Talampisilliini
kemiallinen yhdiste
| |
Talampisilliini
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| (3-okso-1H-2-bentsofuran-1-yyli)-(2S,5R,6R)-6-[[(2R)-2-amino-2-fenyyliasetyyli]amino]-3,3-dimetyyli-7-okso-4-tia-1-atsabisyklo[3.2.0]heptaani-2-karboksylaatti | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | J01 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C24H23N3O6S |
| Moolimassa | 481,524 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | 50–80 %[1] |
| Metabolia | Suolistossa |
| Puoliintumisaika | ? |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | oraalinen |
Talampisilliini (C24H23SN3O6) on penisilliineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Sitä käytetään lääketieteessä antibioottina.
Ominaisuudet ja käyttö muokkaa
Talampisilliini on aihiolääke, jonka suoliston esteraasientsyymit hydrolysoivat varsinaiseksi vaikuttavaksi aineeksi ampisilliiniksi. Ampisilliini estää bakteerien soluseinän synteesiä. Talampisilliinin etuna on parempi imeytyminen ja siten parempi biosaatavuus. Lääkeaineen käyttökohteet ja haittavaikutukset ovat ampisilliinin kanssa samoja, mutta ripulia voi esiintyä harvemmin.[2][3][4][5][6]
Lähteet muokkaa
- ↑ Jones K.H.: Bioavailability of talampicillin. British Medical Journal, 1977, s. 232–233. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.5.2020. (englanniksi)
- ↑ R. J. Ponsford: Penicillins and Others, β‐Lactams, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. (englanniksi)
- ↑ M. Lindsay Grayson (päätoim.): Kucers' The Use of Antibiotics, s. 101. CRC Press, 2017. ISBN 9781498747967. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.5.2020). (englanniksi)
- ↑ Roger G. Finch, David Greenwood, Richard J. Whitley, S. Ragnar Norrby: Antibiotic and Chemotherapy, s. 218. Elsevier, 2010. ISBN 978-0-7020-4765-7. (englanniksi)
- ↑ David G. Watson: Pharmaceutical Chemistry, s. 455. Elsevier, 2011. ISBN 978-0-443-07233-8. (englanniksi)
- ↑ D. C. Shanson: Microbiology in Clinical Practice, s. 86. Butterworth-Heinemann, 1988. ISBN 0-7236-1847-X. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.5.2020). (englanniksi)