Avaa päävalikko

Suomen Jääpalloliitto

Suomen jääpalloilun korkein järjestö
(Ohjattu sivulta Suomen jääpalloliitto)

Suomen Jääpalloliitto – Finlands Bandyförbund ry (SJPL) on suomalaisen jääpalloilun kattojärjestö. Se perustettiin 18. maaliskuuta 1972, kun Suomen Palloliiton jääpallojaosto eriytyi itsenäiseksi lajiliitokseen. Suomen Jääpalloliitto on Kansainvälisen jääpalloliiton, FIB:n, jäsen. Suomen Jääpalloliiton puheenjohtajana toimii Jari Kettunen.

Suomen Jääpalloliitto - Finlands Bandyförbund ry.
Perustettu 1972
Kotipaikka Helsinki
Puheenjohtaja Jari Kettunen
Toiminnanjohtaja Tobias Karlsson [1]
Hallitus (2019–2020) vpj. Jukka Koskinen
Mika Mutikainen
Tuomo Partanen
Markus Saukkonen
Martti Tepponen
Kari Vänttinen
Ida Buure
Sivusto Finbandy

HistoriaMuokkaa

Jääpallo tuli Suomeen Pietarista 1890-luvun lopussa ja juurtui vankimmin Viipuriin. Lajin toi Suomeen viipurilainen kauppias ja jääpalloilija Otto Wächter. Jääpallotoiminta levisi Viipurista myös muualle maahan ja organisoitui Suomen Palloliiton perustamisen myötä 1907.

Ensimmäinen Suomen mestaruus ratkaistiin jo seuraavana vuonna 1908. Mestaruuden voitti helsinkiläinen Polyteknikkojen Urheiluseura kaadettuaan Helsingin IFK:n loppuottelussa 8–3. Nuorten SM-tason kilpailutoiminta käynnistyi alle 19-vuotiaiden ikäluokassa 1943. Suomen itsenäistymisen myötä 1917 aloitettiin maajoukkuetoiminta. 23. helmikuuta 1919 Suomi kohtasi Helsingissä ensimmäisessä maaottelussaan Ruotsin. Ottelu päättyi Suomen 4–1-voittoon.

Suomen Palloliitto oli yksi perustajajäsenistä, kun Kansainvälinen jääpalloliitto perustettiin 1955. Jääpallo kuului Suomen Palloliiton ohjelmaan aina vuoteen 1972 asti, kunnes Suomen Jääpalloliitto perustettiin jääpalloilun itsenäiseksi lajiliitoksi. Oman liiton perustamista oli suunniteltu jo 1950-luvulla, mutta tuolloin oli vielä päätetty jatkaa Palloliiton alaisuudessa.

PuheenjohtajatMuokkaa

TalousMuokkaa

RahoitusMuokkaa

Rahoituksen lähde 2018 2017
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus 140 000 €[2] 140 000 €[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Tobias Karlsson ottaa ohjat Jääpalloliiton uutena toiminnanjohtajana 27.2.2019. Yle. Viitattu 27.2.2019.
  2. a b Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa