Taipale (Käkisalmen piiri)

Taipale (ven. Соловьёво, Solovjovo) on maaseututaajama Karjalankannaksella Leningradin alueen Käkisalmen piirin Sakkolan eli Gromovon maalaiskunnassa. Suomeen kuuluessaan se oli silloiseen Metsäpirtin kuntaan kuulunut kylä. Taipale sijaitsee Suvannon ja Laatokan välisellä kannaksella Taipaleenjoen suulla, joen pohjoisrannalla. Vuoksen päävirtaus purkautuu nykyisin Taipaleenjoen kautta Laatokkaan.

Taipale oli itäisin asema nk. Mannerheim-linjalla (1940–1944).

Historia muokkaa

Taipale on ollut tärkeä kauppapaikka jo keskiajalta lähtien. Taipaleen kukoistusaika sijoittuu 1600-luvulle, jolloin se sai kaupunkioikeudet 1618. Taipale menetti kaupunkioikeudet jo 1646 rospuuttosodan temmellyksessä. Nykyisin tuolloinen kaupunkialue on peltomaata, josta on löydetty joitakin rakennusjätteitä tai ruukkukeramiikkaa.

Taipale oli osana Mannerheim-linjaa talvisodassa vuonna 1940. Siellä käytiin rajuja taisteluja sodan loppuun asti. Taipale oli suomalaisten hallinnassa aselepoon asti.

Taipale sai nykyisen venäläisen nimensä Solovjovo vuonna 1948.