Luettelo televisiosarjan Tähtiportti sivuhahmoista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tähtiportti on tieteiselokuva ja sitä seurannut televisiosarja.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tau'rit muokkaa

Malcolm Barrett muokkaa

Agentti Barrett (Peter Flemming) toimii NID-järjestössä, jonka rikollispuoli on koettanut kaikin keinoin estää SGC:n toiminnan. Barrett ei kuitenkaan kuulu NID:n rikollisjärjestöön vaan on SGC:n puolella ja on auttanut sen henkilökuntaa useaan otteeseen. Hän on osoittanut jonkin verran kiinnostusta Samantha Carteria kohtaan.

Jacob Carter muokkaa

Jacob Carter (Carmen Argenziano) oli Samantha Carterin isä. Hän oli entinen armeijan kenraalimajuri, joka sairastui syöpään ja oli kuolemaisillaan. Sam kuitenkin pelasti hänet ehdottamalla, että hän liittyisi tok'riin. Jacob jakoi ruumiinsa korkea-arvoisen tok'ra Selmakin kanssa ja oli tärkeä apu Maan ihmisille ja osa tok'rien vastarintaliikettä Selmakin kuolemaan saakka. Kun Selmak kuoli, Jacobin ruumis ei kestänyt ja myös Jacob kuoli.

Paul Davis muokkaa

Majuri Paul Davis (Colin Cunningham) työskentelee Pentagonissa ja saapuu auttamaan SGC:tä, kun näillä on suurempia ongelmia suhteissa muihin maailmoihin tai vaikeita poliittisia ristiriitoja omalla kotiplaneetallaan.

Janet Fraser muokkaa

Tohtori Janet Fraser (Teryl Rothery) oli SGC:n lääkäri. Hän adoptoi Cassandra-nimisen, vieraalta planeetalta tulleen tytön ja oli Samantha Carterin hyvä ystävä. Hän hoiti potilaitaan intohimolla ja matkusti toisinaan tähtiportin kautta toisille planeetoillekin ennen kuolemaansa taistelutilanteessa.

Walter Harriman muokkaa

Ylivääpeli (master sergeant) Harriman (Gary Jones) on SGC:n teknikko, jonka tehtävänä on avata ja sulkea tähtiportti sekä avustaa muissa tehtävissä tarpeen vaatiessa. 6. tuotantokaudella Harriman johti Prometheusta taistelussa Anubiksen laivuetta vastaan.

Charles Kawalsky muokkaa

Majuri Charles Kawalsky (Jay Acovone) oli Tähtiportti-elokuvassa mukana ensimmäisessä ryhmässä, joka matkusti tähtiportin läpi. Hän oli Jack O'Neillin hyvä ystävä. Kawalsky oli mukana myös sarjassa, mutta jo sen alkupuolella häneen tunkeutui goa'uld, jota ei pystytty onnistuneesti poistamaan, ja hän kuoli.

Robert Kinsey muokkaa

Senaattori, myöhemmin varapresidentti Robert Kinsey (Ronny Cox) oli juonitteleva poliitikko, jonka tavoitteena oli saada Tähtiportti-ohjelma omiin käsiinsä. Hän yritti moneen otteeseen savustaa SGC:n henkilökuntaa ulos ohjelmasta ja koetti saada NID-järjestölle valtiudet tähtiportin hallintaan. Hän pyrki tähän myös keinoin, jotka eivät kestäneet päivänvaloa. Kinsey olisi halunnut Yhdysvaltain presidentiksi, mutta SGC:n onneksi Henry Hayes peittosi hänet vaalikamppailussa. Kinsey kuoli goa'uldin tunkeuduttua häneen.

Carolyn Lam muokkaa

Tohtori Carolyn Lam (Lexa Doig) on SGC:n vastaava lääkäri (tuotantokaudelta 9 alkaen). Hän on kenraali Hank Landryn tytär. Carolynin ja hänen isänsä välit ovat kireät. Hän suostui työskentelemään SGC:ssä ennen kuin tiesi isänsä johtavan laitosta.

