Tasaviritys

Tasaviritys on soitinten viritysjärjestelmä, jossa oktaavi jaetaan tasaisesti joukkoon sävelaskelia niin että jokainen sävelten väli on yhtä suuri. Välien yhtäsuuruus tarkoittaa, että jokainen kahden peräkkäisen sävelen taajuuksien suhde on vakio. Puhuttaessa tasavireisyydestä tarkoitetaan yleensä, että oktaavi on jaettu 12 osaan (¹/₁₂ oktaavia on puolisävelaskel). Tämä merkitsee, että puoliaskelen päässä toisistaan olevien sävelten taajuuksien suhde on ${\sqrt[{12}]{2}}$ ≈ 1,05946, jolloin esimerkiksi kvintin (seitsemän puoliaskelen) päässä toisistaan olevien sävelten taajuuksien suhde on ${\sqrt[{12}]{2^{7}}}$ ≈ 1,49831. Tämä siis poikkeaa jonkin verran puhtaasta kvintistä, jossa suhde on ³/₂ eli 1,5.

Tasaviritys on länsimaisessa musiikissa yleisin viritysjärjestelmä. Kaikki soittimet, joiden sävelten korkeutta ei voida soittaessa portaattomasti muuttaa, viritetään yleensä tasavireisiksi. Tällaisia instrumentteja ovat muiden muassa piano ja kitara.

Tasaviritys keksittiin Kiinassa 300-luvulla, mutta otettiin länsimaissa laajalti käyttöön vasta 1700-luvulla. Tasavirityksen hyviä puolia on se, että kaikki sävellajit kuulostavat samankaltaisilta ja musiikki voidaan transponoida sellaisenaan mihin tahansa sävelkorkeuteen. Tasavirityksen huonoja puolia taas on, ettei mikään intervalli, oktaaveja lukuun ottamatta, ole puhdas. Länsimaisen ihmisen sävelkorva on kuitenkin yleensä tottunut tähän epäpuhtauteen. Lisäksi enharmoniset sävelet, kuten fis ja ges, soivat samankorkuisina, vaikka puhtaasti viritettyinä niiden välillä olisi pieni korkeusero. Sävellajien samankaltaisuuden takia myös eri sävellajien ominaisluonteet hämärtyvät ja siten osa musiikin monimuotoisuudesta katoaa.