Split (1950)

Split oli Jugoslavian kuninkaallisen laivaston hävittäjä, jonka valmistus alkoi hieman ennen toista maailmansotaa ja joka valmistui 1950-luvulla.

Split
Aluksen vaiheet
Rakentaja	Yarrow, Split
Kölinlasku	heinäkuu 1939
Laskettu vesille	maaliskuu 1950
Palveluskäyttöön	4. heinäkuuta 1958
Poistui palveluskäytöstä	1980
Loppuvaihe	romutettu 1986
Tekniset tiedot
Uppouma	2 439 t (standardi) 3 048 t (kuormattu)
Pituus	120 m (kokonaispituus)
Leveys	11,3 m
Syväys	3,48 m
Koneteho	55 000 shp
Nopeus	38 solmua
Aseistus
Aseistus	5 × Skoda 140 mm/56 -tykkiä 5 × Bofors 40 mm 4 × ZB vz.60 15 mm ilmatorjuntakonekivääriä 6 × 533 mm torpedoputkea
Infobox OK

Valmistus

Alus tilattiin Yarrow'n Splitin telakalta, jossa töitä valvoi ranskalainen hankkeesta vastannut Ateliers et Chantiers de la Loire. Aluksen köli laskettiin heinäkuussa 1939 noin kuukauden myöhässä, koska Ranskasta tilatut materiaalit eivät saapuneet ajoissa. Alus piti laskea vesille 1940 ja olla valmiina palvelukseen vuoden 1942 loppuun mennessä.

Seuraavat kymmenen kuukautta materiaalivirta Ranskasta oli aikataulussa, mutta Yarrow'n toimittamat turbiinimoottorit ja höyrykattilat olivat myöhässä. Ensin viivästystä aiheutti tammikuussa 1939 alkanut Britannian laivaston varusteluohjelma ja sitten keväällä 1940 heränneet salaliittoepäilykset Jugoslavian ja Neuvostoliiton hallitusten tapaamisista, jolloin Neville Chamberlainin hallinto epäsi turbiinien maastavientiluvan Pariisin vastalauseista huolimatta. Sodan sulkiessa 9. toukokuuta 1940 Sisilian kanaalin alukseen tarvittavista metallilevyistä oli toimitettu 600 tonnia vesillelaskuun vaadituista 1 100 tonnista. Ruotsin hallitus oli aiemmin evännyt ilmatorjuntatykkien maastavientiluvan ja Saksa pääaseiden toimituksen Skodan tehtailta, joten alus oli telakalla keskeneräisenä ilman koneistoa ja aseita.

Italian hallinto

Akselivallat hyökkäsivät 6. huhtikuuta 1941 Jugoslaviaan, joka vallattiin kymmenessä päivässä. Albaniasta hyökänneet Italian Messinan divisioonan joukot valtasivat 17. huhtikuuta telakan ja siellä olleen keskeneräisen aluksen. Rakennustöitä jatkettiin, vaikka alus ei Italian laivaston johtoa kiinnostanutkaan. Telakalle piti keksiä töitä, jotta alueen väestö pysyisi rauhallisena. Alus nimettiin RN Spalatoksi. Ranskan vastalauseista huolimatta italialaiset estivät telakalla, joka oli nimetty Cantieri Navali Adriaticiksi, olleiden ranskalaisten insinöörien kotiinpaluun.

Alukselle tilattiin uusi 55 000 hevosvoiman koneisto Tosi Legnanolta. Italian laivaston aseistuksen yhdenmukaistamiseksi aseiksi muutettiin viisi yksiputkista 135/45-tykkiä, jotka liitettiin ainoaan tulenjohtoyksikköön. Aseistus oli samankaltainen kuin laivaston uusissa Comandanti-luokan aluksissa. Boforsin ilmatorjuntatykkien tilalle alukselle oli tarkoitus asentaa 37/54-pikatykkejä niin monta kuin mahtuu ja etukannelle neljä kaksiputkista 20/65-tykkiä. Suunnitelma sisälsi myös kolmiputkisen 533 millimetrin torpedopakan, sukellusveneentorjuntaheittimiä ja syvyyspommeja sekä jopa 40 merimiinaa. Alukselle suunniteltiin myös EC3ter Gufo -tutkan asentamista.

