Tappaja-Glumrin saaga

Tappaja-Glúmrin saaga (isl. Víga-Glúms saga) on keskiaikainen islantilainen saaga, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se luetaan niin kutsuttuihin islantilaissaagoihin. Tappaja-Glúmrin saaga kertoo islantilaisesta päälliköstä Glúmr Eyjólfssonista, jonka katsotaan eläneen 900-luvulla ja joka saagassa surmaa useita miehiä, onnistuen useimmiten kuitenkin välttämään rangaistuksen teoistaan. Saagan tapahtumat ajoittuvat 900-luvun puoliväliin ja loppuun, ja ne sijoittuvat pääosin Pohjois-Islantiin Eyjafjörður-vuonon alueelle.[1] Tappaja-Glúmrin saaga on ilmestynyt suomeksi Antti Tuurin kääntämänä teoksessa Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja (Helsinki: Otava 2006)

Saagan juoniMuokkaa

Saagan alussa kerrotaan ensin Glúmrin isästä Eyjólfrista, joka lähtee Norjasta Islantiin, ja sitten Glúmrista, joka ei lapsuudessaan vielä osoita olevansa merkittävä miehenalku. Glúmr lähtee 15-vuotiaana äidinpuoleisen isoisänsä Vigfússin luokse Norjaan ja surmaa siellä berserkin. Glúmr saa isoisältään lahjana viitan, miekan ja keihään. Isoisä kehottaa Glúmria olemaan luopumasta näistä esineistä, sillä silloin Glúmrin kunnia ei kärsisi. Muussa tapauksessa näin kävisi.

Myöhemmin Glúmr palaa Islantiin, missä hänestä aseen- ja voimankäyttötaitonsa sekä laintuntemuksensa ansiosta tulee alueen merkittävin mies usean vuosikymmenen ajaksi. Useiden tappojensa vuoksi Glúmr saa myös lisänimen Tappaja-Glúmr. Glúmr kuitenkin lopulta luopuu isoisänsä Vigfússin antamista esineistä, minkä seurauksena hänen onnensa kääntyy. Lopulta Glúmrin viholliset saavat yliotteen, ja Glúmr joutuu väistymään. Ennen kuolemaansa Glúmr kuitenkin vielä kääntyy kristityksi.

Ajoitus ja käsikirjoituksetMuokkaa

Tappaja-Glúmrin saaga on kirjoitettu 1200-luvun puolivälissä, joidenkin näkemysten mukaan jopa vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Saaga on säilynyt kokonaisuudessaan Möðruvallabók-käsikirjoituksessa, mutta kyseistä versiota pidetään lyhennelmänä. Kahden noin vuodelta 1400 peräisin olevan Pseudo-Vatnshyrna -käsikirjoituksesta säilyneen fragmentin (AM 445c I 4to, AM 564a 4to) katsotaan edustavan alkuperäisempää versiota saagasta. Näissä fragmenteissa säilynyt saagan osa on niiltä osin Möðruvallabókin tekstiversiota laajempi.[2]

Saagan syntykonteksti, lähteet ja vaikutteetMuokkaa

Tappaja-Glúmrin saagan taustalla on vaikuttanut paikallinen suullinen kertomusperinne, joka on säilyttänyt esimerkiksi saagassa Víga-Glúmrin nimiin luettua skaldirunoutta. Saagan lähteenä on kuitenkin ollut myös kirjoitettuja lähteitä, kuten esimerkiksi annaaleja ja sukupuuluetteloita.[3] Saagan anonyymiksi jäänyt kirjoittaja on mahdollisesti asunut Eyjafjörðurin alueella Pohjois-Islannissa, lähellä Munkaþverán tilaa. Kyseinen tila oli saagassa kuvatun Víga-Glúmrin kotitila, jossa 1100-luvun puolivälistä alkaen sijaitsi benediktiiniläisluostari. Saagan kirjoittajalla on mahdollisesti ollut jonkinlainen yhteys Munkaþverán luostariin, jonka läheisyydessä asui myös esimerkiksi islantilaisen poliitikon ja historioitsijan Snorri Sturlusonin veli Sighvatr Sturluson.[4]

Tappaja-Glúmrin saagan ja edellä mainitun Snorri Sturlusonin nimiin luetun Egillin, Kalju-Grímrinpojan saagan juonenkuluissa on havaittu yhteyksiä. Egillin tavoin Glúmr on paitsi taidokas skaldirunoilija, myös omalla alueellaan hallitseva hahmo, joka kuolee vasta kypsällä iällä mutta vanhuuden heikentämänä ja sokeana. Egillin saagaa, joka on oletettavasti kirjoitettu 1220-luvun alussa, pidetään näistä kahdesta saagasta vanhempana.[5]

Víga-Glúmr EyjólfssonMuokkaa

Tappaja-Glúmrin saagan päähahmo Glúmr ja hänen esi-isänsä sekä Glúmrin suvun muita jäseniä mainitaan myös Islannin asuttajista kertovassa Landnámabókissa. Snorri Sturlusonin Proosa-Eddan osio Skáldskaparmál sisältää Glúmrin nimiin luettua runoutta. Lisäksi saagassa kuvattuja tapahtumia mainitaan myös annaaleissa.[6]

Glúmr tunnetaan nimikkosaagansa lisäksi myös parista muusta islantilaissaagoista. Hänet mainitaan lyhyesti esimerkiksi Valla-Ljóts sagassa.[7] Reykdæla saga ja Tappaja-Glúmrin saaga taas sisältävät kumpikin luvun, jossa kerrotaan Skúta-nimisen miehen yrityksestä surmata Glúmr. Kyseinen tarina, Skútu þáttr, on mahdollisesti ollut alkujaan itsenäinen teksti, joka on myöhemmin liitetty ensin osaksi Tappaja-Glúmrin saagaa, mistä se on sittemmin lainattu myös Reykdæla sagaan.[8]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Jónas Kristjánsson. 1988. Eddas and Sagas. Iceland’s Medieval Literature. Käänt. Peter Foote. Reykjavík: Hið íslenska bókmenntafélag.
  • McKinnell, John. 1993b. Víga-Glúmr Eyjólfsson. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 690–691.
  • McKinnell, John. 1993a. Víga-Glúms saga. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 691–692.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.

ViitteetMuokkaa

  1. Simek & Hermann Pálsson 2007, 418.
  2. Jónas Kristjánsson 1988, 239; McKinnell 1993a, 691; Simek & Hermann Pálsson 2007, 419. Ks. AM 445c I 4to ja AM 564a 4to Handrit.is -sivustolla.
  3. McKinnell 1993a, 691.
  4. McKinnell 1993a, 691; Simek & Hermann Pálsson 2007, 419.
  5. Jónas Kristjánsson 1988, 239; McKinnell 1993a, 691; Simek & Hermann Pálsson 2007, 418–419.
  6. McKinnell 1993b, 691.
  7. Valla-Ljóts saga, luku 1; Simek & Hermann Pálsson 2007, 419.
  8. Jónas Kristjánsson 1988, 244; Simek & Hermann Pálsson 2007, 419.

Käännökset ja editiotMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa