Theodor Förster
Theodor Förster (15. toukokuuta 1910 Frankfurt am Main, Saksa – 20. toukokuuta 1974 Stuttgart, Länsi-Saksa) oli saksalainen fysikaalinen kemisti. Hänen tunnetuin saavutuksensa on Försterin resonanssienergiansiirron (saks. Förster-Resonanz-Energie-Transfer, FRET) löytäminen vuonna 1946.[1][2]
| Theodor Förster | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. toukokuuta 1910 Frankfurt am Main, Saksan keisarikunta |
| Kuollut | 20. toukokuuta 1974 Stuttgart, Länsi-Saksa |
| Kansalaisuus | saksalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Frankfurtin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Karl Friedrich Bonhoeffer |
| Instituutti | Frankfurtin yliopisto Poznańin yliopisto fysikaalisen kemian Max Planck -instituutti (Göttingen) Stuttgartin yliopisto |
| Tutkimusalue | fysikaalinen kemia |
| Tunnetut työt | Försterin resonanssienergiansiirto |
Elämä ja ura
muokkaaPäästyään ylioppilaaksi Theodor Förster ryhtyi opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa Frankfurtin yliopistossa, josta hän valmistui neljän vuoden kuluttua 23-vuotiaana tohtoriksi. Opiskeluaikana hän toimi Karl Friedrich Bonhoefferin laboratoriossa tämän assistenttina.[2] Väitöksensä jälkeen hän siirtyi vuonna 1934 Bonhoefferin perässä Leipzigin yliopistoon. Bonhoefferin alaisuudessa toimiessaan hän pääsi yhteyksiin useisiin aikakauden merkittävimpiin alansa tieteentekijöihin, kuten Peter Debyeen, Werner Heisenbergiin ja Hans Kautskyyn. Förster tuli tunnetuksi muun muassa kirjoituksistaan, jotka käsittelevä orgaanisten yhdisteiden kykyä absorboida valoa, ja hän sai vuonna 1942 professuurin Poznańin yliopistosta Puolasta, joka tällöin oli Saksan miehittämä. Sodan päätyttyä Theodor Förster siirtyi osastopäälliköksi vasta perustettuun fysikaalisen kemian Max Planck -instituuttiin Göttingeniin. Vuonna 1951 Theodor Förster sai fysikaalisen kemian professuurin Stuttgartin yliopistosta, jossa hän toimi kunnes kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1974.[1]
Försterin resonanssienergiansiirto
muokkaaGöttingenin aikanaan Theodor Förster julkaisi sarjan tieteellisiä kirjoituksia, joissa hän käsitteli energiansiirtoa virittyneeltä niin sanotulta luovuttajamolekyyliltä vastaanottajamolekyylille. Uutta ja poikkeuksellista tässä Försterin energiansiirroksi ja myöhemmin Försterin resonanssienergiansiirroksi nimetyssä prosessissa oli se, ettei energiansiirto perustu virittyneen luovuttajan lähettämään fotoniin ja sen absorptioon vastaanottajamolekyylissä. Sen sijaan vastaanottajamolekyylin sijaitessa tarpeeksi lähellä luovuttajaa voi luovuttajamolekyylin viritystilan purkautuessa vapautuva energia virittää vastaanottajamolekyylin dipoli-dipolivuorovaikutuksen välityksellä.[1]
Försterin resonanssienergiansiirron eli lyhyesti resonanssin todennäköisyys riippuu luovuttajan ja vastaanottajan välisestä etäisyydestä ollen kääntäen verrannollinen niiden etäisyyden kuudenteen potenssiin. Försterin säteeksi kutsutaan sitä etäisyyttä luovuttaja- ja vastaanottajamolekyylien välillä, jolla todennäköisyys resonanssi-ilmiöön on 50%.
Försterin resonanssienergiansiirto on tärkeä ilmiö muun muassa erilaisissa biologisissa järjestelmissä. Esimerkiksi fotosynteesin ensimmäisessä vaiheessa pigmenttien keräämä valo siirtyy Försterin resonanssienergiansiirrolla klorofyllille.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d H. E. Kramer, P. Fischer: The Scientific Work of Theodor Förster: A Brief Sketch of his Life and Personality. ChemPhysChem, 2011, nro 3, s. 555-558. (englanniksi)
- ↑ a b Albert Weller: In memoriam Theodor Förster, 1910 - 1974 (PDF) EPA newsletter. 1980. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)