Catherine Langford muokkaa

Catherine Langford (Elizabeth Hoffman) oli Maan tähtiportin alun perin löytäneen tiedemiehen tytär. Hän esitteli Tähtiportti-ohjelman Daniel Jacksonille, ja hänellä oli hallussaan medaljonki, jonka avulla Daniel sai selville tähtiportin toimintaperiaatteen. Catherine oli innokkaasti mukana Tähtiportti-projektin alkumetreillä ja toimi avustavana asiantuntijana. Koska hän oli myöhemmin jo eläkkeellä, hän ei enää ollut aktiivisesti mukana tähtiporttiin liittyvissä asioissa. Nyttemmin hän on jo kuollut. Catherinen kihlattu Ernest Littlefield (Keene Curtis/Paul McGillion) oli ensimmäinen nykyajan tau'ri, joka käytti tähtiporttia. Hänen tiiminsä onnistui vuonna 1945 aktivoimaan tähtiportin ja Ernest ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Hän jäi yksin jumiin vieraalle planeetalle vuosikymmeniksi, kunnes TP-1 mukanaan Catherine saapui pelastamaan hänet viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Bill Lee muokkaa

Bill Lee (Bill Dow) on SGC:ssä työskentelevä siviilitiedemies ja insinööri. Hän on muun muassa joutunut Daniel Jacksonin kanssa terroristijoukon panttivangiksi Hondurasissa, purkanut goa'uldien räjähtämäisillään olevaa pommia Teal'cin kanssa ja esitellyt tiedekonferenssissa havainnollisesti plasma-asetta. Lee ei ole SGC:n henkilökunnasta kaikkein teräshermoisimmasta päästä ja hänen teknologiset saavutuksensa ovat toisinaan aiheuttaneet enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta ylipäätään hän on ollut hyödyllinen lisä SGC:n teknologiatiimissä.

Harry Maybourne muokkaa

Eversti Maybourne (Tom McBeath) on halveksittu pahanilmanlintu, joka vaikeutti SGC:n toimintaa ja perusti maanalaisen liikkeen, joka kävi maan toisen tähtiportin kautta varastamassa teknologiaa. Kun tämä paljastui, Maybourne tuomittiin maanpetoksesta. Tuomionsa jälkeen hän on auttanut satunnaisesti Jack O'Neilliä tiedoillaan armeijan salaisista operaatioista, ja vaikka hän edelleen työskentelee etupäässä omaksi hyväkseen, hänestä on ollut hyötyä mm. taistelussa goa'uldeja vastaan.

 
Gary Jones eli Walter Harriman

Rodney McKay muokkaa

Rodney McKay (David Hewlett) on tiedemies, joka vieraili SGC:ssä ja liittyi myöhemmin osaksi Atlantis-retkikuntaa. Hän on tietoinen älykkyydestään eikä epäile kehuskella sillä varsinkaan Samantha Carterin lähettyvillä, mikä on aiheuttanut jännitystä heidän välilleen. Ks. lisää.

Pete Shanahan muokkaa

Pete Shanahan (David DeLuise) on Samantha Carterin entinen poikaystävä ja kihlattu, joka on ammatiltaan poliisi. Carter jätti hänet, koska oli epätietoinen tunteistaan häntä kohtaan ja tiesi olevansa kiintynyt Jack O'Neilliin.

Siler muokkaa

Kersantti Siler (Dan Shea) on satunnaisesti esiintyvä teknikko ja korjaaja SGC:ssä. Hänet kutsutaan paikalle, kun kaivataan remonttimiestä.

Elizabeth Weir muokkaa

Elizabeth Weir (Jessica Steen/Torri Higginson) on kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut neuvottelija, joka toimi hetken aikaa SGC:n johdossa George Hammondin ylennyksen jälkeen. Myöhemmin hänestä tehtiin Atlantis-retkikunnan johtaja. Ks. lisää.

Muut ihmisrotuun kuuluvat hahmot muokkaa

Cassandra muokkaa

Cassandra (Katie Stuart) on tyttö, jonka TP-1 löysi Hanka-planeetalta. Koko muu väestö planeetalla oli kuollut, ja TP-1 toi tytön Maahan ihmetellen, miten tämä oli selviytynyt massatuhosta. Cassandrasta paljastui goa'uldien asentama aikapommi, joka oli lähellä tuhota koko SGC:n. Tyttö kuitenkin saatiin pelastettua. Tohtori Janet Fraser adoptoi hänet, ja Samantha Carterilla on myös läheinen suhde häneen.

Kasuf muokkaa

Kasuf (Erick Avari) oli abydoslainen kylänpäällikkö ja Daniel Jacksonin vaimon Sha'ren isä. Hänet tavattiin jo Tähtiportti-elokuvassa. Hän oli ensimmäinen vierasplaneettalainen ihminen, jonka kanssa Maan asukkaat tekivät tuttavuutta.

