Shigeru Yoshida
Shigeru Yoshida (jap. 吉田茂, Yoshida Shigeru, 22. syyskuuta 1878 – 20. lokakuuta 1967) oli japanilainen diplomaatti ja poliitikko. Yoshida toimi Japanin pääministerinä vuosina 1946–1947 ja 1948–1954. Hän toimi myös ulkoministerinä 1945–1947 ja 1948–1952.[1] Hänet tunnettiin Japanin uudelleen aseistautumisen vastustajana siinä määrin, että äärioikeisto harkitsi hänen syrjäyttämistään. Etenkin jälkimmäisen pääministerikautensa aikana hän oli myös kommunismin ja ammattiliittojen vastainen.
| Shigeru Yoshida | |
|---|---|
| 吉田茂 | |
 Yoshida noin vuonna 1950 |
|
| Japanin pääministeri | |
| Monarkki | Hirohito |
| Edeltäjä | Hitoshi Ashida |
| Seuraaja | Ichirō Hatoyama |
| Monarkki | Hirohito |
| Edeltäjä | Kijūrō Shidehara |
| Seuraaja | Tetsu Katayama |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. syyskuuta 1878 Yokosuka, Japani |
| Kuollut | 20. lokakuuta 1967 (89 vuotta) Tokio, Japani |
| Puoliso | Yukiko Yoshida |
| Tiedot | |
| Puolue |
Japanin liberaalidemokraattinen puolue (1955‐1967) Japanin liberaalipuolue (1950‐1955) Japanin demokraattinen liberaalipuolue (1945‐1950) |
 Nimikirjoitus |
|
Elämäkerta muokkaa
Yoshida aloitti uransa ulkoministeriössä.[2] Hän toimi toimi lyhyesti maansa varaulkoministerinä 1920-luvun lopulla ja sitten suurlähettiläänä muun muassa Roomassa ja Lontoossa (1936–1938[2]). Toisen maailmansodan aikana hänet tunnettiin liberaalina rauhan puolustajana, mikä saattoi hänet epäilyksen alaiseksi sotaa käyvässä kotimaassaan.[1] Sodan lopulla vuonna 1945 hänet otettiin säilöön sen jälkeen, kun hänen kotonaan työssä ollut maavoimien tiedusteluelimen salakuuntelija sai kuulla, että hän oli pyrkinyt rauhaan Yhdysvaltain kanssa.[3] Hän pääsi liittoutuneiden Tyynenmeren ylipäällikön kenraali MacArthurin suosioon ja edisti näin sopua sotaosapuolten välillä menettämättä japanilaisten luottamusta.[1]
Sodan jälkeen Yoshidasta tuli Kijūrō Shideharan jälkeen pääministeri toukokuussa 1946. Hän jatkoi tuolloin pitkälti edeltäjänsä uudistuksia[4] ja maassa otettiin hänen aikanaan käyttöön uusi perustuslaki.[5] Palattuaan valtaan lokakuussa 1948 Yoshidan linja oli konservatiivisempi, ja alkavan kylmän sodan vuoksi Japanissa alkoivat levitä antikommunismi ja työväenliikkeen vastaisuus. Yoshida alkoi myös poistaa kommunisteja valtion virastoista.[4]
Japanin ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen sotilasorganisaatio, noin 70 000 miehen vahvuinen kansallinen poliisireservi, perustettiin Yoshidan määräyksestä vuonna 1950 sen jälkeen, kun Korean sota oli alkanut. Yoshida oli aluksi vastustanut Japanin aseistautumista uudelleen, koska katsoi sen olevan haitaksi maan yhä toipumisvaiheessa olleelle taloudelle.[6][7] Kansallinen poliisireservi muuttui myöhemmin Japanin itsepuolustusvoimiksi.[6]
Yoshida allekirjoitti Japanin puolesta San Franciscon rauhansopimuksen 1951, ja se tuli voimaan huhtikuussa 1952.[8] Japani solmi Yoshidan aloitteesta tuolloin myös erillisesti diplomaattisuhteet Taiwanin kanssa.[9]
Yoshida jätti pääministerin tehtävät lopullisesti vuonna 1954. Vielä eläkkeellä ollessaankin Yoshida toimi myöhempien konservatiivisten pääministerien neuvonantajana.[1]
Salamurhahanke 1952 muokkaa
Yoshidan mielipide oli, että Japani oli perustuslakinsa 9. artiklan perusteella luopunut oikeudestaan puolustaa itseään.[10] Tämä herätti ärtymystä Japanin oikeistossa, mukaan lukien Ichirō Hatoyamassa ja Hitoshi Ashidassa, joiden mukaan Japanilla tulisi olla itsenäinen puolustuslaitos, jotta yhdysvaltalaisten vaikutusvalta Japanissa alenisi ja jotta Japanilla olisi mahdollisuudet toimia vaikuttajana kansainvälisessä yhteisössä. Yoshidan kanssa erimielisiä olivat myös entinen armeijan kenraaliluutnantti Eiichi Tatsumi ja entinen eversti Takushiro Hattori.[11]
Kun Yoshida nimitti Tatsumin sotilaalliseksi neuvonantajakseen ja käski tätä lopettamaan kaiken yhteydenpidon Hattorin kanssa, Hattori alkoi harkita Yoshidan murhaamista. Heinäkuussa 1952 hän alkoi järjestäytyä muiden entisten upseerien kanssa, joiden kanssa suunnitteli Yoshidan murhaa ja vallankaappausyritystä – pääministeriksi oltaisiin mahdollisesti järjestetty Yoshidan kuoleman jälkeen Hatoyama, jonka kanssa Hattori oli hyvissä väleissä. Hattorin ystävä eversti Masanobu Tsuji kuitenkin sai suostuteltua hänet luopumaan suunnitelmasta.[12][13]
Henkilökuva muokkaa
Kokemuksensa, hyvän terveytensä ja räjähtävän temperamenttinsa takia Yoshidaa arvostettiin pääministerinä. Lännessä hänet rinnastettiin Saksan liittotasavallan ensimmäiseen liittokansleriin Konrad Adenaueriin.[1]
Lähteet muokkaa
- Caprio, Mark E.; Sugita, Yoneyuki (toim.): Democracy in Occupied Japan: The U.S. Occupation and Japanese Politics and Society. Routledge, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Samuels, Richard J.: Special Duty: A History of the Japanese Intelligence Community. Routledge, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Hanneman, Mary L.: Japan faces the World, 1925-1952. Routledge, 2013. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e Vuosisatamme 1000 tärkeintä ihmistä X–Zwo. (52-osainen juttusarja 1969–1970, suomennettu The Sunday Timesista.) Helsingin Sanomat, 20.9.1970, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ a b Hanneman 2013, s. 152
- ↑ Samuels 2019, s. 74–75
- ↑ a b Hanneman 2013, s. 94–95
- ↑ Hanneman 2013, s. 91
- ↑ a b Caprio & Sugita (toim.) 2007, s. 17
- ↑ Hanneman 2013, s. 95
- ↑ Hanneman 2013, s. 149
- ↑ Caprio & Sugita (toim.) 2007, s. 209
- ↑ Caprio & Sugita (toim.) 2007, s. 5
- ↑ Caprio & Sugita (toim.) 2007, s. 165
- ↑ Samuels 2019, s. 90–91
- ↑ CIA files reveal militarist plot to kill Yoshida in '52 The Japan Times. 28.2.2007. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shigeru Yoshida Wikimedia Commonsissa
