Stefan Posch (s. 14. toukokuuta 1997 Judenburg) on itävaltalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pituudeltaan 190-senttimetrinen. Hän edustaa Italian Serie A:ssa Bolognaa, jossa hän pelasi jo kauden 2022–2023 lainasopimuksella saksalaisesta Hoffenheimista. Hän on pelannut Itävallan maajoukkueessa vuodesta 2019 alkaen.[1]

Stefan Posch
Stefan Posch vuonna 2017.
Henkilötiedot
Syntymäaika 14. toukokuuta 1997 (ikä 27)
Syntymäpaikka Judenburg, Itävalta
Pelipaikka puolustaja
Pituus 190 cm
Seura
Seura Bologna
Maajoukkue
2019– Itävalta 31 (1)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat.
Maajoukkueuran tilastot päivitetty 5. kesäkuuta 2024.

Posch siirtyi kotimaastaan Admira Wackerin junioreista saksalaisseura Hoffenheimiin elokuussa 2015. Hän pelasi edustusjoukkueessa ensimmäisen kerran kaudella 2017–2018, jolloin hänelle kertyi Bundesliigassa yhdeksän ja Eurooppa-liigassa neljä ottelua. Seuraavalla kaudella hän pelasi 17 bundesliigaottelua, yhden Saksan Cupin ottelun ja kaksi Mestarien liigan ottelua. Kaudella 2019–2020 hän pelasi 28 bundesliigaottelua, joista 27 ottelussa avauskokoonpanossa, ja kaksi Saksan Cupin ottelua. Kaudella 2020–2021 hän pelasi 26 bundesliigaottelua, joissa 25 kertaa avauskokoonpanossa, yhden Saksan Cupin ottelun ja kolme Eurooppa-liigan ottelua. Kaudella 2021–2022 hän pelasi 28 bundesliigaottelua, joissa 26 kertaa avauskokoonpanossa, ja kolme Saksan Cupin ottelua ja teki ensimmäiset bundesliigamaalinsa, lokakuussa 2021 kotiottelussa ja marraskuussa 2022 vierasottelussa Kölniä vastaan. Kauden 2022–2023 alussa Posch pelasi Hoffenheimissa vielä yhden Saksan Cupin ottelun ja yhden bundesliigaottelun, jossa hän joutui kahden varoituksen vuoksi ulos kentältä jo ottelun 19. minuutilla.[1]

Syyskuun 2022 alussa Posch siirtyi loppukauden kestävällä lainasopimuksella Italian Serie A:ssa pelaavaan Bolognaan. Hän pelasi kauden aikana 30 Serie A -ottelua, joissa hän teki kuusi maalia ja oli aina avauskokoonpanossa, ja yhden Italian cupin ottelun. Kesällä 2023 hän siirtyi pysyvästi Bolognaan. Hän pelasi kaudella 2023–2024 Serie A:ssa 31 ottelua, jotka kahta lukuun ottamatta avauskokoonpanossa, ja teki yhden maalin.[1]

Posch pelasi useissa Itävallan nuorisomaajoukkueissa. Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2016 hän pelasi joukkueensa kaikki kolme ottelua alusta loppuun, ja alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2019 samoin. Itävallan A-maajoukkueessa Posch pelasi ensimmäisen kerran kesäkuussa 2019 EM-karsintaottelussa Pohjois-Makedoniaa vastaan. Hän kuului Itävallan miehistöön kesällä 2021 pelatuissa Euroopan-mestaruuskilpailuissa mutta ei päässyt kentälle. Posch on pelannut kesäkuun 5. päivään 2024 mennessä 31 A-maaottelua, joista avauskokoonpanossa 20 ottelua. Ainoan A-maaottelumaalinsa hän on tehnyt lokakuussa 2019 EM-karsintaottelussa Sloveniaa vastaan Itävallan voittaessa vierasottelun 0–1.[1]

Lähteet

muokkaa