Avaa päävalikko

Tauno Poju Verner Pohjanlehto (30. elokuuta 1920 Karjalankannas Kanneljärvi23. heinäkuuta 1995 Kotka) oli suomalainen metsänhoitaja ja panssarikapteeni.

Sisällysluettelo

OpinnotMuokkaa

Tauno Pohjanlehto valmistui ylioppilaaksi Viipurin kaksoisyhteislyseosta vuonna 1941 oltuaan sitä ennen jo mukana talvisodassa Summan rintamalla ja käytyään sen jälkeen Reserviupseerikoulun. Heti ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen hän pyrki kadettikouluun, jonne hänet myös hyväksyttiin.

SotilasaikaMuokkaa

Kasvanut isänmaallisuus ja talvisodassa kärsitty kodin menetys saivat Pohjanlehdon lähtemään kadettikoulun sijasta kesällä 1941 Saksaan sotilaskoulutukseen. Hän oli yksi niistä vapaaehtoisista, joista perustettiin suomalainen SS-pataljoona, ns. Panttipataljoona. Pohjanlehto merkittiin pataljoonan kirjoihin 1. lokakuuta 1941.[1]

Koulutuskausi Saksassa päättyi jo ennen vuoden vaihdetta 1941 suomalaisten joutuessa saksalaisjoukkojen mukana tositoimiin Neuvostoliittoa vastaan. Ankaria yhteenottoja käytiin Kaukasiassa, jossa kukkulan 701 valtaus Malgobekissa sekä Tšikolan ja Jekaterinovkan taistelut olivat niistä kovimmat.

Kukkulasta 701 käydyissä taisteluissa Pohjanlehto toimi iskuryhmän johtajana 16.10.1942. Seuraavana päivänä hän johti puolustusta komppanianpäälliköiden Palleschen ja Mühlinghausin haavoituttua sekä toimi taistelun loppuajan yhdistetyn 11. komppanian[2] päällikkönä Mühlinghausin jälkeen. Komppanian vahvuus oli illalla 1 + 12, Pohjanlehto siis ainoana upseerina.[3] Pataljoonan historiateoksen kirjoittaja, professori Mauno Jokipii esittää taistelun merkityksestä seuraavan yhteenvedon: "Kaatuneiden komppanianpäälliköiden Palleschen ja Müllinghausin sekä eloon jääneiden upseereiden Pohjanlehdon ja Ertelin nimet tullaan suomalaisten SS-aseveljien piirissä aina yhdistämään erityisesti kukkulaan 701, jossa he miehiämme johtivat."[4] Pohjanlehto toimi komppanian päällikkönä maaliskuussa 1943 tapahtuneeseen haavoittumiseensa saakka.[5]

Malgobegin tapahtumat vaikuttivat pyrkimyksiin varmistaa pataljoonan kotiinpaluu sopimusajan päättyessä. Felix Steinerin annettua tästä lupauksen pataljoonan edustajille, mainitsee Steiner Pohjanlehdon yhtenä niistä kolmesta upseerista, jotka saivat joukot niin luottavaisiksi, ettei pataljoonassa ollut havaittavissa erityistä väsymistä palveluksen loppuaikana.[6]

Pohjanlehto kotiutettiin haavoittumisen takia 8. syyskuuta 1943.[7] Toivuttuaan vammoistaan Pohjanlehto oli mukana kotimaan rintamalla jatkosodan kesän 1944 ratkaisutaisteluissa toimien panssarikomppanian päällikkönä Laguksen Panssaridivisioonassa. Viime vaiheessa Talin-Ihantalan menestykselliset ja Suomen kannalta ratkaisevan tärkeät puolustustaistelut muuttivat mielen niin, että sodan päätyttyä Pohjanlehto päätti pidättäytyä jo saamastaan kadettikoulun paikasta.

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Sodan jälkeen Tauno Pohjanlehto opiskeli Helsingin yliopistossa, josta valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1948. Hän avioitui ennen valmistumistaan vuonna 1947 ja siirtyi samana vuonna Sunila Oy:n palvelukseen. Hän aloitti metsäosaston konttoripäällikkönä ja jatkoi yhtiön budjettipäällikkönä vuodesta -64. Vuonna 1977 hänet nimitettiin Sunila Oy:n metsäpäälliköksi, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle 1983. Suomen sodanjälkeisten vuosien valtiollinen poliisi, ns. punainen Valpo, kortistoi ja seurasi SS-pataljoonassa palvelleita. Pohjanlehto kuuluu heihin, joiden ainoa rekisterimerkintä koski palvelusta SS-pataljoonassa.[8]

Pohjanlehdon harrastuksena säilyi vapaaehtoinen maanpuolustyö. Hän toimi Karhulan Reserviupseerikerhon puheenjohtajana 1963–1971 ja vuodesta 1974 lähtien kunniapuheenjohtajana. Reserviupseeriliiton liittoneuvoston jäsenenä hän oli vuodesta 1982 lähtien. Sota- ja siviiliansioistaan hänet palkittiin useilla kunniamerkeillä. Panoksestaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi hänelle mm. luovutettiin vuonna 1994 reserviupseeriliiton piirin valiokilpi n:o 1 sekä vuonna 1995 piirin kenraalipatsas.

Tauno Pohjanlehto esiintyi Tapani Itärannan ohjaamassa Yleisradion tv-dokumentissa Panttipataljoona (esitetty 29.12.1988)[9]

LähteetMuokkaa

  • Jokipii, Mauno: Panttipataljoona: suomalaisen SS-pataljoonan historia. 4. painos. Helsinki: Veljesapu, 2000. ISBN 952-90-7363-1. (suomeksi)
  • Steiner, Felix: Die Freiwilligen der Waffen-SS: Idee und Opfergang. Göttingen: Plesse-Verlag, 1958. (saksaksi)
  • Vertanen, Anu: Rintamalta Ratakadulle: Suomalaiset SS-miehet kommunistisen Valpon kohteina 1945-1948. Suomen historian Pro gradu –tutkielma Jyväskylän yliopistossa. Jyväskylä: , 2005. (suomeksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Jokipii 2000, 879
  2. Tappioita kärsineet 10. ja 11. komppania yhdistettiin ja tunnukseksi tuli 11. komppania. (Jokipii 2000, 567)
  3. Jokipii 2000, 554
  4. Jokipii 2000, 558
  5. Jokipii 2000, 553-558 (Suomalaiset valtaavat kukkulan 701)
  6. Jokipii 2000, 661, Steiner 1958, 100
  7. Jokipii 2000, 875
  8. Vertanen, Anu: Rintamalta Ratakadulle: Suomalaiset SS-miehet kommunistisen Valpon kohteina 1945-1948, s. 98. Suomen historian Pro gradu –tutkielma Jyväskylän yliopistossa. Jyväskylä: , 2005. (suomeksi)
  9. IMDB: Panttipataljoona (TV Movie 1988)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Pohjanlehto, Tauno: Tauno Pohjanlehto muistelee. Achtung: Veljesapu ry:n jäsen- ja tiedotuslehti, 1993, nro 3/1993. Veljesapu ry. (suomeksi)
  • Tiainen, Marko: SS pataljoona : hyökkäys kukkulalle 701. kohdehenkilö Pohjanlehto, Tauno. Tampere: Revontuli, 2012. ISBN 978-952-5767-81-0. (suomeksi)
  • Suomen metsänhoitajat : 1946-1960. Finlands forstmästare : 1946-1960. Helsinki: Suomen metsänhoitajaliitto, 1961. (suomeksi)(ruotsiksi)