Avaa päävalikko

Tarjei Vesaas

norjalainen kirjailija modernismin kaudelta
Tarjei Vesaas, 1967.

Tarjei Vesaas (20. elokuuta 1897 Vinje, Telemark15. maaliskuuta 1970 Oslo)[1] oli uusnorjaksi kirjoittanut norjalainen kirjailija, jonka tuotanto kattoi monia kirjallisuuden lajeja.[2] Häntä pidetään yhtenä Norjan johtavista modernisteista ja hän sai ruotsalais-norjalaisen Dobloug-palkinnon vuonna 1957.

Vuonna 1954 julkaistu Vesaasin romaani Kevätyö aloitti Vesaasin realistisen kauden, vaikkakin hänen koko tuotannossaan on vahva unenomainen tunnelma. Kevätyö kertoo yhdestä valoisasta yöstä, jolloin 14-vuotias Hallstein-poika on jäänyt kotiin kahdestaan isosiskonsa kanssa. Vanhemmat ovat poissa ja nuoret nauttivat vapaudestaan. Yön mittaan he pohtivat nuoruuden ja olemassaolon kysymyksiä.[3] Romaani Jäälinna palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla 1964. Sen päähenkilöinä on kaksi 11-vuotiasta tyttöä, ulospäin suuntautunut Siss ja sulkeutunut Unn, joka vihjaa Sissille kantavansa synkkää salaisuutta. Alueella on vesiputouksen ympärille syntynyt jäälinna, jonne Unn eksyy ja kuolee. Asia jää painamaan Sissin mieltä ja selvittääkseen sitä hänkin joutuu kääntymään sisäänpäin, omaan jäälinnaansa.[2]

Suomennettuja teoksiaMuokkaa

  • Kevätyö (Vårnatt, 1954), suom. Katri Ingman-Palola. Porvoo : WSOY, 1954.
  • Lehtokurppa (Fuglane, 1957), suom. Katri Ingman-Palola. Porvoo : WSOY, 1957.
  • Palo (Brannen,1961), suom. Katri Ingman-Palola. Porvoo : WSOY, 1962.
  • Jäälinna (Is-slottet, 1963), suom. Katri Ingman-Palola. Porvoo : WSOY, 1964.

LähteetMuokkaa

  1. Tarjei Vesaas Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
  2. a b Tarjei Vesaas. Pohjoismaiden neuvosto. Viitattu 15.2.2015.
  3. Tarjei Vesaas. Petri Liukkonen & Ari Pesonen. Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008. Viitattu 15.2.2015. (englanniksi)