Talbot hound on sukupuuttoon kuollut englantilainen koirarotu.

Talbot hound
Avaintiedot
Alkuperämaa  Yhdistynyt kuningaskunta
Määrä kuollut sukupuuttoon
Rodun syntyaika 1000-luku
Alkuperäinen käyttö hirvenmetsästys
Muita nimityksiä Norman Hound[1]
FCI-luokitus ei FCI-rotu
Ulkonäkö
Väritys valkoinen

Ulkomuoto

muokkaa

Talbot hound oli kookas metsästyskoira, jolla oli voimakkaat leuat ja pitkät riippuvat korvat. Se muistutti vihikoiraa - sillä erotuksella, että oli väriltään valkoinen. Eräs asiantuntija on jopa kuvannut sitä "valkoiseksi kuin Alppien lumi".[1]

Luonne ja käyttäytyminen

muokkaa

Rodulla oli tarkka hajuaisti ja sen huhuttiin sen pystyvän metsästämään valkoisen uroshirven keskellä talvea, mutta mitään virallisia mainintoja tästä ei ole.lähde?

Alkuperä

muokkaa

Talbot hound polveutui hubertuksenajokoirasta ja oli läheistä sukua vihikoiralle.[1] Toisen teorian mukaan sen kantarotu olisi ollut pienikokoinen keskiaikainen rotu nimeltä langehren.[2] Talbotin perhe, joka saapui 1000-luvulla normannien mukana Englantiin, toi maahan rodun esi-isät – jotka olivat mitä luultavimmin normandianajokoiria. Niistä tuli uudessa kotimaassaan pian arvostettuja hirvi- ja jälkikoiria. Vähitellen tummia ja valkoisia yksilöitä alettiin kasvattaa erillään toisistaan, mikä johti kahteen erilliseen jalostuslinjaan: vihikoiriin ja talbot houndeihin. Talbot hound mainitaan englantilaisessa kirjallisuudessa 1300-luvulta 1700-luvulle asti. Ketun metsästyksen kasvettua hirven metsästystä suositummaksi rotu kuoli sukupuuttoon.[1]

Vähintään seitsemän englantilaissuvun kypäränkoristeessa ja useiden saksalaissukujen koristesymboleissa on kuvituksena talbot hound.[1] Nimitystä talbot käytetään vaakunaopissa viittauksena hyväkäytöksisestä metsästyskoirasta. Sudburyn markkinakaupungilla Suffolkissa Itä-Englannissa on vaakunassaan sekä myös erään koulun ja monien urheiluseurojen tunnuksissa kuvattuna talbot hound. Koira on aina hahmoteltu kieli ulkona.lähde? Jopa perinteisiä pubeja, joista viisi sijaitsee Lontoossa, on nimetty rodun mukaan.[1]

Talbot tan

muokkaa

David Hancock mainitsee vanhan rodun nimeltä Talbot Tan hound, jollaisia hänen mukaansa syntyy vielä nykypäivänäkin. Ne eivät kuitenkaan ole valkoisia, vaan punaruskeita.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 66-67. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
  2. Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 705. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
  3. Hancock, David. Hounds - Hunting by Scent, s. 41. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2014. ISBN 978-1-84797-601-7.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Talbot (dog)