Linnea muokkaa

SG-1 tutustuu Linneaan planeetan vankilassa ja auttavat häntä pakenemaan, ennen kuin totuus Linneasta paljastuu.. (Bonnie Bartlett) Myöhemmin he törmäävät samaiseen "maailmojen tuhoajaan" tämän menetettyä muistinsa ja nuorennettua kymmeniä vuosia.

Martin Lloyd muokkaa

Martin Lloyd (Willie Garson) pakeni planeettaansa uhkaavaa katastrofia maahan. Samalla aluksella tulleet pakolaiset huumasivat Lloydin saadakseen tämän unohtamaan alkuperäisen kotiplaneettansa. Totuuden selvittyä Lloyd palasi kotilaneetalleen vain todetakseen sen tuhoutuneen. Lloyd käytti tietojaan Tähtiportista luodakseen scifi tv-sarjan Wormhole Extremen. Myöhemmin Lloyd osallistui myös Wormhole Extreme tv-elokuvan tuottamiseen.

Narim muokkaa

Narim (Garwin Sanford) oli tollanilainen, hyväntahtoinen mies, joka ihastui Samantha Carteriin. Hän paljasti tollanilaisten Maata vastaan järjestämän hyökkäysyrityksen ja esti sen toteutumisen. Narim luultavasti kuoli goa'uldien hyökättyä Tollanan planeetalle.

Sha're / Shau'ri muokkaa

Sha're (Vaitiare Bandera) (elokuvassa Shau'ri) oli Kasufin tytär ja Daniel Jacksonin vaimo. Daniel tapasi hänet Maan ihmisten ensimmäisellä tähtiporttimatkalla Abydos-planeetalla ja meni hänen kanssaan väärinkäsityksen vuoksi naimisiin. Hän rakastui Sha'reen ja jäi tämän kanssa Abydokselle muun retkikunnan palatessa takaisin Maahan. Heti sarjan alussa Apophis-goa'uld kidnappasi Sha'ren ja Daniel liittyi TP-1:een löytääkseen hänet. Apophiksen kuningatar Amonet tunkeutui Sha'ren ruumiiseen pakottaen tämän goa'uldiksi. Daniel yritti loppuun saakka pelastaa Sha'ren, mutta lopulta Teal'cin oli tapettava Sha're/Amonet tämän yrittäessä murhata Danielin.


Skaara muokkaa

Skaara (Alexis Cruz) on Abydokselta kotoisin oleva Kasufin poika ja Sha'ren veli. Apophis kidnappasi myös hänet, ja Apophiksen poika Klorel tunkeutui Skaaran ruumiiseen. Kenraali Jack O'Neill piti paljon Skaarasta ja pyrki pelastamaan tämän goa'uldeilta. Toisin kuin Sha're, Skaara onnistuttiinkin pelastamaan ja Klorel karkotettiin hänen ruumiistaan. Goa'uld Anubis hyökkäsi myöhemmin Abydokselle ja tuhosi planeetan, mutta muinaiset nostivat Skaaran ja muut abydonialaiset korkeammalle elämisen tasolle.

Jaffat muokkaa

Bra’tac muokkaa

Bra’tac (Tony Amendola) on Chulak-planeetalla asuva suuri jaffamestari, joka koulutti Teal’cin ja auttoi tätä uskomaan, että goa'uldit ovat epäjumalia. Hänellä on ollut ja on edelleen tärkeä asema jaffojen vastarinnassa, ja hän on auttanut TP-1:tä monet kerrat.

Drey'auc muokkaa

Drey'auc (Salli Richardson) oli Teal'cin vaimo ja Rya'cin äiti. Hän kuoli, koska ei halunnut ottaa ruumiiseensa uutta goa'uldia edellisen tultua täysi-ikäiseksi.

Gerak muokkaa

Gerak (Louis Gossett Jr.) oli Vapaan Jaffavaltion ensimmäinen johtaja. Hän oli konservatiivi ja Teal'cin poliittinen vastustaja. Gerak oli epäluuloinen tau'reja kohtaan eikä halunnut olla näiden kanssa tekemisissä. Myöhemmin Gerakista tehtiin orien saarnaaja, mutta lopulta hän ymmärsi orien petollisuuden. Hän auttoi pelastamaan Maan orien lähettämältä rutolta, minkä vuoksi orit tappoivat hänet.

