Sita on hindulaisuudessa jumalatar, Lakshmin ruumiillistuma, joka edustaa esimerkillistä naiseutta ja vaimoa. Sita on yksi päähenkilöistä Ramayanassa, joka on nimetty hänen puolisonsa Raman mukaan. Kertomuksessa Sita lähtee palatsista rikkauksien keskeltä Raman mukaan pakomatkalle, koska kokee sen vaimon tehtäväksi, asuen metsässä, mistä hänet kuitenkin kidnapataan. Sitaa pidetään vankeudessa, koska hän ei suostu Ravanan puolisoksi, vaikka tarjolla olisi rikkauksia ja vaikutusvaltaa. Hän säilyttää myös mielensä puhtauden eikä koskaan horju uskollisuudessaan.

Sita.

Rama lähettää Hanumanin etsimään ja pelastamaan puolisoansa, joka ei kuitenkaan suostu palaamaan Hanumanin mukana. Lopulta Rama itse pelastaa puolisonsa suuren taistelun jälkeen.

Rakkaudestaan huolimatta Rama ei kuitenkaan voi huolia Sitaa takaisin, koska on hallitsija, eikä usko kansan hyväksyvän tällaista tekoa. Sita todistaa hyvyytensä kansalle ja puolisolleen astumalla tuleen, joka ei polta häntä hänen hyvyytensä takia.

Kertomusta ja Sitan toimintaa käytetään nykyään esimerkkinä, jonka mukaan nuoret intialaiset tytöt kasvatetaan.

Aiheesta muualla

muokkaa