Avaa päävalikko

Sulo Aate Malm (4. elokuuta 1895 Ropsu, Inkerinmaa4. huhtikuuta 1959) oli suomalainen ammattisotilas, sotilasarvoltaan eversti sekä sodanaikainen sotavangeista vastannut komentaja.

Malm kävi venäläistä jalkaväen upseerikoulua ja osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Venäjän 130. jalkaväkirykmentissä. Hän haavoittui ja joutui Itävaltaan sotavankeuteen vuosiksi 1915–1918. Malm astui Suomen armeijan palvelukseen 5. syyskuuta 1919 luutnanttina. Hän palveli Viipurin rykmentissä 1919–1921 ja osallistui myös Viron vapaussotaan sekä Aunuksen retkeen. KTR 3:ssa hän toimi nuorempana upseerina, patterinpäällikkönä, aliupseerikoulun johtajana sekä patteristonkomentajana 1921–1928. Sotakorkeakoulun yleisen osaston hän kävi 1927–1929. Tämän jälkeen hän toimi yleisesikuntaupseerina 1. divisioonassa 1929–1930. Puolustusministeriössä toimistopäällikkönä hän toimi 1930-1939. Vuodesta 1939 alkaen hän toimi Jääkäriprikaatin esikuntapäällikkönä.

Talvisodan aikana Malm toimi Päämajan järjestelyosaston päällikkönä. Jatkosodassa Malm toimi aluksi Jalkaväkirykmentti 11 komentajana 9. lokakuuta 1941 saakka. Sen jälkeen hän toimi Päämajan järjestelyosaston päällikkönä, toukokuusta järjestelyosaston sotavankitoimiston päällikkönä, ja lokakuusta 1943 sotavankikomentajana. Näissä tehtävissä Malm vastasi käytännössä vuoden 1942 alusta ylimpänä päällikkönä suomalaisten hallussa olleiden sotavankien kohtelusta.[1] Jatkosodan aikana suomalaisten hallussa olleista 67 000 sotavangista kuoli noin 30 prosenttia.[2]

Malm tuomittiin sodan jälkeen sotaylioikeudessa sakkoihin asiakirjojen tuhoamisesta, sillä hän oli syys-lokakuun vaihteessa 1944 polttanut kenraaliluutnantti Lennart Oeschin käskystä sekä Yleisesikunnan että Päämajan kappaleet tutkimusasiakirjoista, jotka koskivat Oeschin ja hänen vävynsä, sotavankileirin komentajana toimineen Eero Neron vastuulla olevalla leirillä tapahtuneita surmia. Myöhempien tutkimusten perusteella Nero tuomittiin elinkautiseen 33 taposta ja Oesch sai kolme vuotta vankeutta 17 sotavangin kuolemantuottamuksesta.[3]

Ylennykset: luutnantti 1919, kapteeni 1922, majuri 1926, everstiluutnantti 1930, eversti 1940.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kujala 2008, s. 221, 225–226.
  2. Kujala 2008, s. 311.
  3. Kujala 2008, s. 198–199, 209–210.