The Pilot Innin rautatieasema

The Pilot Innin rautatieasema oli liikennepaikka kapearaiteisella Romney, Hythe and Dymchurch Railwayllä Kentin kreivikunnassa Englannissa. Se avattiin liikenteelle 24. toukokuuta 1928 yhtä aikaa rataosan New Romney – The Pilot Inn kanssa. Liikennepaikka nimettiin läheisen saman nimisen majatalon mukaan.

The Pilot Inn
Perustiedot
Rataosa Hythe–Dungeness
Valtio Yhdistynyt kuningaskunta
Avattu 24. toukokuuta 1928
Muut nimet Dungeness – Pilot,
(The) Pilot Halt
Liikenne ennen lakkautusta
Liikennöitsijä(t) RHDR
Paikallisjunat Hythe–Dungeness
Asemarakennus
Rakennettu 1. rakennus 1929,
2. rakennus 1968
Purettu 1. rakennus 1967,
2. rakennus 1990-luvulla
Ratapiha
Raiteisto vain pääraide

Asema ehti olla rautatien eteläinen pääteasema kolmen kuukauden ajan, kunnes rata Dungenessin rautatieasemalle valmistui elokuussa 1928. Tämän vuoksi sinne rakennettiin tilapäinen kolmioraide vetureiden kääntämistä paluumatkaa varten. Lipputoimistona toimi siirrettävä puinen koju. Kun rata Dungenessiin valmistui, alettiin The Pilot Innistä käyttää nimitystä Dungeness – Pilot myös matkalipuissa. Nimitys oli käytössä vain lyhyen aikaa, ja nimi The Pilot Inn otettiin uudelleen käyttöön.

Vuosi avaamisen jälkeen asemarakennukset valmistuivat, ja tilapäinen lipputoimisto siirrettiin pois. Liikennepaikalla oli lyhyt betoninen laituri, ja uusi valoisa asemarakennus sijaitsi ratalinjan länsipuolella. Asemarakennus oli käytössä kymmenen vuotta aina vuoteen 1939 saakka, jolloin The Pilot Inn muutettiin miehittämättömäksi seisakkeeksi.

Toisen maailmansodan jälkeen ratalinja New Romneystä Dungenessiin muutettiin yksiraiteiseksi. Jo tuolloin The Pilot Halt -nimellä tunnettu seisake oli ylisuuri liikennemääriin nähden, ja asemarakennusta käytettiin pääasiassa henkilökunnan majoitustilana. Rautatien vakituinen veturinkuljettaja George Barlow, joka oli palvellut rautatiellä yli 40 vuotta ja saanut ansioistaan British Empire Medalin, asettui asumaan asemalle vuonna 1947.

Asemarakennus purettiin vuonna 1967, ja seuraavana vuonna sinne rakennettiin samanlainen odotussuoja kuin seisakkeeksi alennetulle Laden rautatieasemalle. Junat pysähtyivät The Pilot Haltilla tarvittaessa aina vuoteen 1977 saakka, jolloin liikennepaikka lakkautettiin. Vuoteen 1983 saakka liikennepaikalla pysähtyi satunnaisesti eri ryhmien tilausjunia. Liikennepaikka oli listattuna vielä vuoden 1983 aikataulussa mutta ilman junien lähtöaikoja. Odotuskatos purettiin 1990-luvun puolivälissä, ja siitä ja aiemmasta asemarakennuksesta on jäljellä enää betoninen kivijalka.

Lähteet muokkaa

  • Mitchell, V. and Smith, K. (1999) Romneyrail: A journey through time on the Romney, Hythe & Dymchurch Railway, Midhurst : Middleton Press, ISBN 1-901706-32-X
  • Wolfe, C.S. (1976) Historical guide to the Romney, Hythe & Dymchurch Light Railway, New Romney : Romney, Hythe and Dymchurch Railway Association, ISBN 0-9505100-0-9