Ishta muokkaa

Ishta (Jolene Blalock) on goa'uld Molocin planeetan jaffakapinallisten johtaja ja Teal'cin rakastettu. Moloc oli määrännyt kaikki naispuoliset jaffat tapettavaksi heti näiden synnyttyä, ja Ishta muiden naiskapinallisten kanssa kuljetti tyttölapsia salaa toiselle planeetalle turvaan. Hän toimi myös johtohahmona yleisessä Molocia vastaan kohdistetussa jaffakapinassa. Moloc saatiin surmattua, mutta Baal otti vallan planeetalla. Ishta jatkaa jaffavastarintaliikkeessä.

Rak'nor muokkaa

Rak'nor (Obi Ndefo) on jaffajohtaja. Hänen isänsä Del'nor tiesi etteivät goa'uldit olleet jumalia. Del'nor halusi vapauttaa poikansa sorrosta polttamalla tämän otsan tatuoinnin. Isän kuoltua jaffojen vapuden puolesta, Rak'nor lakkasi uskomasta isänsä asiaan ja omistautui Heru'urin palvelemiselle. Rak'nor soluttautui kapinoivien jaffojen joukkoon ja onnistui siten vangitsemaan Teal'cin. Teal'c onnistui kuitenkin käännyttämään Rak'norin Heru'uria ja goa'uldeja vastaan. Siitä lähtien Rak'nor on johtanut jaffakapinallisia.

Ry'ac muokkaa

Rya'c (Neil Denis) on Teal'cin poika.

Sho'nac muokkaa

Sho'nac (Musetta Vander) oli jaffapapitar ja Teal'cin rakastajatar, joka oppi kommunikoimaan symbioottinsa kanssa, mutta jota symbiootti Tanith lopulta huijasi murhaten Sho'nacin ihmisruumiiseen päästyään.

Goa'uldit muokkaa

Anubis muokkaa

Anubis oli goa'uld, jonka goa'uldien hallinto (Järjestelmäherrat eng. System Lords) yritti murhata hänen rikostensa tähden. Muinainen Oma Desala kuitenkin, tajuamatta ketä oli auttamassa, auttoi Anubista nousemaan korkeammalle tasolle, jonka jälkeen hän oli pelkkää energiaa (ascension). Muut muinaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet Oma Desalan toimia ja yrittivät palauttaa Anubiksen takaisin ihmismuotoonsa. Rangaistukseksi Omalle Anubis jätettiinkin kahden olomuodon väliin, jolloin hän kykeni säilyttämään tietoa muinaisista ja heidän teknologiastaan ja toiseksi osaksi rangaistusta ylösnousseet eivät tehneet Anubikselle mitään. Tämä teki Anubiksesta erityisen vaikean voittaa vaikka hän ei voinut käyttää voimia, joita oli saanut ylösnousemuksen yhteydessä. Ennen kuin Oma päätti pysäyttää Anubiksen lukitsemalla tämän eräänlaiseen ikuiseen kosmiseen kaksintaisteluun kanssaan, Anubis kerkisi tuhota Abydos-planeetan ja melkein sai käsiinsä (tuomiopäiväntykin) jolla hän olisi tuhonnut kaiken elämän siinä galaksissa paitsi itsensä.

Apophis muokkaa

Apophis (Peter Williams) oli Tähtiportti-sarjan ensimmäinen ihmisten päävihollinen, jonka tuhoamiseen kului monta vuotta. Teal'c toimi sarjan alussa hänen korkea-arvoisimpana sotilaanaan, mutta kääntyi myöhemmin Apophista vastaan ymmärrettyään, että tämä ei ollut jumala. Apophis tunkeutui Maahan ja myös Abydonia-planeetalle sarjan ensimmäisessä jaksossa kidnapaten mukaansa Daniel Jacksonin vaimon Sha'ren ja tämän veljen Skaaran. Hänen luultiin jo monta kertaa kuolleen, ennen kuin hänet saatiin lopullisesti tuhottua viidennen kauden alussa.

Ba'al muokkaa

Ba'al (Cliff Simon) on voimakas goa'uld, joka Anubiksen ensimmäisen karkotuksen jälkeen otti haltuunsa yhä laajempia alueita. Jack O'Neill tuntee häntä kohtaan henkilökohtaista vihaa, koska jäätyään Ba'alin vangiksi Ba'al kidutti häntä, tappoi hänet useaan otteeseen ja herätti hänet uudestaan henkiin sarkofagin avulla kiduttaakseen häntä lisää. Goa'uldien tuhon jälkeen Ba'al etsi keinoja orien kukistamiseksi pyrkien tähän muun muassa yhteistyöllä tau'rien kanssa. Hän käytti myös likaisia keinoja mm. aivopesemällä jaffajohtajia, myös Teal'cin, käännyttääkseen nämä omalle puolelleen. Ba'al on myös harjoittanut itsensä kloonaamista.

