Sulo Kivinen

suomalainen päätoimittaja ja pakinoitsija

Sulo Kivinen (29. syyskuuta 1916 Loppi27. marraskuuta 2010 Espoo) oli suomalainen päätoimittaja ja pakinoitsija.

Sodan jälkeen Kivinen työskenteli aluksi Lahdessa ilmestyneen kansandemokraattisen Työn Valta -lehden päätoimittajana vuosina 1947–1949, minkä jälkeen hän siirtyi Helsinkiin Vapaan Sanan palvelukseen. Hän toimi lehdessä muun muassa poliittisena pakinoitsijana nimimerkillä ”Suti”.

Vuonna 1956 Kivinen erosi SKP:sta ja liittyi hieman myöhemmin sosiaalidemokraateista erkaantuneeseen Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattiseen Liittoon. Hän toimi TPSL:n äänenkannattajan Päivän Sanomien poliittisena pakinoitsijana nimimerkillä ”Eskonen”. TPSL:n lakkauttamisen jälkeen Kivinen oli mukana puolueen vasemmistosiiven perustaman Sosialistisen Työväenpuolueen toiminnassa aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Hän työskenteli myös STP:n äänenkannattajana jatkaneen Päivän Uutisten vt. päätoimittajana lehden lakkauttamiseen vuoteen 1976 asti.

Sulo Kivinen oli yhteiskuntatieteilijä Markku Kivisen ja näyttelijä Mikko Kivisen isä.[1] Sulo Kivisen vaimo oli Lahja Kivinen. Pariskunnalla oli yhteensä kolme poikaa.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Aimo annos: Miksi maakuntakukka on tammi? 8.4.2006. Turun Sanomat. Arkistoitu 1.7.2013. Viitattu 17.5.2013.
  2. Kivinen, Markku: Lahja Kivinen 1922–2017, Kadonneen puolueen puheenjohtaja. Helsingin Sanomat, 8.8.2017, s. B 12. Helsinki: