Stephanorhinus

sukupuuttoon kuollut sarvikuonosuku

Stephanorhinus on sukupuuttoon kuollut sarvikuonosuku, joka eli Euraasiassa ja Afrikassa. Suku ilmestyi plioseenilla ja katosi pleistoseenilla. Lajit olivat keski- ja suurikokoisia, ja niillä oli kaksi sarvea.[1][2]

Stephanorhinus
Stephanorhinus etruscus
Stephanorhinus etruscus
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Kavioeläimet Perissodactyla
Heimo: Sarvikuonot Rhinocerotidae
Suku: Stephanorhinus
Kretzoi, 1942
Synonyymit[3]
  • Brandtorhinus Guérin, 1980
  • Procerorhinus Kretzoi, 1942
Lajit
  • Katso teksti
Katso myös

  Stephanorhinus Wikispeciesissä
  Stephanorhinus Commonsissa

Luokittelu muokkaa

Molekyylitutkimusten mukaan Coelodonta on kehittynyt Stephanorhinus-suvusta, joten Stephanorhinus on parafyleettinen.[4] Stephanorhinus voidaan jakaa seuraaviin lajeihin:[1][2][5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Pandolfi, Luca & Tagliacozzo, Antonio: Stephanorhinus hemitoechus (Mammalia, Rhinocerotidae) from the Late Pleistocene of Valle Radice (Sora, Central Italy) and re-evaluation of the morphometric variability of the species in Europe. Geobios, 1.3.2015, 48. vsk, nro 2, s. 169–191. doi:10.1016/j.geobios.2015.02.002. ISSN 0016-6995. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  2. a b c Pandolfi, Luca et al.: Biogeography and chronology of the Eurasian extinct rhinoceros Stephanorhinus etruscus (Mammalia, Rhinocerotidae). Comptes Rendus Palevol, 1.9.2017, 16. vsk, nro 7, s. 762–773. doi:10.1016/j.crpv.2017.06.004. ISSN 1631-0683. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  3. Tsoukala, Evangelia: The Fossil Record of Rhinocerotids (Mammalia: Rhinocerotidae) in Greece. Teoksessa Vlachos, Evangelos (toim.): Fossil Vertebrates of Greece Vol. 2, s. 454. Cham, Switzerland: Springer, 2022. ISBN 978-3-030-68442-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.11.2021). (englanniksi)
  4. Cappellini, Enrico et al.: Early Pleistocene enamel proteome from Dmanisi resolves Stephanorhinus phylogeny. Nature, 3.10.2019, 574. vsk, nro 7776, s. 103–107. PubMed:31511700. doi:10.1038/s41586-019-1555-y. ISSN 1476-4687. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  5. Pandolfi, Luca et al.: Northern Eurasian rhinocerotines (Mammalia, Perissodactyla) by the Pliocene–Pleistocene transition: phylogeny and historical biogeography. Journal of Systematic Palaeontology, 3.8.2021, 19. vsk, nro 15, s. 1031–1057. Taylor & Francis. doi:10.1080/14772019.2021.1995907. ISSN 1477-2019. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 15.2.2022. (englanniksi)
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.