkinen löysi opiskellessaan Kuvataideakatemiassa.[3]

Pyykkiselle myönnettiin 2021 valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Vuoden nuori taiteilija on mustaa valoa maalaava Tiina Pyykkinen Helsingin Sanomat. 14.10.2016. Viitattu 8.3.2017.
  2. Vuoden nuoreksi taiteilijaksi valittiin Tiina Pyykkinen Yle Uutiset. Viitattu 8.3.2017.
  3. Vuoden nuori taiteilija on Tiina Pyykkinen – peilimäiset teokset ottavat katsojan osaksi maalausta - Aamulehti Aamulehti. 14.10.2016. Viitattu 8.3.2017.
  4. Valtion taiteilija-apuraha 311 taiteilijalle 16.7.2021. Helsinki: Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 17.7.2021.