Suomen Lennätinlaitos

Suomen lennätinlaitos oli vuosina 1918–1927 toiminut suomalainen keskusvirasto, joka vastasi lennätinasioista.

Autonomian aika

Suomen lennätinverkoston rakentaminen alkoi sotalaitoksen tarpeita varten Krimin sodan aikana. Helsingin ja Pietarin välinen sähkölennätinyhteys valmistui vuonna 1855, ja samana vuonna annettiin keisarillisella määräyksellä valtiolle yksinoikeus lennätinlinjojen omistukseen. Useimmissa maissa lennätin toimi postilaitoksen yhteydessä, mutta Suomen lennätinosasto (vuodesta 1874 Suomen lennätinpiiri) oli alkuaan yksi Venäjän lennätinlaitoksen 18:sta piiristä, ja sitä johdettiin Pietarista käsin. Sen asemapaikaksi määrättiin vuonna 1859 Turku, mutta se siirrettiin jo vuonna 1864 Helsinkiin.

Lennätinlaitoksen palvelukseen otettiin ensi sijassa naisia. He olivat ensimmäisiä virkapukuisia naisvirkailijoita. Naisten palkkaaminen muihinkin virastojen, konttorien, kauppapuotien ja teollisuuden tehtäviin lisääntyi 1870-luvulta alkaen.

Itsenäisen Suomen lennätin

Suomen itsenäistymisen jälkeen Vaasan senaatti päätti 13. helmikuuta 1918 lennätinlaitoksen ottamisesta Suomen valtion haltuun. Myöhemmin samana vuonna perustettiin keskusvirastona Suomen lennätinlaitos, jolle alistettiin myös puhelintoimi. Lennätinlaitos yhdistettiin 1. kesäkuuta 1927 alkaen Postihallituksen kanssa uudeksi Posti- ja lennätinhallitukseksi.

Pääjohtajat

Titteli vuoteen 1918 päällikkö; vuodesta 1918 pääjohtaja

• Otto Nyberg 1859–1873
• Gustaf Rehbinder 1873–1874
• Knut Robert Karl Walfrid Spåre 1874–1891
• Edvard Krogius 1891–1900

• Alexander Nyberg 1900–1916
• Arkadi Kouzov 1916–1918
• Emil Öhmann 1918–1926
• Enok Erhard Majanpää 1926–1927

Katso myös

• Lennätinsääntö Suomessa

Lähteet

• Pääjohtajakunta, s. 224–226. SKS, Helsinki, 2005.

Aiheesta muualla

• Risberg, Einar Suomen lennätinlaitoksen historia 1855-1955. Posti- ja lennätinhallitus, Helsinki 1959.