Sweet Lorraine (vuoden 1928 kappale)
”Sweet Lorraine” on Cliff Burwellin säveltämä ja Mitchell Parishin sanoittama yhdysvaltalainen musiikkikappale vuodelta 1928.
Burwell soitti pianoa muun muassa Rudy Valléen yhtyeessä ja ”Sweet Lorraine” oli hänen ainoa hittisävellyksensä. Vallée nauhoitti kappaleen Heigh-Ho Yale Collegians -yhtyeensä kanssa vuonna 1928. Myös Jimmie Noone (1928), Isham Jones (1932), Joe Venuti (1933) ja Teddy Wilson (1935) nauhoittivat omat versionsa kappaleesta.[1] Kappale on erittäin suosittu jazzmusiikissa ja siitä on tullut yksi tyylilajin standardeista.[1]
Pianisti Nat King Cole tutustui Jimmie Noonen versioon kappaleesta nuorukaisena Chicagossa.[1] Tarinan mukaan Colen ura laulajana alkoi vuonna 1938, kun juopunut asiakas vaati losangeleslaisessa yökerhossa pidetyssä konsertissa häntä laulamaan jotakin.[1][2] Cole kieltäytyi, mutta yökerhon omistaja Bob Lewis komensi hänet laulamaan. Colen laulettua ”Sweet Lorrainen” Lewisin sanotaan asettaneen kruunun hänen päähänsä ja antaneensa hänelle lisänimen ”King” (”kuningas”).[1]
Kappaleen rakenne on AABA. Sävellyksen A-osa on F-duurissa ja B-osa B-duurissa. Kvinttiympyrän mukaiset sointuvaihdokset ovat tärkeässä osassa kappaleen harmoniassa.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Jeremy Wilson et al.: Sweet Lorraine JazzStandards.com. Viitattu 17.6.2011. (englanniksi)
- ↑ Nat ”King” Cole All About Jazz. Viitattu 17.6.2011. (englanniksi)