Theagenes Megaralainen

Theagenes (m.kreik. Θεαγένης, Theagenēs; 600-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen, joka oli kotoisin Megarasta ja toimi kaupunkinsa tyrannina noin vuodesta 630 eaa. lähtien.[1]

Theagenes
Θεαγένης
Henkilötiedot
Syntynyt600-luku eaa.
Megara
Muut tiedot
Aktiivisena n. 630 eaa.

Theagenes nousi valtaan ajettuaan kansan asiaa aristokraatteja vastaan. Hänen kerrotaan saaneen kansan luottamuksen väkivaltaisilla toimillaan rikkaita vastaan, kuten teurastamalla näiden karjaa, jonka oli tavannut laiduntamasta joella.[1][2] On arveltu, että kyseessä olisivat olleet julkiset maat.[1] Kansansuosion saatuaan Theagenes sai henkivartiokaartin, jonka avulla hän kumosi kaupungin oligarkkisen hallinnon ja nosti itsensä tyranniksi.[1][3] Hänet kuitenkin ajettiin pois kaupungista ennen kuolemaansa. Theagenes antoi tyttärensä avioon Kylonille, joka yritti nousta tyranniksi Ateenassa.[1]

Pausanias mainitsee eräitä julkisia rakennuksia, jotka Theagenes rakennutti Megaraan.[1][4] Muiden tyrannien tavoin Theagenes todennäköisesti tuki elinkeinoja ja taiteita. Se kuva, joka Megaran asioista välittyy myöhemmältä ajalta, ei kuitenkaan anna ymmärtää, että kansa olisi erityisesti hyötynyt Theageneen hallinnosta.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g Smith, William: ”Theagenes (1)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Aristeles: Politiikka 1305a22–27 (5.5).
  3. Aristeles: Retoriikka 1357b30–35 (1.2).
  4. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.40.1, 1.41.2.