Selma Tuominen

Selma Tuominen
Syntynyt 19. heinäkuuta 1903
Askainen
Kuollut huhtikuu 2015
Ammatti Kutomakoneen käyttäjä[1]
Siviilisääty leski
Puoliso Vilho Tuominen
k. 1983
Lapset Aila Ahtola

Selma Tuominen (19. heinäkuuta 1903 Askainenhuhtikuu 2015) oli kuollessaan Suomen vanhin ihminen. Tuominen eli 111-vuotiaaksi, uutisoi Turkulainen-lehti 13. huhtikuuta 2015.[2][3][1] Vuodesta 2007 alkaen hän asui turkulaisessa palvelutalossa, jonne hän muutti omasta kodistaan.

Epävirallisten tietojen mukaan ennen Tuomista vanhin suomalainen oli vuonna 1902 syntynyt helsinkiläinen nainen, jonka henkilöllisyyttä ei julkistettu. Tätä ennen vanhin suomalainen oli rantasalmelainen Jussi Leskinen. Helsingin Sanomien mukaan Tuomisen lisäksi on elossa ollut syyskuussa 2012 vielä yksi, Selma Tuomista hieman nuorempi vuonna 1903 syntynyt nainen. Viimeinen suomalainen vuonna 1903 syntynyt mies kuoli heinäkuussa vuonna 2008.[3] Helsingin Sanomat kertoi tammikuussa 2017, että suomen vanhin elossa oleva henkilö on hämeenlinnalainen Helvi Kärki, joka on syntynyt joulukuussa 1906.

PerheMuokkaa

Tuomisella on vuonna 1925 solmitusta avioliitosta Vilho Tuomisen (19021983) kanssa yksi lapsi, vuonna 1927 syntynyt tytär Aila.[3]

TerveysMuokkaa

Tuominen kertoi 20. marraskuuta 2012 julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei koskaan ole käyttänyt alkoholia eikä polttanut tupakkaa, lisäksi hän mainitsi pitkän iän salaisuudeksi elämänmyönteisen ja iloisen asenteen. Tuominen kertoi, ettei hänellä ole mitään mainittavampia sairauksia eikä kipuja ollenkaan. Tuominen kuvaili myös olevansa hyvin huumorintajuinen ihminen. Haastattelussa hän mainitsikin että Mä olen tämmöinen huumormummo, koitan olla aina iloinen. Ei tuu ryppyjä.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Suomen vanhin täyttää 110 vuotta. Helsingin Sanomat, 19.7.2013. Sanoma. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.7.2013.
  2. Nurmi, Teemu: Suomen vanhin ihminen on kuollut Turkulainen. 13.4.2015. Keskisuomalainen Oyj. Viitattu 13.4.2015.
  3. a b c d Haikarainen, Riikka: Suomen vanhin on 109-vuotias turkulainen. Helsingin Sanomat, 20.11.2012. Sanoma. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.2.2013.
Edeltäjä:
Jussi Leskinen
Suomen vanhin ihminen
28. helmikuuta 201013. huhtikuuta 2015
Seuraaja:
Helvi Kärki