Stenhamra on taajama Ruotsissa Ekerön kunnassa Färingsön saaressa. Siellä on aikaisemmin tehty kivenlouhintaa. Vanhaa kivilouhosta on käytetty elokuvien kuvauspaikkana 1950-luvulta alkaen, esimerkiksi Veljeni, Leijonamielessä ja Peppi Pitkätossussa.[1]

Stenhamraa ilmasta käsin katsottuna.
Stenhamran kivilouhos.

Historia muokkaa

Tukholman katujen kivipäällysteitä alettiin 1850-luvun loppuun päin mentäessä vaihtaa, ja jotta saataisiin riittävästi kiveä, kaupunki osti vuonna 1884 graniittivuoren Mälarenin rannalta.[2] Paikka sai nimen Stenhamra. Sittemmin Tukholmaan alettiin ostaa kiviä Blekingestä ja Bohuslänistä, jolloin Stenhamrassa tuotanto väheni.[2] Vuosisadan vaihteesta ensimmäiseen maailmansotaan kivenhakkaajia oli 120–136.[2] Kivenhakkaajille Stenhamra oli eristynyt yhteiskunta, jossa asuttiin, työskenneltiin ja vietettiin vapaa-aika.[2] Kun toiminta loppui vuonna 1937, työpajat jäivät rappeutumaan tai purettiin.[2] Nykyään asuinrakennuksia käytetään kesäasuntoina, ja useimmat taloista ovat melkein muuttumattomassa kunnossa.[2] Tukholman kaupunki vuokraa taloja kesäasunnoiksi.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Stockholms läns museum: Besöksmål - Stenhamra stenhuggarsamhälle (ruotsiksi) Viitattu 29.3.2015.
  2. a b c d e f Mattias Henrikson: Alla dessa utflykter runt Stockholm. Ordalaget 2013. Kappale Stenhamra, s. 71–73.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stenhamra.