Talpiotin hauta on Talpiotista, Jerusalemin läheltä Israelista vuonna 1980 löydetty hauta. Hauta sisälsi löytöhetkellä kymmenen luuarkkua, joista yksi on myöhemmin kadonnut.

Betonilaatalla sinetöity Talpiotin hauta.

Talpiotin hauta tuli laajempaan julkisuuteen helmikuussa 2007, kun James Cameronin ja Simcha Jacobovicin tuottama dokumenttiohjelma Jeesuksen kadonnut hauta ja Jacobovicin kirjoittama kirja The Jesus Family Tomb esittivät teorian, jonka mukaan hauta olisi ollut Jeesuksen ja eräiden toisten häneen liittyvien Uudessa testamentissa mainittujen henkilöiden hautapaikka. Tämän teorian ovat torjuneet sekä monet arkeologit, kielitieteilijät, teologit että raamatuntutkijat.[1][2][3]

Löytö

muokkaa

Haudan löysivät vuonna 1980 alueelle asuntoja rakentamassa olleet rakennusmiehet. Israelin muinaismuistovirasto suoritti paikalla tutkimuksen, jota johti arkeologi Amos Kloner. Arkeologeille annettiin kolme päivää aikaa suorittaa kaivauksia ja dokumentoida hauta.[4] Haudan todettiin olevan Jerusalemin toisen temppelin ajalta vuosien 538 eaa. ja 70 jaa. väliltä. Alueelle tyypillisesti hauta kuului keski- tai yläluokkaiselle juutalaiselle perheelle. Samalta alueelta on löydetty noin 900 samanlaista hautaa.[5]

Hautaan on ilmeisesti haudattu ihmisiä neljässä sukupolvessa. Yhteensä haudattuja on ollut noin 35.[6] Haudan sisältä löydettiin kolme pääkalloa.[4] ja kymmenen luuarkkua, joihin kuuteen[7] oli kirjoitettu nimiä. Löydön jälkeen luuarkuissa olleet luut haudattiin merkitsemättömiin hautoihin ortodoksijuutalaisten käytäntöjen mukaisesti.[8]

Mediassa

muokkaa

BBC esitti Talpiotin haudasta dokumentin ensimmäisenä vuonna 1996 osana makasiiniohjelmaansa Heart of the Matter.[4] Tuolloin hautaa ensimmäisenä tutkinut arkeologi Amos Kloner sanoi, etteivät väitteet haudan yhteyksistä Jeesukseen olleet arkeologisesti kestäviä.[9]

Hautaa esiteltiin Today Showssa 26. helmikuuta 2007. Ohjelman mukaan luuarkut oli lähetetty New Yorkiin.

Jeesuksen kadonnut hauta

muokkaa
Pääartikkeli: Jeesuksen kadonnut hauta

James Cameron ja Simcha Jacobovici tuottivat dokumenttiohjelman Jeesuksen kadonnut hauta (The Lost Tomb of Jesus), joka esitettiin Discovery-kanavalla 4. maaliskuuta 2007. Jacobovici ja Charles R. Pellegrino kirjoittivat aiheesta myös kirjan nimeltä The Jesus Family Tomb.

Jacobovici väittää arkeologien, historioitsijoiden, tilastotieteilijöiden, DNA-tutkijoiden, oikeuslääketieteilijöiden, robttikamerateknikkojen ja epigrafien apuun nojautuen, että hauta olisi sisältänyt Jeesuksen, Jeesuksen äidin Marian ja Magdalan Marian luut yhdessä heidän muutamien muiden sukulaistensa kanssa. James H. Charlesworth Princetonin teologisesta seminaarista avusti Jacobovicia ja sanoi, että "voitaisiin esittää hyvä väite, että kyseessä olisi Jeesuksen suku".[10] Myöhemmin hän on kuitenkin useiden muiden arkeologian ja eksegetiikan asiantuntijoiden tavoin torjunut dokumentissa esitetyt johtopäätökset, ja sanonut, että jatkotutkimukset kuuluvat tieteellisille foorumeille.[11]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa