Sensualismi

Sensualismi (lat. sensus, 'aisti') on filosofinen tietoteorian suuntaus ja yksi empirismin muoto. Sen mukaan aistihavainnot ovat kaikkein tärkeimpiä tiedon saamisessa tai jopa ainoa tiedonlähde. Sensualismi on lähellä empirismiä.[1]

Sensualismia muistuttavia ajatuskulkuja oli jo keskiajalla, mutta 1700-luvulla valistusajan filosofit kehittivät sitä selkeämmäksi. Ranskassa esimerkiksi Étienne Bonnot de Condillac oli sensualisti, joka kehitteli aatetta subjektiivisen idealismin suuntaan. Jo 1600-luvulla brittiläisen John Locken voi katsoa edustaneen sensualismia. Locke kiisti René Descartesin 1600-luvun puolivälissä esittämän opin myötäsyntyisistä ideoista ja katsoi, että ideat muovautuvat vain kokemusten pohjalta. Locken seuraaja George Berkeley otti vielä rohkeamman kannan: substanssi on vain aistihavaintojen summa ja olemassaolo vain havaituksi tulemista (esse est percipi).[1]

Sensualismin tunnuslauseena voi pitää Tuomas Akvinolaisen peripateettista aksioomaa Nihil est in intellectu quod non prius in sensu ("mielessä ei ole mitään mikä ei ensin olisi ollut aisteissa"), joka näkyy muun muassa Locken ajatuksessa tabula rasasta. Jyrkän sensualismin kannatus väheni ratkaisevasti 1700-luvun loppupuolella Immanuel Kantin filosofian vaikutuksesta.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b ”Sensualismi”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6161–6162. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9.
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.