Avaa päävalikko

Thomas (elokuva)

Miika Soinin ohjaama elokuva vuodelta 2008

Thomas on suomalainen vuonna 2008 valmistunut elokuva. Elokuvan on ohjannut Miika Soini lopputyönään Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolle. Elokuvan nimiroolissa esiintyy Lasse Pöysti, muissa rooleissa ovat muun muassa Pentti Siimes ja Mauri Heikkilä. Elokuvan ensi-ilta oli Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa 2008, minkä jälkeen sitä on esitetty muun muassa Cannesin ja San Sebastianin elokuvajuhlilla. Thomas perustuu norjalaisen Kjell Askildsenin novelleihin Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset. Novellikokoelma on julkaistu suomeksi vuonna 1996.

Thomas
DVD-julkaisun kansikuva.
DVD-julkaisun kansikuva.
Ohjaaja Miika Soini
Käsikirjoittaja Kjell Askildsen (alkup.)
Miika Soini
Tuottaja Janne Wrigstedt
Niko Ritalahti
Mika Ritalahti
Säveltäjä Lasse Enersen
Kuvaaja Daniel Lindholm
Leikkaaja Jerem Tonteri
Pääosat Lasse Pöysti
Pentti Siimes
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Silva Mysterium
Ensi-ilta 20. marraskuuta 2009
Kesto 73 min
Alkuperäiskieli Suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

JuoniMuokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo 80-vuotiaasta Thomaksesta (Pöysti) ja tämän yksinäisestä, eristyneestä elämästä pienessä asunnossaan. Juoni etenee hitaasti aina lopun yllätykseen saakka, kun Thomas kohtaa menneisyytensä.

LähteetMuokkaa