Työt aluksella etenivät hyvin, kunnes joulukuussa 1941 telakalla olleita aluksia sabotoitiin ja työ keskeytyi. Huhtikuussa 1942 Italian laivasto päätti keskeyttää työt aluksella, koska sen valmistumiseen oli vielä noin kaksi vuotta ja Mussolinin mukaan sota päättyisi ennen aluksen valmistumista. Syksyllä Pohjois-Afrikassa koetut takaiskut osoittivat oletukset sodan lyhyydestä vääriksi ja laivastolla oli suuri tarve saattajille, joten töitä jatkettiin. Nopeasti edenneen työn seurauksena alus laskettiin vesille 18. heinäkuuta 1943 ja aluksen oletettiin olevan luovutuskunnossa vuoden 1944 lopulla.

Mussolinin kukistuttua 25. heinäkuuta 1943 valtaan astui uusi hallitus, joka uskoi Välimeren alueen sotatoimien päättyvän kesään 1944 mennessä. Koska alus ei valmistuisi ennen tätä, siirrettiin materiaali ja työvoima valmistamaan 27 kappaletta 120 tonnin puurunkoisia moottoriraivaajia uusille Dalmatian ja Versiglian telakoille Trauhun. Heinäkuun lopulla Italian laivasto etsi myös mahdollisuutta erota liitosta Saksan kanssa ja marsalkka Badoglio ilmoitti aselevosta radiopuheessaan 8. syyskuuta.

Saksan hallinto

Seuranneessa hajaannuksessa laivaston määräämät alukset eivät lähteneet Adrianmeren pohjukan satamista ja Bergamon jalkaväkidivisioonaa ja samalla Spalaton aluetta komentanut kenraali pakeni 10. syyskuuta Zaraan. Divisioonan joukkojen kuri romahti ja kaksi jalkaväkipataljoonaa sekä mustapaitalegioona liittyivät saksalaisiin. Siirtyneistä joukoista muodostettiin hieman myöhemmin Waffen-SS-yksikkö. Jäljelle jääneet italialaiset pyrkivät torjumaan alueelle hyökänneitä partisaaneja. Alueen uusi komentaja ratsuväenkenraali Alfonso Cigala-Fulgosi pyrki pysymään puolueettomana ja siirrätti osan joukoistaan Italiaan. Saksan Prinz Eugen SS-vuoristodivisioona hyökkäsi Spoletoon. Partisaanien ja muutamien Reali Carabinieri -osastojen vastarinnasta huolimatta kaupunki vallattiin.

Spoleton alueen laivaston komentaja upotti 24. syyskuuta aluksen riutalle. Saksan joukot valtasivat 27. syyskuuta kaupungin, minkä jälkeen Cigala-Fulgosi ja osa hänen upseereistaan ammuttiin. Hylky nostettiin vielä saman vuoden lopulla, mutta rakennustöitä ei jatkettu. Brittijoukkojen tukemat partisaanit valtasivat 27. lokakuuta Splitin, jolloin saksalaiset upottivat aluksen uudelleen.

Titon hallinto

Hylky nostettiin jälleen, mutta Jugoslavialla ei ollut mahdollista jatkaa rakennustöitä. Jugoslavian laivasto päätti jatkaa töitä aluksella ja Italiasta hankittu koneisto kunnostettiin Tosilta tilatuilla osilla. Vuonna 1948 pyydettiin Skodan tehtaille varastoitujen pääaseiden 140/56-tykkien toimittamista Tšekkoslovakian hallitukselta. Telakan heikon kunnon vuoksi Split hinattiin Rijekaan Kvarnersko Brodogradilisten telakalle (aiemmin Cantieri Navali del Quarnaro), joka nimettiin vielä samana vuonna 3 Maj -telakaksi.

