Shogun Kunitoki

suomalainen yhtye

Shogun Kunitoki on 1990-luvun alussa perustettu helsinkiläinen yhtye, joka soittaa minimalistista elektronista musiikkia yltäkylläisellä äänimaisemalla. Yhtye on ottanut vaikutteita myös 1960-luvun psykedeliasta ja 1970-luvun kokeellisesta musiikista. Uransa alussa yhtye teki hypnoottista, drone-vaikutteista musiikkia tietokoneella, mutta kyllästyi rajallisiin mahdollisuuksiin ja alkoi luoda musiikkia oikeilla soittimilla. Yhtye käyttää sähkökitaroiden, urkujen, perkussioiden ja tamburiinien lisäksi monia eriskummallisia soittimia, kuten vanhaa venäläistä monosyntikkaa, folk-nokkahuiluja sekä yksinkertaisia lasten soittimia ja opetussarjoja.

Yhtyeen ensimmäinen levy Tasankokaiku ilmestyi vuonna 2006 Fonal Recordsin julkaisemana. Levy on tyyliltään minimalistista psykedeliaa, joka on saanut vaikutteita avant-gardesta ja 1960-luvun vasemmistolaisesta rockista. Levy on saanut kiitosta tunnetussa englantilaisessa musiikkilehdessä The Wiressä.

Toinen levy Vinonaamakasio julkaistiin vuonna 2009. Se jatkaa ensimmäisen levyn tyyliä, joskin hieman laajemmalla äänien ja rytmien kirjolla.

Shogun Kunitoki on konsertoinut Suomen ulkopuolella Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, Belgiassa, Hollannissa ja Kiinassa. Yhtye ei ole erityisen tunnettu, mutta on valloittanut itselleen pienen, mutta hartaan fanijoukon. Merkittävä osa levyistä myydään ulkomaille.

Albumit muokkaa

  • Tasankokaiku (2005)
  • Vinonaamakasio (2009)

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa