Sonka

kylä Rovaniemellä

Sonka on kylä Rovaniemen kunnassa. Sonka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta Pellon suuntaan kantatien 83 varrella. Songan maisemaa hallitsee Sonkajärvi, joka laskee Sinettäjärveen ja siitä edelleen Ounasjokeen.

Maisemallisesti kylässä on rantoja ja jääkauden jälkeisiä kivirakkoja, joista tunnetuin on Möötikkärakka, entinen Juhannuskallio.

Väestörekisterin mukaan vuonna 2011 Songan asukasluku oli 246. Kylän asukasluku on hieman noussut kylään muuttaneiden lapsiperheiden myötä.[1] Nykyisin asukkaista kouluikäisiä on noin 10 %, työikäisiä noin 50 % ja eläkeläisiä noin 40 %.lähde? Vapaa-ajan asutusta on alueella runsaasti, joten asukasmäärä kaksinkertaistuu kesäkuukausina.[1]

Työpaikkoja tarjoavat Palosalmen Metsätyömieskoti, Lomakoti Seitaranta ja osa-aikaisesti kylän yrittäjät. Songassa ja lähialueilla harjoitetaan myös poro-, maa- ja metsätaloutta. Kylällä on toiminut kalanviljelylaitos ja puutarha. Pääosin työikäinen väestö käy työssä Rovaniemellä ja muulla lähiseudulla. Lähin koulu on Sinetässä 10 kilometrin päässä kylältä, kuten myös kauppa ja posti. Sinetässä toimii myös huoltoasema. Songassa toimii kyläyhdistys.

Vapaa-ajanviettomahdollisuudetMuokkaa

Kylässä on valaistu pururata, jonne tehdään talvisin hiihtolatu. Kylätalon vierestä löytyy urheilukenttä, joka talvisin palvelee jääpelejä harrastavia. Songan luonto tarjoaa mahdollisuudet retkeilyyn, marjastukseen ja kalastukseen järvi- ja vaaramaisemissa. Sonkajärven Oitolan rannasta löytyy kunnallinen veneenlaskupaikka, kota ja laavu tulisijoineen. Sonkaan on hyvät yhteydet virallisia moottorikelkkareittejä pitkin.lähde?

LähteetMuokkaa

  1. a b Tervetuloa Sonkaan Sonka.fi. Songan kyläyhdistys. Viitattu 12.11.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.