Serbianajokoira

koirarotu

Serbianajokoira (Srpski gonič) on serbialainen koirarotu, joka tunnettiin aiemmin nimellä balkaninajokoira (Balkanski gonič). Sitä tavataan kaikkialla kotimaassaan, mutta se on muualla hyvin harvinainen. Rotua ei tule sekoittaa kolmiväriseen serbianajokoiraan (Srpski trobojni gonič), joka on jo rantautunut Suomeen.

Serbianajokoira
Serbian Hound.JPG
Avaintiedot
Alkuperämaa  Serbia
Määrä Suomessa 0
Rodun syntyaika 100-luku
Alkuperäinen käyttö metsästys
Nykyinen käyttö metsästys- ja seurakoira
Elinikä 12 vuotta
Muita nimityksiä Srpski gonič, Serbian Hound, chien courant serbe, Serbischer Laufhund, sabueso serbio, Балкански гонич, Balkanski gonič, Balkan Hound, Black and Tan
FCI-luokitus ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat
alaryhmä 1.2 Keskikokoiset ajavat koirat
#150
Ulkonäkö
Paino 20 kg
Säkäkorkeus uros 46-56 cm, narttu 44-54 cm
Väritys pääväri kellanpunainen, punainen tai ruosteenruskea; musta satula tai mantteli sekä niska ja ohimo; punainen tai ruosteenruskea naama

UlkonäköMuokkaa

Serbianajokoiran ulkonäkö muistuttaa hyvin paljon schillerinajokoiraa ja jonkin verran puolanajokoiraa. Se on vankkarakenteinen, keskikokoinen koira. Pää on litteä ja kalteva ja kallo hieman pyöristynyt. Kuono on suipponeva ja kirsu aina musta. Silmät ovat soikion muotoiset ja iirikset tummat. Korvat ovat tyypillisen ajokoiramaiset, keskikokoiset, korkealle kiinnittyneet, poskien myötäiset ja riippuvat.

Niska on voimakas ja hieman kaareutunut ja selkä lihaksikas, pitkä ja voimakas. Häntä on hieman ylöspäin kiertynyt ja selkälinjan alapuolella kannettu. Eturaajat ovat voimakkaat, lihaksikkaat ja yhdensuuntaiset lihaksikkaiden olkavarsien kanssa. Takaraajat ovat voimakkaat ja lihaksikkaat.

Karvapeite on lyhyt, karhea, runsas ja hieman tavallista pidempi raajojen takaosissa ja hännän alla. Väritys on kellanpunainen, punainen tai ruosteenruskea, joissa kaikissa on musta satula tai mantteli. Satula/mantteli kulkee selän ja niskan kautta pään yläosaan ohimolle asti. Rintakehässä sallitaan pyöreä valkoinen merkki jonka ympärysmitta on enintään 2 cm. Säkäkorkeus on 44-56 cm ja paino n. 20 kg.

Luonne ja käyttäytyminenMuokkaa

Rotu on sinnikäs, luotettava, kestävä ja täynnä luonnetta. Siitä voi saada hyvän seurakoiran, mutta se voi olla vaikea kouluttaa ja sen omistajalta edellytetään kärsivällisyyttä. Jos sille annetaan tilaisuus pyrkiä lauman johtajaksi, se voi olla dominoiva. Sitä kuitenkin kuvaillaan oikein ja määrätietoisesti koulutettuna miellyttäväksi ja tottelevaiseksi, ja se on erittäin kiltti ja ystävällinen.

Serbianajokoira muodostaa vahvan siteen perheensä kanssa ja tulee kohtalaisen hyvin toimeen lasten kanssa. Toisiin koiriin se tulee totuttaa oikealla tavalla, jolloin se voi tulla hyvin toimeen niiden kanssa. Se saattaa kuitenkin vaistojensa vuoksi jahdata muita lemmikkejä. Se on eloisa, mikä näkyy paitsi metsästysapajilla, myös kotielämässä. Se rakastaa kävelyitä ja leikkimistä rakkaimpien ihmistensä kanssa. Haukkuherkkyys on keskimääräisen tasolla.

AlkuperäMuokkaa

Rotu kuuluu ympäri Balkania levinneiden ajokoirien tyyppiin. Sen uskotaan polveutuneen foinikialaisten muinaisina aikoina alueelle jättämistä koirista. Ensimmäinen maininta siitä on 11. vuosisadalta, jolloin Frank Laska kuvaili sitä yksityiskohtaisesti muiden sen ajan ajokoirien ohella.

Serbianajokoira on säilynyt melko samanlaisena Balkanilla koko historiansa ajan, ja sen ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin vuonna 1924 nimellä balkaninajokoira. Kesti kuitenkin vuoteen 1940 ennen kuin FCI hyväksyi rotumääritelmän joka oli jo hyväksytty muualla. Koska rotu oli levinnyt eniten juuri Serbian alueelle, FCI:n vuoden 1996 kokouksessa sen nimi päätettiin vaihtaa serbianajokoiraksi.

Rotu on erittäin hyvä työkoira joka ei anna periksi ennen kuin löytää jäljittämänsä riistan.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Serbian Hound