Cronus muokkaa

Cronus (Ron Halder) oli goa'uld, joka oli omaksunut kreikkalaisen titaanin identiteetin. Hän kuului goa'uldien hallintoon (System Lords). Hän oli yksi goa'uldien edustajista Maata suojaavan sopimuksen neuvotteluissa. Cronuksen luotetuin jaffa oli Teal'cin isä. Cronus tappoi hänet, koska hän ei ollut kyennyt voittamaan mahdotonta taistelua. Tämä sai Teal'cin pyrkimään Apophiksen palvelukseen, jotta voisi kostaa Cronukselle. Teal'c onnistuikin saamaan kostonsa Tau'rien avulla.

Hathor muokkaa

Hathor (Suanne Braun) oli Ran kuningatar, joka oli vangittuna sarkofagissa tuhansia vuosia. Eteläamerikkalaista pyramidia tutkiessaan eräät arkeologit vahingossa vapauttivat hänet. Päästäkseen valtaan ja mahdollisesti pois Maasta Hathor hakeutui Tähtiportin luo. Hän onnistui valtaamaan SGC:n ja yritti muodostaa oman jaffa-armeijan SGC:n miessotilaista huumattuaan nämä. Hathor pakeni portin kautta ja perusti oman tukikohtansa. Oltuaan tuhansia vuosia vangittuna hän tarvitsi tietoja noustakseen takaisin muiden jumalten joukkoon. Hän kidnappasi O'Neillin, Carterin ja Danielin, joilta yritti hämäyksen keinoin saada tietoja. Teal'c ja Kenraali Hammond onnistuivat kuitenkin auttamaan heitä pakenemisessa ja O'Neill tappoi Hathorin.

Nirrti muokkaa

Nirrti (Jacqueline Samuda) omaksui intialaisen kuoleman ja tuhon jumalan identiteetin. Hän on tunnettu tieteellisistä kokeistaan muokata ihmisen evoluutiota ja kehittämästään näkymättömyysteknologiasta. Tutkimuksiaan edistääkseen – tai niitä salatakseen – hän on murhannut muun muassa kokonaisen planeetan väestön. Nirrti oli alun perin osa goa'uldien hallintoa (System Lords) mutta karkotettiin, kun tämä yritti estää Maata suojaavan sopimuksen vahingoittamalla Cronusta. Nirrtin tappoivat hänen itsensä geenimanipuloimat ihmiset, joille paljastui ettei hän ollutkaan jumala ja että hän oli tuhonnut heidän kansansa.

Osiris muokkaa

Osiris (Anna-Louise Plowman) oli goa'uld-muodossaan vangittuna kanooppi-astiaan Egyptissä. Vapauduttuaan hän otti isännäkseen Daniel Jacksonin entisen tyttöystävän, arkeologi Sarah Gardnerin. Osiris pakeni Maasta Egyptiin piilotetulla Al'Kesh-aluksella ja liittyi Anubiksen joukkoihin. Myöhemmin hänet saatiin vangittua, ja hänet poistettiin Sarah Gardnerin ruumiista.

Ra muokkaa

Ra (Jaye Davidson) oli Tähtiportti-elokuvan arkkivihollinen, ikivanha goa'uld joka orjuutti Abydonian kansaa. Jack O'Neil joukkueineen sai hänet lopulta tuhottua, ja abydonialaiset vapautuivat.

Sokar muokkaa

Sokar (David Palffy) oli goa'uld, joka oli omaksunut Paholaisen identiteetin ja kehitti hyvinkin helvettiä muistuttavan vankilan. Jacob Carterin jouduttua Sokarin vangiksi Netu-kuuhun TP-1 onnistui vapauttamaan hänet ja samalla tuhoamaan Sokarin aluksineen.

Tanith muokkaa

Tanith (Peter Wingfield) oli goa'uld, jonka kanssa Teal'cin rakastajatar Sho'nac eli symbioosissa ennen kuolemaansa. Sho'nauc pystyi kommunikoimaan symbioottinsa kanssa ja uskoi kääntäneensä sen goa'uldien vastaiseksi. Kun Tanith liittyi Sho'nacin avustuksella tok'riin, hän kuitenkin petti Sho'nacin ja murhasi tämän. Teal'c vannoi Tanithille kostoa ja tappoi tämän lopulta.

