Tattarisuon tapaus

Tattarisuon tapaus sai alkunsa, kun 14-vuotias koululainen löysi Malmilla Helsingin maalaiskunnassa sijainneesta Tattarisuon lähteestä 19. elokuuta 1930 irtileikatun naisen käden. Tapaus aiheutti poliisissa hämmästystä, mutta vaipui unohduksiin, kunnes seuraavana vuonna, 18. syyskuuta 1931 samasta lähteestä löytyi useita käsiä, jalkoja, sormia, hiuksia sekä pää.[1] Tämä aiheutti valtavan kohun tiedotusvälineissä, ja useat eri tahot joutuivat epäilyksen alaisiksi, kuten Harjun ruumishuoneen vahtimestari Johan Saarenheimo[2] sekä Ruusu-Ristin johtaja Pekka Ervast.[3] Noin vuoden kestäneiden hankalien tutkimusten jälkeen selvisi, että teon takana oli pieni mustaa magiaa harjoittanut ryhmä, joka oli hankkinut ruumiinosat Malmin hautausmaalta avoimeksi jätetyistä niin sanotuista linjahaudoista ja käytti niitä rituaaleihinsa Tattarisuon lähteellä ja sen välittömässä läheisyydessä.

Tattarisuon lähdettä tutkitaan syyskuussa 1931.

Tutkinnan aikana muun muassa eräs pieni Sörnäisissä sijainnut sylttytehdas joutui epäillyksi ja Ajan Sana -lehti julkaisi siitä uutisen otsikolla ”Tattarisuon arvoitus selviää – jäljet johtavat sylttytehtaaseen”. Sylttytehtaalla ei tosiasiassa ollut mitään osuutta asiaan, ja lehti sai sakkoja uutisoinnistaan. Sanonta ”jäljet johtavat sylttytehtaaseen” jäi kuitenkin elämään.[4]

Myös Suomen vapaamuurarit, Oddfellows ja Ruusu-Risti-järjestö[5] joutuivat epäillyiksi, koska heidän uskottiin käyttäneen ruumiinosia rituaaleissaan. Näitä syytöksiä esitti erityisesti everstiluutnantti ja suojeluskunta-aktivisti Paavo Susitaival. Vaikka nämä tahot osoittautuivat lopulta syyttömiksi, asiasta syntynyt kohu johti siihen, että vapaamuurarit suljettiin Upseeriliiton ulkopuolelle.[6]

Ruumiidensilpomisen takana olivat päätekijöinä Hämeentie 72:ssa Helsingissä asuneet noita-Kalliona tunnettu ajomies Vilho Kallio, satamatyömies Ville Edv. Saari ja Johan Ilmari Hedman, lisäksi juttuun oli sekaantunut pari naista. Päätekijät olivat leikanneet ruumiinosat veitsellä öisin sähkölampun valossa Malmin hautausmaan linjahaudoista ja vieneet ne sitten säilöön joko Tattarinsuon lähteeseen tai Malmin hautausmaalla sijainneeseen kätköpaikkaan. Heidän tarkoituksenaan oli päästä ruumiinosien avulla yhteyteen henkimaailman kanssa ja saada sieltä tietoja ja voimia sairauksien parantamiseen, varastetun omaisuuden takaisinsaamiseen ja muihin vastaaviin tarkoituksiin. Muun muassa heidän oli tarkoitus hankkia tällä tavoin Hedmanin äidille menestystä siinä oikeusjutussa, jonka tämä oli nostanut saadakseen poikansa julistettua edesmenneen tohtori Walter Parviaisen aviottomaksi lapseksi ja sitten päästä osalliseksi Parviaisen jälkeensä jättämästä 20 miljoonan markan omaisuudesta. Noita-Kallio oli jo usean vuoden ajan harjoittanut sairaiden parantamista ja hän oli käyttänyt siinä Tattarisuon lähteen vettä, jonka hän uskoi saaneen parantavan voiman lähteessä säilytetyistä ruumiinosista.[7]

Silpomisten suorittamisesta saivat tekijät määräykset ompelijatar Ida Videnin näkyjen perusteella. Viden oli lukenut seinästä salaperäisiä kirjaimia ja lauseita, joissa kerrottiin miten silpominen oli tehtävä. Viden ja noita-Kallio kävivät myös rukoilemassa Malmin hautausmaalla Mustan raamatun antamien ohjeiden mukaan. He olivat jo 10 vuotta aikaisemmin käyneet Lapinlahden hautausmaalla rukoilemassa saadakseen selville erään rahojen katoamistapauksen.[8]

Jutun päätekijät tuomittiin Helsingin pitäjän kihlakunnanoikeudessa syyskuussa 1932 vankeusrangaistuksiin ruumiinsilpomisista eivätkä tuomiot muuttuneet ylemmissä oikeusasteissa. Noita-Kallioksi kutsuttu työmies Wilhelm Kallio sai 2 vuoden 4 kuukauden pituisen vankeustuomion, työmies V. E. Saari 3 vuoden vankeustuomion ja nahkurin vaimo Ida Maria Widen 3 vuoden tuomion yllytyksestä ruumiinsilpomiseen ja väärästä ilmiannosta. [9]

Jännityskirjailija Aarne Haapakosken esikoisteos Mustalais-suon arvoitus (1931) ja Aki Ollikaisen romaani Musta satu (2015)[10] perustuvat Tattarisuon tapaukseen. Kansantieteilijä Vilho Rikkonen julkaisi vuonna 1931 Tattarisuon tapaukseen liittyen tutkielman "Vainajainpalvontataikoja tunnettujen kauhutapausten johdosta".[11]

LähteetMuokkaa

  1. Perttu Häkkinen & Vesa Iitti: Valonkantajat, Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä, s. 51-52. Like kustannus Oy, 2015. ISBN 978-952-01-1158-8.
  2. Häkkinen & Iitti, 2015, s. 55.
  3. Häkkinen & Iitti, 2015, s. 59.
  4. Virkkunen, Sakari (toim.): Suomen kielen sanakirjat 2: Suomalainen fraasisanakirja, s. 104. 3. uud. p. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06223-9.
  5. Häkkinen & Iitti, 2015, s. 58.
  6. Katsaus vapaamuurareiden historiaan
  7. Tattarinsuon arvoitus selvitetty, Helsingin Sanomat, 13.08.1932, nro 217, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  8. Silpominen pantiin toimeen näkymättömissä kirjoituksissa annettujen määräysten mukaan, Helsingin Sanomat, 14.08.1932, nro 218, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  9. Tattarisuon juttu pois päiväjärjestyksestä. Noita-Kallion y.m. tuomiot vahvistettu, Laatokka, 13.10.1934, nro 120, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  10. Majander, Antti: Tällainen on kevään kirjatapaus: Suvun miesten kohtalo kiertyy ruumiinpalasilla täytettyyn lähteeseen Helsingin Sanomat. 7.5.2015. Arkistoitu 14.5.2015. Viitattu 5.6.2015.
  11. Häkkinen & Iitti, 2015, s. 54.

Aiheesta muuallaMuokkaa