Titon ja Stalinin pesäero vuonna 1948 keskeytti pääosan telakan muista töistä, mutta samalla telakka menetti teknisen tuen ja Skodan tykkien toimittaminen estyi. Alus laskettiin Rijekassa vesille maaliskuussa 1950, mutta syynä oli ainoastaan telakan tilojen vapauttaminen uusiorakentamiseen. Kylmän sodan kiihtyessä Yhdysvallat ja Britannia tarjosivat maalle talousapua ja teknistä tukea ja työt aluksen valmistamiseksi jatkuivat vuonna 1953.

Aluksen ollessa keskeneräisenä odottamassa kohtaloaan sen koneisto oli siirretty torpedovene Uckaan (entinen Balestra). Britannia toimitti tilalle Parsonsin valmistaman 50 000 hevosvoiman turbiinimoottorin ja kaksi Admiralty-kattilaa. Yhdysvallat toimitti aseistuksen ja elektroniikan. Pääaseiksi tuli neljä yksiputkista 127/38-tykkiä ja niiden tueksi viisiputkinen 533 millimetrin torpedopakka, joka asennettiin kansirakenteen katolle viidennen tykin tilalle. Ilmatorjunta-aseiksi asennettiin kaksitoista 40/56-tykkiä. Sukellusveneiden torjuntaan alukselle asennettiin kaksi Hedgehog-heitintä, kuusi syvyyspomminheitintä ja kaksi syvyyspommikiskoa. Alukselle oli myös mahdollista sijoittaa 40 miinaa. Tulenjohtojärjestelmänä oli Mk37, johon oli kytketty tykkien tulenjohtoa varten kaksi Mk12- ja Mk22-tutkaa ja MK51 ilmatorjuntaa varten. SC- ja SG-1-tutkat olivat merenkulkua varten.

Avusta huolimatta rakennustyö oli hidasta ja se valmistui vasta 4. heinäkuuta 1958. Pitkällisten koeajojen jälkeen alus oli valmiina palvelukseen vuonna 1959. Koeajoissa aluksen huippunopeus oli 31,5 solmua. Torpedoputkien todettiin olevan liian korkealle asennettu ja lyhyt toimintamatka rajoitti aluksen käytön ainoastaan Adrianmerelle. Aluksella todettiin raskaan aseistuksen aiheuttama yläpainoisuus ja miehistön majoitustilat olivat hyvin ahtaat 240 hengen miehistölle. Kaikista puutteistaan huolimatta aluksesta tehtiin laivaston lippulaiva.

Palvelus

Split oli Jugoslavian laivaston lippulaiva pääosan urastaan. Se kolaroi torpedovene Biokovon (entinen Italian laivaston Aliseo) kanssa vuonna 1963, jolloin torpedovene vaurioitui korjauskelvottomaksi. Vuonna 1971 alus jäi laivaston ainoaksi suuremmaksi alukseksi, kun sodan jälkeen ylijäämävarastosta hankitut brittiläiset hävittäjät poistettiin käytöstä. 1970-luvun lopulla aluksen kattilahuoneen höyryputki halkesi surmaten kaikki tilassa olleet. Kattilaa ei korjattu, mikä pudotti aluksen huippunopeuden 24 solmuun.

Alus sijoitettiin ankkurissa olevaksi koululaivaksi. Alus poistettiin palveluksesta vuonna 1980 ja se poistettiin lopullisesti alusluettelosta 2. helmikuuta 1984. Alus romutettiin kaksi vuotta myöhemmin.

Lähteet

• Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5 (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
• Cernuschi, Enrico & O'Hara, Vincent P.: The Star-Crossed Split: The troubled story of and unlucky flagship. Warship 2005, 2005, XXVII. vsk, s. 97–110. London, UK: Conway Maritime Press. ISBN 1844860035 (englanniksi)