Avaa päävalikko

Seppo Väinö Ilmari Nevala (3. marraskuuta 1947 Ylitornio4. joulukuuta 2008 Järvenpää)[1] oli suomalainen poliisineuvos ja Suojelupoliisin päällikkö 19962007.

Ennen poliisiuraansa Nevala oli muun muassa pääministeri Kalevi Sorsan poliittinen sihteeri. Suojelupoliisissa Nevala aloitti vuonna 1978.[2] Nevalan poliisiuran ylimmät virat olivat sisäministeriön poliisijohtaja (1991), suojelupoliisin apulaispäällikkö ja lopulta suojelupoliisin päällikkö (vuosina 1996–2007).[1] Sisäasiainministeriössä toimiessaan Nevala kannatti suojelupoliisin lakkauttamista. Suojelupoliisin päällikkönä Nevala ehdotti parlamentaarisen valvonnan tehostamisen vaihtoehdoksi sitä, että suojelupoliisin päällikön tehtävä muuttuisi määräaikaiseksi viiden vuoden jaksoissa.

Seppo Nevala joutui syyskuussa 2004 virkavapaalle ja vastaamaan oikeudessa suojelupoliisin toiminnasta. Syytteen mukaan Nevala oli alaisensa, Petri Knapen, kanssa jättänyt saattamatta tutkittavaksi, että niin sanotussa Soneran teleurkintajutussa Supon tutkijana toimineella Martti Pitkäsellä oli laittomasti saatuja televalvontatietoja. Syytteen mukaan tutkinta käynnistettiin vasta sen jälkeen, kun Sonera-juttua tutkinut keskusrikospoliisi ilmoitti Supolle laittomien tietojen paljastumisesta. Syytteet hylättiin käräjäoikeudessa 22. joulukuuta 2004 ja hovioikeudessa 31. maaliskuuta 2005.

Nevala profiloitui myös niin sanottuihin Stasi-oikeudenkäynteihin johtaneissa vuoden 2002 tutkinnoissa valtiollisen poliisin päällikkönä, mikä huipentui tapaus Rusiin ja sen jälkipuintiin vuosina 2005–2007. Stasi-listojen asiassa Nevala oli ulkoasiainvaliokunnan kuulustelujen aikana sairauslomilla. Rusin tapauksesta suoritettu esitutkinta ei kuitenkaan johtanut syytteen nostamiseen.

Seppo Nevala jätti eroanomuksensa suojelupoliisin päällikön tehtävästä 27. heinäkuuta 2007 ja jäi eläkkeelle 1. joulukuuta 2007. Hän kuoli 4. joulukuuta 2008 61-vuotiaana kotonaan sairauskohtaukseen.

LähteetMuokkaa

  1. a b Tuomo Pietiläinen: Supon ex-päällikkö Seppo Nevala on kuollut Helsingin Sanomat. 5.12.2008. Viitattu 6.12.2008.
  2. Supon mies vuodesta 1978 Helsingin Sanomat. 5.12.2008. Viitattu 6.12.2008.

Aiheesta muuallaMuokkaa