Karim Onisiwo (s. 17. maaliskuuta 1992 Wien) on itävaltalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pituudeltaan 188-senttimetrinen. Hän edustaa Saksan Bundesliigassa pelaavaa Mainzia.[1]

Karim Onisiwo vuonna 2015.

Onisiwo pelasi ensimmäisen kerran pääsarjatasolla Itävallan Bundesliigassa kaudella 2015–2016 Mattersburgin joukkueessa. Tammikuussa 2016 hän siirtyi kesken kauden saksalaisseura Mainziin, jota hän on siitä lähtien edustanut. Hän on pelannut Saksan Bundesliigassa 122 ottelua ja tehnyt niissä 17 maalia, joista seitsemän kaudella 2018–2019. Helmikuuhun 2019 osui hänen ainoa kahden maalin bundesliigaottelunsa, vastustajana Schalke. Bundesliigaotteluistaan hän on pelannut avauskokoonpanossa 61 eli tasan puolet. Kaudella 2016–2017 hän pelasi kolme Eurooppa-liigan ottelua.[1]

Onisiwo pelasi yhden ottelun Itävallan alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Itävallan A-maajoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran marraskuussa 2015 ystävyysottelussa Sveitsiä vastaan. Hän on pelannut kesäkuun 25. päivään 2021 mennessä 12 A-maaottelua, joista avauskokoonpanossa kolme ottelua. Ainoan maaottelumaalinsa hän on tehnyt syyskuussa 2020 Kansojen liigan ottelussa Romaniaa vastaan. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän pääsi muutamaksi minuutiksi vaihdosta kentälle toisessa alkulohko-ottelussa Alankomaita vastaan.[1]

Lähteet muokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.