Telewizja Polska

(Ohjattu sivulta TVP)

Telewizja Polska S. A. (TVP; Puolan televisio) on Puolan kansallinen ja kaupallinen yleisradioyhtiö. Se on julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava yhtiö, jonka toimintaa säätelee laki.

Telewizja Polska (TVP)
Telewizja Polska 2022.svg
Perustettu 1952
Toiminta-alue Puola
Toimiala viestintä
Kotisivu www.tvp.pl

HistoriaMuokkaa

Vuonna 1935 Państwowy Instytut Telekomunikacji eli PIT alkoi työskennellä Puolan radion kanssa yhteistyössä oman televisioyhtiön perustamiseksi. Toinen maailmansota tuhosi hankkeen kokonaan. Työt aloitti PIT uudestaan vuonna 1947.

Yhtiö aloitti säännölliset televisiolähetykset 25. lokakuuta 1952. Vuonna 1960 yhtiön nimeksi tuli Polskie Radio i Telewizja. Vuonna 1971 TVP aloitti värilliset televisiolähetykset. Nimi muuttui TVP:ksi vuonna 1992.

Yhtiön toimintaa säätelevää lakia muutettiin vuoden 2016 alussa siten, että yhtiön johdon nimittää hallitus. Sen jälkeen johto vaihdettiin ja toimittajia irtisanottiin. Hallitusvastuussa oleva Laki ja oikeus -puolue nimitti johtoon sille mieluisat henkilöt. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan Puolan lehdistönvapaus on pudonnut sijalta 18 sijalle 47.[1][2]

TelevisiokanavatMuokkaa

 
TVP:n rakennus Varsovassa

LähteetMuokkaa

  1. Ahti Kaario ja Dan Ekholm: Puolan hallitus syyttää EU:ta painostuksesta Yle.fi, uutiset. 13.1.2016. Viitattu 8.11.2016.
  2. Suvi Turtiainen: Puoluejohtajan haastattelu toi potkut. Helsingin Sanomat, 8.11.2016, s. A 22–23. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.11.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.