Avaa päävalikko

Suomen polaariretkikunta suoritti vuosina 1882-1884 magneettisia ja meteorologisia mittauksia Sodankylässä ja Ivalossa.

Retkikunta sai alkunsa kun Pietariin kokoontunut kansainvälinen napaseutujen tutkimuskomissio julisti vuoden 1. kesäkuuta 1882 – 1. syyskuuta 1883 Kansainväliseksi polaarivuodeksi. Ilmastollisten ja maamagneettisten havaintojen keräämiseksi perustettiin arktisille alueille 12 havaintoasemaa ja näistä yksi tuli Sodankylään.

Sisällysluettelo

Polaariretkikunnan osanottajatMuokkaa

Retkikunnan havaintovuodet 1882–1884Muokkaa

Sodankylän havaintoaseman rakennustyöt aloitettiin huhtikuussa 1882 ja retkikunnan pääosa lähti 21. heinäkuuta 1882 laivalla Helsingistä Kemiin josta matkattiin edelleen hevoskyydillä Kemijärvelle ja sieltä veneillä Sodankylään jonne saavuttiin 5. elokuuta. Magneettiset ja meteorologiset havainnot päästiin aloittamaan elokuun lopulla 1882 ja ensimmäinen havaintojakso kesti syyskuun alkuun 1883 saakka. Havaintoja tehtiin myös Ivalojoen Kultalaan sijoitetussa sivuasemassa. Tutkijat mittasivat tunnin välein ilman lämpötilan, tuulen suunnan ja voimakkuuden, maan magneettikentän voimakkuuden ja ilman sähköisyyden. Retkikunta yritti valokuvata myös revontulia mutta siihen ei silloinen valokuvaustekniikka riittänyt vaan heidän oli tyydyttävä maisemien ja ihmisten kuvaamiseen.

Toisena havaintovuonna 1883–1884 mittauksia jatkettiin samaan tapaan Sodankylässä ja Kultalassa. Virallisen ohjelman ulkopuolella Lemström koetti todistaa oikeaksi teoriaansa revontulien sähköisestä alkuperästä. Hän koetti synnyttää keinotekoisesti revontulia ja sijoitti tätä varten kuparisilmukan aluksi Oratunturin ja sitten Pietarintunturin laelle. Kokeiden tulokset vakuuttivat ainakin Lemströmiä itseään mutta muualla niitä arvosteltiin. Havaintojakson päätyttyä Sodankylän havaintoasema purettiin. Seuraavan kerran Sodankylässä tehtiin maan magneettikentän mittauksia 1910-luvulla kun Sodankylään perustettiin geofysiikan observatorio Tähtelä.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Suomalaisesta tutkimusretkestä Sodankylään ja Kultalaan vuosina 1882-83 ja 1883-84 ynnä kuvaelmia Lapista. Matkueen jäsenten kirjoittamat. G. W. Edlund, Helsinki 1885

LähteetMuokkaa