Isham Jones

yhdysvaltalainen muusikko

Isham Jones (1894–1956) (lausutaan [ˈaɪʃəm]) oli yhdysvaltalainen muusikko, säveltäjä ja orkesterinjohtaja. Hänen yhtyeensä oli yksi 1920- ja 1930-luvun suosituimpia tanssiorkestereita Yhdysvalloissa.[1] Jones sävelsi muun muassa tunnetut kappaleet ”It Had to Be You”, ”On the Alamo” ja ”There Is No Greater Love”. Hänen vuosina 1932–1936 johtamastaan big bandistä tuli myöhemmin Woody Hermanin ensimmäinen oma orkesteri.[2]

Isham Jones
Jones (toinen vasemmalta) orkesterinsa kanssa 1920-luvulla.
Jones (toinen vasemmalta) orkesterinsa kanssa 1920-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt31. tammikuuta 1894
Kuollut19. lokakuuta 1956 (62 vuotta)
Muusikko
Tyylilajit jazz, tanssimusiikki
Soittimet saksofoni ja viuluView and modify data on Wikidata
Levy-yhtiöt Brunswick Records (käännä suomeksi)View and modify data on Wikidata

Isham Jonesin isä soitti viulua ja opetti poikaansakin soittamaan. Jones soitti lapsena paikallisen metodistikirkon yhtyeessä ja harjoitteli soittamista myös töissään hiilikaivoksen muulinohjaajana.[3] Hän sai myös yksityisopetusta saksofonin ja pianon soittoon.[4] Hänen ensimmäinen julkaistu sävellyksensä oli ”Midsummer Evenings” vuodelta 1906.[3]

Ensimmäisen oman yhtyeensä Jones perusti 18-vuotiaana.[5] Vuonna 1915 Jones muutti Chicagoon, missä hän johti ensin saksofonistina trioa ja myöhemmin isompaa orkesteria.[5] He esiintyivät muun muassa Mahoney’s Club -yökerhossa ja Green Mill Jazz Clubilla sekä pitkän aikaa Hotel Shermanissa, josta tuli myöhemmin tärkeä jazzkerho nimeltä College Inn.[5] Hänen yhtyeensä nauhoitti Chicagossa levy-yhtiö Brunswickille. Kymmenvuotisen Chicagon-uransa aikana he nauhoittivat muun muassa hitin ”Wabash Blues”. Vuonna 1924 yhtye muutti Yhdysvalloissa ja Englannissa tehdyn kiertueen jälkeen New Yorkiin.[1]

Jonesin lopetettua orkesterinjohtajana vuonna 1936 hänen paikkansa otti laulaja Woody Herman. Jones perusti vielä 1940-luvulla uuden yhtyeen, mutta ei saavuttanut enää samanlaista suosiota kuin aiemmalla kokoonpanollaan.[1] Hän kuoli Hollywoodissa, Floridassa vuonna 1956.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Sandra Burlingame: Isham Jones JazzBiographies.com. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  2. a b Scott Yanow: Isham Jones Allmusic. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  3. a b Tim Gracyk: Isham Jones and his Orchestra Red Hot Jazz Archive. Arkistoitu 22.3.2015. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
  4. Isham Jones Songwriters Hall of Fame. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  5. a b c Isham Jones Wolverine Antique Music Society. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)