Simhat Tora

juutalainen juhlapyhä

Simhat Tora (hepr. ‏שמחת תורה‎) on juutalaisten viettämä Tooran ilojuhla. Sitä vietetään heti sukkot-juhlan päätyttyä, gregoriaanisen kalenterin lokakuussa.

Toora-käärö ja sen lukemiseen käytetty osoitin, jad.

Tooran ilojuhlassa juutalaiset iloitsevat siitä, että Toora on saatu luettua loppuun. Toora on jaettu osiin siten, että se saadaan luettua vuoden mittaan kokonaan synagogan jumalanpalveluksissa. Simhat Tora -juhlassa luetaan Tooran viimeiset jakeet ja aloitetaan lukeminen taas alusta, luomiskertomuksesta.

Tapoja ja perinteitä muokkaa

Simhat Toran ilta- ja aamujumalanpalvelukset ovat tunnelmaltaan erityisen iloisia ja hilpeitä. Juhlallisuudet alkavat iltajumalanpalveluksessa. Silloin seurakunnan miehet kantavat Toora-kääröjä ympäri synagogaa seitsemän kertaa. Juutalaiset laulavat ja tanssivat synagogissa, ja ilonpito jatkuu usein vielä ulkona kaduillakin etenkin Israelissa. Monissa synagogissa lapsille annetaan lippuja, joita he voivat heiluttaa tanssin aikana. Heille saatetaan jakaa myös suklaata, karamelleja tai hedelmiä.

Iltajumalanpalveluksessa luetaan viimeinen Tooran viikoittaisista katkelmista (5.Moos 33:1-34) aivan viimeistä osaa lukuun ottamatta. Se kertoo Israelin kansan pääsystä luvattuun maahan ja Mooseksen kuolemasta.

Tooran ilojuhla jatkuu aamulla. Toora-kääröjä kannetaan taas seitsemän kierrosta synagogan ympäri. Viidennen Mooseksen kirjan viimeinen osa luetaan kokonaan ja sen jälkeen ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäinen luku. Joskus ortodoksijuutalaisissa synagogissa kaikki seurakunnan miehet ja bar mitzva -iän ylittäneet pojat saavat alijan eli kunnian lukea Tooraa. Konservatiivijuutalaisten keskuudessa myös naiset voivat saada alijan. Sen jälkeen kaikki lapset saavat alijan, jota kutsutaan nimellä kol han'arim (kaikki lapset). Lapset kerääntyvät synagogan eteen, ja heidän yläpuolellaan pidetään rukousliinaa eli tallitia. On erityisen suuri kunnia päästä lukemaan Tooran viimeinen osa, samoin Genesiksen alku.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Simhat Tora.