Mähkät
Mähkät (Selaginella) on sanikkaisten suku, jossa on 690 lajia. Monet lajit elävät autiomaassa, ja käpertyvät kokoon kuivan kauden ajaksi.
| Mähkät | |
|---|---|
 Suomessakin kasvava mähkä (Selaginella selaginoides). |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Liekomaiset Lycopodiophytina |
| Luokka: | Isoëtopsida |
| Lahko: | Selaginellales |
| Heimo: | Mähkäkasvit Selaginellaceae |
| Suku: |
Mähkät Selaginella P.Beauv.[1] |
| Katso myös | |
Mähkillä on neulasmaiset, mutta ohuet ja pehmeät, vaaleanvihreät hammaslaitaiset lehdet.[2] Havukasveja muistuttavan ulkonäkönsä takia mähkiä on alettu käyttää koristekasveina muun muassa jouluistutuksissa.[3][4]
Mähkät ovat mähkäkasvien (Selaginellaceae) heimon ja Selaginellales-lahkon ainoa suku. Lajit ovat monivuotisia ja maalla kasvavia, harvoin epifyyttejä eli päällyskasveja. Ne ovat erilaisitiöisiä, mikä tarkoittaa, että isoitiöistä kasvaa munasolullisia naarasgametofyyttejä ja pikkuitiöistä siittiöitä tuottavia koirasgametofyytteejä. Juuret ovat yksinkertaisia ja hapsimaisia. Itiöitä tuottavat sporofyytit ovat pystykasvuisia tai alustan myötäisiä; juurakoita ei ole. Lehdet ovat tyypiltään mikrofyllejä eli pikkulehtiä, kierteisesti järjestäytyneitä, kielekkeellisiä ja joko kaikki keskenään samanlaisia tai kahdenlaisia, jolloin ne ovat järjestyneet neljäksi riviksi. Iitöpesäkelehdet ovat lehtien kaltaisia ja muodostavat varren päähän pesäketähkän eli strobiluksen. Itopesäkkeet eli sporangiot sijaitsevat lehtien yläpinnoilla aivan kielekkeen yläpuolella ja ovat varrellisia. Isoitiöt ovat monenmuotoisia ja kuviopintaisia, pikkuitiöt taas vaihtelevissa määrin pallomaisia.[5]
Levinneisyys muokkaa
Mähkäkasvit ovat levinneet ympäri maapallon, eniten lajeja on kuitenkin tropiikissa. Muutama laji elää arktisilla alueilla ja jokunen jopa kuivuusaavikoilla. Jälkimmäiset kuivuvat elottoman näköisiksi, mutta saadessaan kosteutta virkoavat eloon (englanniksi resurrection plants, 'ylösnousemuskasvit').[5]
Evoluutio muokkaa
Mähkäkasvit ovat nykykasveista lähintä sukua lahnanruohokasveilla (Isoëtaceae); molemmat ovat erilaisitiöisiä ja sukusoluja tuottavat gametofyytit ovat endosporisia, itiöiden sisään jääviä. Mähkäkasvit lienevät kehittyneet jostakin hiilikauden erilaisitiöisistä ruohovartisten sanikkaisten ryhmästä. Pseudodendron-nimistä hiilikautista fossiilia pidetään nykyään mähkäkasveihin kuuluvana, vaikka se jossakin suhteessa muistuttaa sinettipuita (Sigillaria). Suurin osa mähkäkasvifossiileista on kuitenkin peräisin liitu- ja tertiäärikausilta. Joillakin mähkäkasveilla on lehdissään haaroittunut suonisto, kuten saniaisten ja siemenkasvien lehdissä, joita nimitetään makrofylleiksi. Makrofyllit ovat siten kehittyneet ainakin kahteen eri otteeseen versokasvien keskuudessa.[5]
Lajeja muokkaa
- Selaginella apoda – keltamähkä
- Selaginella braunii – siromähkä
- Selaginella davidii – nauhamähkä
- Selaginella denticulata – hammasmähkä
- Selaginella dregei – liekomähkä
- Selaginella erythropus – hurmemähkä
- Selaginella haematodes – pitsimähkä
- Selaginella helvetica, Euroopassa ja Aasian itäosissa.
- Selaginella kraussiana – pikkumähkä
- Selaginella lepidophylla – peikonmähkä eli jerikonruusu
- Selaginella martensii – sammalmähkä
- Selaginella mittenii – suomumähkä
- Selaginella moellendorffii – havumähkä
- Selaginella pallescens – mätäsmähkä
- Selaginella peruviana – häntämähkä
- Selaginella rodriguesiana – mauritiuksenmähkä
- Selaginella sanguinolenta – nuoramähkä
- Selaginella selaginoides – mähkä eli lettomähkä eli pikkumähkä, Pohjois-Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa
- Selaginella substipitata – karibianmähkä
- Selaginella uncinata – sinimähkä
Lähteet muokkaa
- Christenhusz, Maarten J. M., Fay, M. F. & Chase, M. W. 2017: The Plants of the World. An illustrated encyclopedia of vascular plants. - 792 s. - Kew Publishing, Royal Botanic Gardens, Kew. ISBN 978 1 84246 634 6
Viitteet muokkaa
- ↑ ITIS: Selaginella (englanniksi)
- ↑ Anderberg, A. & A.-L.: Den virtuella floran: Selaginella 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 23.7.2009. (ruotsiksi)
- ↑ Decoflower[vanhentunut linkki]
- ↑ Joulukukka voi olla kavala kaunokainen[vanhentunut linkki] Aamulehti
- ↑ a b c Christenhusz ja muut 2017