Yu muokkaa

Yu (Vince Crestejo) on goa'uld, joka on omaksunut muinaisen Kiinan keisarin identiteetin. Yu on rotunsa edustajaksi jokseenkin armolias. Cronuksen ja Nirrtin lisäksi Yu osallistui asgardien kanssa neuvotteluihin Maata suojaavan sopimuksen perustamiseksi ja piti Maan puolia sopimusta valmisteltaessa. Hän on myös auttanut ihmisiä toimimaan muita goa'uldeja vastaan, kun siitä on ollut hänelle hyötyä. Yun oletetaan kuolleen RepliCarterin puukotettua häntä.

Heru'ur muokkaa

Heru'ur oli goa'uld ja voimakas järjestelmäherra, joka on pelätty myös muiden goa'uldien keskuudessa. Hän oli Ran ja Hathorin lapsi ja isänsä tavoin Horus-(kotka)kaartilaisten johtaja. SG-1 sai hänet hengiltä onnistuttuaan juonimaan Apophiksen tuhoamaan Heru-urin laivastoineen sabotoituaan näiden käymät neuvottelut.

Tok'rat muokkaa

Jacob Carter muokkaa

Ks. Jacob Carter ylempää kohdasta tau'rit.

 
J.R. Bourne eli Martouf (vasemmalla)

Martouf muokkaa

Martouf (J.R. Bourne) oli korkea-arvoinen tok'ra, joka auttoi TP-1:tä moneen otteeseen ja jolla oli tunteita Samantha Carteria kohtaan. Carter toimi hetken aikaa ruumiina tok'ra Jolinarille, joka oli Martoufin rakastettu. Martouf tunsi Jolinarin läsnäolon Carterissa, mutta myöhemmin Carter sai tietää Martoufin rakastaneen häntä omana itsenään. Martouf joutui goa'uldien juonen kohteeksi ja hänet ohjelmoitiin yrittämään tappaa Amerikan presidentti. Hän ei kuollut ihmisten luoteihin vaan vasta kun Samantha ampui häntä zat-aseella 2 kertaa. Hänen sisällään asunut symbiootti Lantash selviytyi ja säilytti Martoufin muistot itsessään.

Selmak muokkaa

Selmak oli tok'ra, joka eli Carterin isän Jacob Carterin ruumiissa.

Asgardit muokkaa

Freyr muokkaa

Freyr oli yksi asgardien neuvoston jäsenistä ja K'Tau-planeetan suojelija. Hänellä oli huonompi huumorintaju kuin Thorilla, mutta hän suostui pyytämään ihmisten apua, kun Thor oli jäänyt Anubiksen vangiksi.

Thor muokkaa

Thor oli hyväntahtoinen asgard-laivaston ylikomentaja, joka tutustui erityisesti Jack O'Neilliin ja Daniel Jacksoniin. Hän suojeli Cimmeria-planeettaa, jossa hänen uskottiin olevan meidän silmiimme viikingiltä näyttävä jumala. Itse asiassa Thor oli pieni, harmaa ja hauraan näköinen avaruusolento, jonka tahto oli kuitenkin rautainen ja oikeudenmukainen.

Muinaiset muokkaa

Oma Desala muokkaa

Oma Desala (Mel Harris) on muinainen ja omistautunut auttamaan ihmisiä nousemaan korkeammalle tasolle muinaisten joukkoon. Hän on syrjitty muiden muinaisten joukossa toimiensa takia. Oma Desala on myös ottanut Aphopiksen ja Sha'ren pojan Shifun huolehdittavakseen. Hän opetti Shifun kieltämään tietonsa ja geneettisen muistinsa, jonka jälkeen tämä pystyi nousemaan korkeammalle tasolle. Oma Desala on auttanut sekä Daniel Jacksonia, Abydoksen kansaa sekä vahingossa myös Anubista nousemaan korkeammalle tasolle.

