Korkalovaara

kaupunginosa Rovaniemellä

Korkalovaara on kaupunginosa ja lähiö Rovaniemen kaupungissa Lapin maakunnassa. Korkalovaara liitettiin osaksi Rovaniemen kauppalaa 1.1.1957. Korkalovaara on laaja kaupunginosa, ja sen alueita ovat mm. Länsikangas, Vaaranlaki ja Lapinrinne.

Korkalovaaran palveluita Hillapolulla.

Korkalovaaran historiallinen keskus on Hillapolun ostoskeskus. Korkalovaarassa toimi aiemmin Korkalovaaran lukio, mutta se yhdistettiin Lyseonpuiston lukion kanssa[1]. Myös Alvar Aallon suunnitteleman Korkalorinteen asuntoalueen (Pikku-Tapiola)[2] katsottiin aiemmin kuuluvan Korkalovaaraan. Nykyään sen katsotaan sijaitsevan ns. Kolmannessa kaupunginosassa.

Maamerkkeinä Korkalovaarassa ovat radiomasto sekä Karinrakan vesitorni. Alueen palveluihin kuuluvat tennishalli, ravintola, apteekki, kirjasto, posti sekä useita päivittäistavarakauppoja. Seurakunnalla on alueella kappeli.[3] Korkalovaarassa toimivat myös Korkalovaaran peruskoulu (luokat 1–9) sekä Vaaranlammen koulu (luokat 1–6). Päiväkoteja alueella on kaksi. Alueella on latuja ja ulkoilureittejä. Lisäksi vaaran lounaispuolella Mäntyvaarassa sijaitsee Mäntyvaaran ravirata.

Vaaran pohjoisrinteellä oli 1960-luvulle saakka kaatopaikka, jota on nykyisin maisemoitu, ja paikalla on aikaisemmin ollut myös laskettelurinne.[4]

Jari Tervo on käynyt koulua Korkalovaarassa.[5] Tunnettuihin korkalovaaralaisiin kuuluu myös siellä varttunut laulaja-lauluntekijä Jaakko Laitinen.[6]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa