Avaa päävalikko

Aateliskalenteri

(Ohjattu sivulta Suomen aateliskalenteri)
Suomen aateliskalenterin nimiösivu vuodelta 2007.

Aateliskalenteri on yleensä kirjan muotoon painettu matrikkeli, jossa kerrotaan ritari- ja aatelissukuihin kuuluvien henkilötiedot. Tunnettuja eurooppalaisia aateliskalentereita ovat esimerkiksi ruotsalainen Sveriges ridderskap och adels kalender (1854–), tanskalainen Danmarks Adels Aarbog (1884–) ja saksalainen Genealogisches Handbuch des Adels (1951–).

Suomen ritariston ja aateliston kalenteriMuokkaa

Suomessa aateliskalenteria on julkaistu vuodesta 1858 lähtien, ja nykyisin se ilmestyy joka kolmas vuosi. Kalenteri julkaistiin aiemmin ruotsinkielisenä, nimellä Finlands ridderskaps och adels kalender, mutta uudemmat painokset ovat kaksikielisiä. Suomen ritariston ja aateliston kalenteria julkaisee Suomen Ritarihuone.[1]

Matrikkelissa ovat kaikkien elossa olevien ritarihuoneeseen merkittyjen sukujen jäsenten henkilötiedot. Jokaisen sukuesittelyn alussa esitellään myös suvun vaakuna.

Uusimmassa kalenterissa on mukana kaikkiaan 357 sukua, joista 164 – eli hieman vajaa puolet – on yhä elossa.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Finlands ridderskaps och adels kalender. Suomen ritariston ja aatelin kalenteri. Kansinimeke: Finlands adelskalender. Suomen aateliskalenteri. Helsingfors: Frenckellska tryckeri, 1923–. ISSN 0789-3175.
  2. Aateliskalenteri.

Aiheesta muuallaMuokkaa