Orlin muokkaa

TP-1 löysi Orlinin (Sean Patrick Flanery/Cameron Bright) planeetalta, jonne muut muinaiset olivat tuominneet tämän jäämään ikuisesti. Orlin oli aikoinaan saapunut kyseiselle planeetalle ja säälinyt sen goa'uldien hyökkäyksen kohteeksi joutuneita ihmisiä. Vastoin muinaisten sääntöjä hän hääti pois goa'uldit, minkä takia muut muinaiset rankaisivat häntä. Orlin saapui TP-1:n tietämättä näiden mukana Maahan ja otti myöhemmin itselleen ihmismuodon pystyäkseen kommunikoimaan Samantha Carterin kanssa. Heillä oli lyhyt suhde, ennen kuin Orlin joutui palaamaan takaisin planeetalleen viranomaisten saatua selville hänen olemassaolostaan ja jahdattua häntä. Planeetalla tau'ri-sotilas ampui Orlinin, mutta muinaiset nostivat hänet takaisin luokseen, sillä he uskoivat hänen tehneen sovituksen. Myöhemmin Orlin palasi lopullisesti Maahan, tällä kertaa nuoren pojan muodossa. Hän luopui toistamiseen muinaisuudestaan, koska halusi auttaa tau'reja taistelemaan oreja vastaan. Hänen avullaan pystyttiinkiin kehittämään vastalääke orien levittämää ruttoa vastaan, ja lisäksi hän kertoi tau'reille tärkeitä tietoja oreista. Muinaisten tieto kuitenkin rasitti hänen ihmisaivojaan siinä määrin, että hän unohti pian kaiken, hänen aivonsa vaurioituivat ja hän asuu nykyään ihmisten hoitokodissa.

Merlin (Myrrdin, Moros) muokkaa

Merlin oli Muinainen, joka aavisti Orien uhan ennakolta mutta ei muinaisten sääntöjen vuoksi pystynyt puuttumaan siihen. Merlin loi kuitenkin toisessa ulottuvuudessa, muilta muinaisilta piilossa, aseen, joka kykenee tuhoamaan ylösnousseen olennon kuten Muinaisen tai Orin lähettämällä energia-aallon toiselle ulottuvuuden tasolle tuhoten näin ylösnousseen olennon muodon siinä ulottuvuudessa, johon he ovat nousseet. Ase tunnettiin nimellä Sangraal ja se jaettiin kolmeen osaan löytämisen vaikeuttamiseksi. Muinainen nimeltä Morgan Le Fay kuitenkin löysi ja tuhosi Sangraalin ja asetti Merlinin staasiin. SG-1 löysi Merlinin lopulta staasista ja herätti hänet, mutta Merlinin ruumis oli rapistunut liian pahoin ja Merlin teki kuolemaa. Merlin siirsi tietoisuutensa erääseen muinaisten laitteseen ja sen kautta Daniel Jacksonin kehoon auttaakseen tätä rakentamaan uuden Sangraalin. Daniel joutui Orien vangiksi ja hänet muutettiin Orien saarnaajaksi mutta Merlinin tietoisuus suojeli häntä ja Merlin ja Daniel kehittivät yhdessä suunnitelman tuhota Orit heidän kotigalaksiinsa Sangraalin avulla superportin kautta. Merlin uhrasi lopulta itsensä antaakseen Danielille riittävästi voimaa aktivoida superportti ja Daniel onnistui toteuttamaan suunnitelman tuhoten kaikki Orit Sangraalin avulla.

Muut muokkaa

Chaka muokkaa

Chaka (Dion Johnstone/Patrick Currie) on unasien rotuun kuuluva olento ja Daniel Jacksonin ystävä. Häneen tutustuttiin ensimmäisen kerran P3X-888-planeetalla, missä hän kidnappasi Danielin aikeenaan todistaa voimansa paikallisessa unas-uroksen aikuistumisriitissä. Daniel oli tarkoitus uhrata unasien juhlamenoissa, mutta Chaka ystävystyi hänen kanssaan ja alkoi epäröidä Danielin luovuttamista heimolleen. Tämän vuoksi Chaka joutui tappeluun heimopäällikkönsä kanssa, jolloin hän voitti tämän ja nousi itse heimon alfauroksen asemaan. Myöhemmin Chaka ryöstettiin ihmisten orjaksi vieraalle planeetalle, mistä TP-1 saapui vapauttamaan hänet. Chaka jäi planeetalle auttamaan muita orjuutettuja unaseja ja onnistuikin vapautusliikkeessään, jolloin hän nousi arvostettuun asemaan unasien keskuudessa. Chaka on myös auttanut tau'reja pääsemään yhteisymmärrykseen vieraan unas-heimon kanssa, kun tau'rit halusivat harjoittaa alueella kaivostoimintaa ja paikalliset unasit vastustivat aietta jyrkästi. Lopulta paikalliset unasit kuitenkin päättivät itse hoitaa kaivostoiminnan maan ihmisten apuna tavoitteena gou'auldien tuho

Reese muokkaa

Reese (Danielle Nicolet) oli ihmisen luoma, hyvin inhimillisen oloinen androidi, jonka valmistusprosessissa tapahtui kuitenkin kohtalokas virhe. Tämä teini-ikäiseltä tytöltä näyttävä kone rakensi alkuperäiset replikaattorit itseään palveleviksi leluikseen. Myöhemmin hän menetti replikaattoreiden hallinnan, jolloin nämä alkoivat tuhota kaikkea ympäriltään mukaan lukien Reesen oman kotiplaneetan. TP-1 löysi Reesen tutkimusmatkallaan ja vei hänet pahaa aavistamatta Maahan, missä uusi replikaattorikatastrofi oli päästä valloilleen. Replikaattorit saatiin kuitenkin tuhottua ja Daniel Jacksonin järkytykseksi Jack O'Neill ampui Reesen tehden tämän lopullisesti toimintakyvyttömäksi. Tau'rit lahjoittivat Reesen ruumiin asgardeille myöhempiä tutkimuksia varten siinä toivossa, että hänen jäänteidensä avulla voitaisiin keksiä suojakeino replikaattoreita vastaan.

RepliCarter muokkaa

(Amanda Tapping) Viidennen luoma Samantha Carter replikaattori-klooni. RepliCarter kääntyy myöhemmin luojaansa vastaan ja tappaa tämän ja aiheuttaa tuhoa ympäri galaksia johtaen replikaattoreita kunnes SG-1 tuhoaa tuomiopäiväntykillä kaikki replikaattorit, mukaan lukien RepliCarterin galaksista.

Viides muokkaa

Viides (Patrick Currie) oli ihmishahmoinen replikaattori, jolla oli ihmismäisiä tunteita. Hän rakastui Samantha Carteriin, ja Carterin uskoteltua hänelle TP-1:n ottavan hänet mukaansa hän auttoi TP-1:en pakenemaan replikaattorien hallitsemalta planeetalta. TP-1 kuitenkin petti hänet, mikä katkeroitti hänet ja sai hänet janoamaan kostoa. Viides kidnappasi Carterin ja kehitti tästä replikaattoriversion, RepliCarterin. Hänen tarkoituksensa oli lähettää RepliCarter tuhoamaan Maa. Vallanhimoinen RepliCarter kuitenkin petti Viidennen ja tappoi tämän.

Adria muokkaa

Adria oli Orici ja kymmenennen tuotantokauden sekä elokuvan Stargate: the Ark of Truth tärkein vastustaja. Adria syntyi Orien hedelmöitettyä Vala Mal Doranin keinotekoisesti ja syntyi siten eräänlaisen neitseellisen syntymän kautta. Adrian synnyttyä, tämä kasvaa yliluonnollisen nopeasti saavuttaen pian nuoren aikuisen naisen tason. Paljastuu, että Orit loivat Adrian, sillä he tarvitsivat armeijalleen ihmishahmoisen johtajan, jolla on hallussaan kaikki Orien tiedot ja kyvyt. Orit eivät ylösnoussessa muodossaan voineet johtaa itse armeijaansa hyökkäämään linnunradalle, sillä he olisivat tällöin joutuneet suoraan kohtaamiseen Muinaisten kanssa. Adria yrittää myös saada haltuunsa Sangraalin voidakseen tuhota Muinaiset ja muuttaa Danielin Orien saarnaajaksi tätä tarkoitusta varten mutta Merlinin tietoisuus suojelee Danielia, joka pettää Adrian ja käyttääkin Sangraalia Orien tuhoamiseen.

Vaikka Orit tuhotaankin, Alkuperä ei silti katoa galaksista vaan Adria jatkaa yhä toimintaansa Orien armeijan johdossa. Baal riivaa myöhemmin hänen kehonsa ja vaikka Baal onnistutaankin poistamaan, tämä myrkyttää hänet symbioottimyrkyllä. Välttääkseen kuoleman, Adria nousee korkeammalle olemisen tasolle ja vahvistuu entisestään tullen miltei Jumalan kaltaiseksi olennoksi, sillä hän saa nyt kanavoitua itseensä kaiken Orien palvonnasta saadun energian. Elokuvassa Stargate: The Ark of Truth, Adria jatkaa hyökkäystään linnunradalla. SG-1 käyttää totuuden arkkia paljastaen kaikille saarnaajille Orien todellisen luonteen ja saa näin Alkuperän palvonnan lopetettua heikentäen Adriaa, jonka muinainen Morgan Le Fay pakottaa ikuiseen kaksintaisteluun kanssaan korkeammalla olemisen tasolla, estäen Adriaa näin käytännössä ikuisuuden ajan tuhoamasta Maata.