Suomen urheilu 1951
Suomen urheilu 1951 käsittelee vuoden 1951 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija muokkaa
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Veikko Karvonen | Yleisurheilu |
| 2. | Eero Kolehmainen | Hiihto |
| 3. | Tauno Luiro | Mäkihyppy |
| 4. | Rolf Back | Yleisurheilu |
| 5. | Soini Nikkinen | Yleisurheilu |
| 6. | Vilho Ylönen | Ammunta |
| 7. | Pentti Hämäläinen | Nyrkkeily |
| 8. | Paavo Lonkila | Hiihto |
| 9. | Olavi Rove | Voimistelu |
| 10. | Heikki Hasu | Hiihto |
| Lähde: [1] | ||
Erillisellä naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Eevi Huttunen | Pikaluistelu |
| 2. | Tyyne Wideman | Hiihto |
| 3. | Maire Österdahl | Yleisurheilu |
| 4. | Sylvi Saimo | Melonta |
| 5. | Irja Petäjä | Suunnistus |
| 6. | Meeri Saari | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Autourheilu muokkaa
- Suomen Autoklubin Jyväskylän-osasto järjesti ensimmäiset Jyväskylän suurajot.[2] Kilpailun voitti Austin Atlanticilla ajanut Arvo Karlsson.[3]
Jalkapallo muokkaa
- Suomen maajoukkue pelasi seitsemän ottelua, joista tuloksena oli kaksi tasapeliä ja viisi tappiota. Tasan Suomi pelasi elokuussa Helsingin olympiastadionilla Norjan kanssa maalein 1–1 ja lokakuussa Rotterdamissa Alankomaiden kanssa maalein 4–4. Marraskuussa Suomi pelasi vieraskentällä ensimmäisen kerran Luxemburgia vastaan ja hävisi 3–0. Kauden päätti 18. marraskuuta Budapestissa pelattu ottelu maailman parhaimpiin joukkueisiin lukeutuvaa Unkaria vastaan, ja isännät voittivat sen 8–0. Jorma Vaihela teki vuoden maaotteluissa neljä maalia, kaikki eri otteluissa, ja Kalevi Lehtovirta kolme. Vuonna 1948 alkaneessa, neljän maan kesken pelatussa Pohjoismaiden-mestaruusturnauksessa Suomi jäi viimeiseksi.[4][5]
- Suomen-mestaruuden voitti Kotkan Työväen Palloilijat, hopeaa sai Vasa IFK ja pronssille sijoittui Turun Pallokerho.[6]
Jääkiekko muokkaa
- Suomen-mestaruuden voitti Tampereen Ilves, joka pelasi ensimmäisessä loppuottelussa kotonaan Hämeenlinnan Tarmon kanssa tasan 1–1 ja voitti vierasottelun 3–4. Pronssille sijoittui tamperelainen TBK. Mitalistien järjestys oli sama kuin vuotta aiemmin.[7]
Jääpallo muokkaa
- Suomen maajoukkue hävisi helmikuussa Tukholmassa Ruotsille 4–2.[8]
- Suomen-mestaruuden voitti Lappeenrannan Veiterä, hopeaa sai Oulun Palloseura ja pronssille sijoittui Warkauden Pallo -35.[9]
Koripallo muokkaa
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti HOK-Veikot, hopeaa sai Työväen Mailapojat ja pronssille sijoittui Karhun Pojat, kaikki kolme Helsingistä.[10]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Porin Veto ja hopealle sijoittui Lahden Koripalloilijat.[11]
Nyrkkeily muokkaa
- Elis Ask voitti ensimmäisenä suomalaisena ammattinyrkkeilyn Euroopan-mestaruuden tyrmäämällä 12. erässä ranskalaisen Pierre Montanen 17.8. Helsingissä käydyssä ottelussa.[12]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa Milanossa, Italiassa Pentti Hämäläinen saavutti pronssia alle 51-kiloisten sarjassa.[13]
Paini muokkaa
- Vapaapainin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 26.–29.4. Helsingissä.[14] Suomalaisista saavuttivat hopeaa Niilo Turkkila alle 57-kiloisten sarjassa, Ilmari Ruikka alle 63-kiloisissa, Aleksanteri Keisala alle 73-kiloisissa ja Pauli Riihimäki yli 87-kiloisissa.[14][15]
Pikaluistelu muokkaa
- Naisten maailmanmestaruuskilpailuissa 3.–4.2. Eskilstunassa, Ruotsissa Eevi Huttunen voitti maailmanmestaruuden. Hän oli nopein kolmella pisimmällä matkalla ja toiseksi nopein 500 metrillä. Neuvostoliittolaiset eivät osallistuneet kilpailuihin.[16][17][18]
Pohjoismaiset hiihtolajit muokkaa
- Tauno Luiro voitti maaliskuussa Oberstdorfin lentomäkiviikon ja hyppäsi maailman siihen asti pisimmän hypyn 139 metriä.[19][20]
Yleisurheilu muokkaa
- Veikko Karvonen juoksi 3.8. Tampereella maratonin epävirallisen Euroopan-ennätyksen 2.28.07,4.[21]
Lähteet muokkaa
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 34. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Autourheilun historiaa – Kilpa-ajo.fi kilpa-ajo.fi. Arkistoitu 29.9.2018. Viitattu 2.10.2018.
- ↑ Pihlaja, s. 134
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 146–148, 353. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 373. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 139. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 269
- ↑ Pihlaja, s. 315
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 579–580, 728, 731. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 757. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ a b Hakalax, Jari: Mitä tapahtui urheilussa 1951 (21.-30.4.) Suomen urheilutietäjät. Viitattu 6.12.2022.
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 270. Otava, 1970.
- ↑ Pihlaja, s. 551
- ↑ Eevi Huttunen voittanee naisten maailmanmestaruuden. Helsingin Sanomat, 4.2.1951, s. 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.2.2023.
- ↑ Eevi Huttunen ylivoimainen maailmanmestari naisten pikaluistelussa. Helsingin Sanomat, 5.2.1951, s. 8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.2.2023.
- ↑ Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 235. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
- ↑ Luiro murskasi ME:n – Liiteli 139 m. Helsingin Sanomat, 3.3.1951, s. 8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.2.2023.
- ↑ Martiskainen, Seppo et al.: Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 508. Yleisurheilun Tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1.